

Suomen Kansa Ensin ry. on nyt rekisteröity puolueeksi!
Se ei kuitenkaan riitä alkuunkaan.
Suomen Kansa Ensin -kansanliikkeellä on viisi etappia:
- Toistuvien mielenilmauksien ja katutapahtumien järjestäminen. (2016)
- Rekisteröityminen yhdistykseksi puhtaalla ohjelmalla. (2017)
- Rekisteröityminen puolueeksi puhtaalla ohjelmalla. (2018)
- Nousu eduskuntaan ja siellä suorasukaista kansaa herättävää puhetta. (2019)
- Kaduilta lähtevä Islannin/Ranskan/Suomi-Maidanin tyyppinen kansannousu. (2019-)
Kohdat 4 ja 5 voidaan toteuttaa yhdessä toisiaan vahvistaen. Toisaalta eduskuntapuolueen johdolla on immuniteetti, resurssit ja julkisuus, joiden avulla kansannousua on helpompi toteuttaa. Toisaalta taas kansannousu helpottaa yhä useamman katuaktivistin nousua eduskuntaan.
Päämääränä on positiivinen vallankumouksellinen kierre, joka lopulta kaataa globalistisen valtaeliitin.
Kohta 3 on tänään toteutunut eli SKE on virallinen puolue.
Nyt ei saa pysähtyä ja ryhtyä ”salonkikelpoiseksi”, vaan päinvastoin aloittaa entistä tehokkaampi ja radikaalimpi katutoiminta.
SKE:n pääasiallinen toimintatapa ei tule olemaan salonkikelpoinen parlamentarismi, vaan päinvastoin kansannnousuun tähtäävä ulkoparlamentarismi!
Puolueen puheenjohtajana vetoan SKE:n jäseniin ja kannattajiin tuen saamiseksi.
On luotava eduskuntavaalikampanja, jollaista ei Suomessa ole ennen nähty!
Kansaa on heräteltävä.
Päämääränä on keltaliivit ja maidanit Suomenkin kaduille!
Suurkiitos kaikille puolueprojektiin osallistuneille!
Nyt ei pysähdytä, vaan nyt tämä vasta alkaa!
Marco de Wit
SKE:n puheenjohtaja
Lue myös:
