
TalkRadio kommentoi Oikean Median juttua Porin ”murha” onkin tyypillinen islamilainen halal-teurastus.
Laiton Lehti korostaa olevansa vakuuttunut, että poliisijohto on saanut määräyksen vähätellä maahanmuuttajien ja varsinkin islamistien rikoksia samalla kun se liioittelee tai jopa keksii kantasuomalaisten rikoksia.
Näin on tapahtunut Ruotsissa ja monessa muussakin länsimaassa.
Tämä tulee Suomessakin johtamaan Rotherham-syndroomaan, jossa poliisi antaa vuosien ajan ulkomaalaistaustaisten jengien terrorisoida ja jopa raiskata rauhassa kanta-asukkaita.
Näin näyttää jo käyneen Hyvinkäällä, jossa poliisi ei tiettävästi ole saanut kiinni yhtään puska- ja joukkoraiskaajaa yli kymmeneen vuoteen.

Laiton Lehti myös huomauttaa, että joka poliisilaitoksessa monikulttuuristen tai muuten politisoitujen rikostutkimusten tutkinnanjohtajaksi laitetaan yleensä polpon eli poliittisen poliisin edustaja.
Porissa yksi selvä polpon mies näyttää olevan yllä olevassa Oikean Median jutussa mainittu rikoskomisario Erik Salonsaari.

Salonsaari sopisi sekä todisteiden salailuun että poliittisesti korrektiin spinnaamiseen jo silläkin perusteella, että näyttää olevan sekä harkittujen vuotojen että pimittämisen Suomen – tai ainakin Satakunnan – mestari.
