Marco de Wit 3 marraskuun, 2018
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

Pääkaupunkiseudun piispat ovat olleet yksi tärkein tekijä kirkon mädättämisessä.

Mädätystä kiihdytti varsinkin Helsingin piispa Irja Askola.

Hänellä oli holtitonta sekä rahan että alkoholin käyttö.

Suvakismin levityksen Askola myös nosti aivan uudelle tasolle mm. jakamalla alaikäiselle homopalkinnon!

Kuvassa linkki MV-juttuun

 

Askolan siirryttyä eläkkeelle monet ajattelivat, ettei uusi piispa voi ainakaan olla huonompi.

Mutta kuinkas kävikään.

Uudeksi piispaksi valittiin Teemu Laajasalo, jonka rahankäyttö on vielä holtittomampaa. Lisäksi hänet tunnetaan kansan parissa runkkupiispana!

 

Kuvassa linkki MV-juttuun

 

 

Runkkupiispan kilpailijana Helsingin piispanvaalissa oli vanhollisempana pidetty Kaisamari Hintikka.

Nyt Hintikka on valittu Espoon piispaksi.

 

Kuvassa linkki Kirkko ja Kaupunki -lehden juttuun

 

Ei kestänyt kuin pari päivää ja Hintikka aloitti femi- ja homosaation!

Ensin Hintikka alkoi väittämään, että kirkossa syrjitään naisia. (Minkä tietysti todistaa hänen pääsynsä Espoon piispaksi.)

 

Kirkko on muutenkin aivan liian patriarkaalinen ja maskuliininen.

Maskuliinisuus suorastaan myrkyttää kirkon!

 

Ei kuitenkaan homomaskuliinisuus.

Se on sitä hyvää ja oikeaa maskuliinisuutta.

 

Ylpeänä Kirkko ja Kaupunki -lehti ilmoitti, että Hintikka haluaakin mahdollisimman nopeasti vihkiä homoja eli sekä nais- että miespareja:

Kaisamari Hintikka toivoo, että Suomessa kirkko mahdollisimman nopeasti päätyy vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Onhan homotus niin tärkeää, ettei kirkon jäsenten mielipiteillä ole niin väliä!

 

Nähdäänkö Hintikka ensi vuonna johtamassa Prideä yhdessä Allahin papittaren kanssa?

 

Kuvassa linkki Kirkko ja Kaupunki -juttuun

 

 

Lue myös:

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook