Marco de Wit marraskuu 6, 2018

Suvaitsevaiston päämajassa Åbo Akademissa piti järjestää paneelikeskustelu MeToo-aiheesta eli seksuaalisesta häirinnästä/ahdistelusta/raiskauksista.

Mukaan keskustelemaan oli kutsuttu myös MeToo-kampanjan ylilyöntejä kritisoinut Alexander Bard.

Mutta kuinkas kävikään?

 

 

Suvaitsvaisto ei siis hyväksy minkäänlaista kritiikkiä.

Ei vaikka kriitikko on tunnettu muusikko, Idols-tuomari, filosofi ja homojen oikeuksien puolustaja.

Tai ehkä juuri siksi.

Alexander Bard on nimittäin kritisoinut feministejä islamisaation vähättelystä ja kieltämisestä.

 

Islam on aate, eikä rotu. Islam on hyvin tuhoisa uskonto. (Kuvassa linkki lähteeseen.)

 

Bard saapui Elle-gaalaan burkahenkilön kanssa.

 

Linkki blogiin

 

Bard on saanut feministit totaaliseen raivoon myös twiiteillään.

Alla Resume-lehdessä julkaistut twiitit käännetty suomeksi.

 

Ruotsalaiset feministit eivät välitä vaikka 38 000 tyttöä leikeltäisiin ympärileikkauksella.

But jos mies kertoo seksivitsin, niin koko maa menee sekaisin.

 

 

Feministien mielestä miestä raiskauksesta syyttänyt nainen on automaattisesti ”seksuaalisen hyväksikäytön selviytyjä”.

Mutta mitä jos nainen vain valehteli?

 

Historia on täynnä naisia, jotka syyttävät miehiä raiskauksesta.

Miten 2017 naisista yhtäkkiä tuli 100% luotettavia? #metoo

 

 

 

Jätkät, älkää flirttailko naisten kanssa. Koskaan.

Ja kun he flirttailevat sinun kanssasi, niin älä reagoi mitenkään.

Näin pysyt turvassa.

Ainakin siihen saakka, kun he alkavat valehtelemaan.

#metoo

 

Viikon kestäneen #metoo tsunamin jälkeen taitaakin olla aika #mentoo vastaiskulle.

Minun on koko elämäni pitänyt häätää kiimaisia, limaisia ja inhottavia naisia kimpustani.

 

 

Kieltämällä Metoo-kampanjan kääntöpuolesta keskustelun feministit tekevät kampanjastaan yhä hysteerisempää.

Viimeisin esimerkki ovat feministit, jotka näkevät prinssin ahdistelleen Lumikkia!

 

Kuvassa linkki Verkkomediaan