Marco de Wit 29 lokakuun, 2018

Poliisin omassa tiedotteessa kerrotaan seuraavaa:

 

Kuvassa linkki poliisin sivuille

 

Kyse oli siis useista ”naamioituneista ja tummiin asuihin pukeutuneista henkilöistä”.

Kuullostaa Antifa-terroristijärjestön edustajilta varsinkin, kun yksi heistä raukkamaisesti selän takaa lähestyen ”löi poliisia nyrkillä päähän”.

Mutta ei se niin vakavaa ole, jos kyse oli vain Antifasta tai sitä fanittavista anarkisteista!

 

 

Poliisi ei siis tule juurikaan tähän hyökkäykseen reagoimaan ja vielä vähemmän valtamedia.

Jos taas PVL eli Vastarintaliike olisi tuollaiseen syyllistynyt, niin koko Suomen poliisivoimat olisi mobilisoitu.

Poliisi olisi myös järjestänyt jonkun anarkistin hakkaamaan Vastarintaliikkeen miehen poliisimaijassa.

Lisäksi koko valtamedia kirkuisi äärioikeiston vaarasta viikkojen ajan.

 

Antifan terroristit ovat kuitenkin eri juttu, koska he ovat punavihreitä ja globalisteja.

Heidän väkivaltansa on sitä parempaa väkivaltaa.

Varsinkin, kun heidän tukenaan on Vasemmistoliitto ja sen Antifaa fanittava puheenjohtaja, Li Andersson.

 

Li Anderssonin läppärin kannessa on Antifan tarra. (Kuvassa linkki Homma-juttuun.)

 

Valtamediaa Antifa-terroristijärjestön fanittaminen ei ole kiinnostanut.

Päinvastoin. Valtamedia yrittää leipoa Anderssonista seuraavaa pääministeriä!

Jos jollain kansanedustajalla, puolueen puheenjohtajasta puhumattakaan olisi PVL:n tarra läppärissään, niin valtamedia ja poliisi kirkuisivat viikkojen ajan vaatien eroa.

Poliisinkaan mielestä Antifa ei kuitenkaan ole niin vaarallinen.

Kyllähän sitä poliisin pitääkin välillä ottaa iskuja päähän anarkisteilta.