
Kesällä Pohjanmaalla alkoi levitä huhu nuoren naisen joukkoraiskauksesta.
Huhun mukaan joukkoraiskaus oli hyvin raaka ja sen olivat tehneet afgaanit.
Huhujen levitessä pohjanmaalaiset alkoivat kuumeta ja liikehtiä.
Lopulta myös valtamedian oli pakko mainita asiasta.
Vähättely alkoi saman tien.
Joukkoraiskaus-sana kiellettiin.
Puhuttiin vain mahdollisesta raiskauksesta.

Myös poliisi lähti mukaan – tai suorastaan johti – vähättelykampanjaa.
Erityisen törkeästi valehteli suvakkipoliisina tunnettu rikoskomisario Jukka Järvelin.

Järvelin ilmoitti, ettei mitään joukkoraiskausta ole tapahtunut.

Järvelin siis ”ei välttämättä käyttäisi teosta sanaa joukkoraiskaus.”
Ei varmaan, koska politisoitunut poliisijohto ei halua puhua joukkoraiskauksista!
Haluaahan Järvelin päästä uudeksi Himbergiksi Himbergin paikalle suvakkipoliisikoulun rehtoriksi.
Järvelinin kiertely ja kaartelu synnytti monissa raivoa, joten hän alkoi valehtelemaan vielä enemmän.

Järvelin myös kielsi spekuloimalla asiasta sosiaalisessa mediassa.
Jälleen siis nähdään Rotherham-ilmiö: Poliisi ja valtamedia vähättelevät ulkomaalaistaustaisten rikoksia ja varsinkin joukkoraiskauksia, jotta suomalaiset eivät vain suuttuisi.
Suomalaisten vihapuhe on suurin vaara. Ei suinkaan joukkoraiskaukset ja islamisaatio!
Ihme kyllä poliisi onnistui vähättelyoperaatiossaan.
Pohjalaiset ovat pysyneet hiljaisena. Kukaan ei ole vieläkään reagoinut, vaikka tuomiostakin näkee kyseessä olleen päivänselvä raaka joukkoraiskaus.

Missä on kansalaisten raivo?
Missä ovat miehet?
Ovatko pohjalaiset miehet muuttuneet munattomiksi nössöiksi?
Se nähdään lauantaina, kun Seinäjoen keskustassa järjestetään mielenilmaisu.
Se tuomitsee sekä joukkoraiskaajat, maahanmuuttopolitiikan että poliittisen poliisin toiminnan.
Ei Rotherhamia eikä Ruotsin mallia Suomeen!
Marco kertoo tulevasta mielenilmauksesta videossaan.
Lisätietoa mielenilmauksesta:

Asiasta keskustellaan lisää Suomen Kansa Ensin aktivistien toimesta SKE 6-kanavalla.
Katso myös Rotherhamin mallista kertova SKE 6-kanavan keskusteluvideo parin viikon takaa.
