
Vielä 80-luvulla oli täysin normaalia, että lapset leikkivät leluaseilla ja pukeutuivat naamiaisasuihin.
Nykyään nössösaatio on kuitenkin edennyt niin pitkälle, että pelkät kynttilät ja kommandopipot saavat ihmiset paniikkiin.
Viimeinen esimerkki tästä oli kouluissa vietetty Halloween-juhla.
Yksi oppilas oli tullut juhlaan kommandopipo päässä.
Joku hysteerinen nössö oli tästä pelästynyt niin paljon, että oli hälyttänyt poliisit paikalle.
Tämä ei kuitenkaan paljon auttanut, koska nössöpoliisitkin joutuivat hysterian valtaan.
Poliisi tosiaan tutki koko koulun läpikotaisin.
Siis kommandopipon takia.
Ja vaikka tiesivät kouluissa olevan Halloweenaika!

Tosin olivat nämä poliisit sentään rohkeampia kuin Kokkolalaiset virkaveljensä, jotka joutuivat paniikkiin kynttilästä!

Perusongelmana näyttää olevan, että poliisi on täysin vieraantunut kansasta.
Tämä johtuu kahdesta syystä: Ensinnäkin koko poliisiorganisaatio on keskitetty yhä suurempiin yksiköihin, jolloin poliisit ovat menettäneet aiemman käytännön yhteyden kansalaisiin.
Maalaisjärjellä toimivat Reinikaiset ovat kuolleet sukupuuttoon.
Toiseksi, tämä eristäytyminen kansasta on helpottanut poliisin politisoimista. Poliisi ei niinkään välitä tavallisista kansalaisista, vaan poliittisten tehtäviensä toteuttamisesta.
Poliisi on siis etääntynyt kansasta ja näkee sen yhä suuremmassa määrin vihollisena, jota pitää valvoa ja kurittaa.
Nettipoliisi kyttää netissä ihmisten puheita samalla kun katupoliisit sulkevat silmänsä monien maahanmuuttajien ja punavihreiden rikoksilta. Poliisista on tullut poliittinen poliisi.
Himbergin poliisiopisto tuottaa näitä uusia vähemmän uljaita poliittisia poliiseja liukuhihnalta.
Poliisien etääntyminen kansasta näkyy myös kouluissa.
Ensinnäkin ennen vanhaan yleiset kouluvierailut on lähes lopetettu.
Ne harvat kouluvierailut mitä tehdään liittyvät oppilaiden aivopesuun eli ns. vihapuheen vastaiseen kampanjaan, jossa oppilaita opetataan rakastamaan monikulttuurisuutta ja vihaamaan suomalaisia.

Sitten kun joku poliisi joutuu oikeassa elämässä koululaisten keskuuteen, niin iskee paniikki.
Esimerkiksi Kuopiossa poliisi valitti, että yksi poliisimies oli jäänyt yksin koululuokkaan.
Poliisilla oli aidossa tilanteessa niin suuri ahdistus, että hän melkein romahti!
Aikanaan tapaus herätti paljon hilpeyttä. Jostain syystä (poliisin vaatimuksesta?) Iltalehti veti ytimekkään juttunsa pois netistä.
Pahinta kuitenkin oli, ettei poliisi perääntynyt ja myöntänyt ylireagoineensa.
Päinvastoin.
Poliisi alkoi entisestään ahdistelemaan kouluja.
Poliisi jopa uhkaili, että jos poliisi vielä jätetään koululaisten kanssa yksin, niin poliisi ei ehkä olekaan niin innokas auttamaan kouluja!

Mitäs jos poliisi miehistyisi.
Palaisi kansan pariin todelliseen tehtäväänsä auttamaan kansalaisia!
Nössöluutioon syvimmälle uponneita poliiseita kutsutaan dildopoliiseiksi.
Suomen Kansa Ensin -kanavalla asiasta on keskusteltu useampaan kertaan.
Myös MV-julkaisi yhden Dildopoliisijutun.

Dildopoliisijutut olivat kuitenkin niin suosittuja, että Youtube on alkanut poistelemaan niitä.
Onneksi SKE on säilyttänyt sensuroidut videot sivuillaan.
