Free speech 13 joulukuun, 2018

 

Suomen Kansa Ensin puolueella on Youtubessa lukuisia kanavia, koska säännöllisin väliajoin Youtube sulkee jonkun kanavan.

 

Youtube ei koskaan suostu yksilöimään miksi se poistelee SKE:n videoita ja asettaa banneja eli suoralähetyskieltoja.

 

Youtube vain ilmoittaa, että jossain kyseisellä videolla on ollut ”vihapuhetta” tai ”häirintää”.

Vihapuheeksi Youtube määrittelee varsinkin ”islamophobian” eli islamisaation kritisoimisen.

Häirinnäksi Youtube puolestaan määrittelee esimerkiksi poliisin, kirkon, Diakonissalaitoksen tai SPR:n kritisoinnin. Varsinkin, jos niille on naureskeltu.

 

Tällä kertaa Youtube poisti alla olevan videon, josta Laiton Lehti ehti tehdä jutunkin.

 

 

 

Videon nimeä ei enää näy, mutta se oli: Puoluekokous 29.12. ja pedovokistakin puhutaan.

 

Oliko pedovokki-sana liikaa Youtubelle?

 

Pedo on lyhenne pedofiilistä ja vokki on lyhenne vastaanottokeskuksesta.

 

Videossa puhuttiin siitä kuinka vokkitädit ovat harrastaneet seksiä turvapaikanhakijoiden kanssa.

Lisäksi puhuttiin siitä kuinka joitain vokkitätejä epäillään nyt seksisuhteista alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa.

 

Youtube ilmoitti videon poistamisesta seuraavasti:

 

 

Mitä Youtube tarkoittaa ”häirinnällä ja kiusaamisella”?

Sitäkö, että SKE-väki naureskeli niille kiimaisille SPR:n ja Diakonissalaitoksen naisille, joilla on rajat ja haarat -auki periaate?

 

Todennäköisesti banni on tullut SPR:n valituksen johdosta.

SPR on oikein ylpeillyt sillä, että se jatkuvasti sensuroi somessa itseensä kohdistuvaa kritiikkiä.

 

Huom!

Naureskelu oli siis kohdistettu niihin naisiin, jotka ovat rikkoneet SPR:n sääntöjä lähtemällä seksisuhteisiin turvapaikanhakijoiden kanssa ja jopa saaneet sen vuoksi vuoksi potkut!

 

Eikö edes SPR:n omia sääntöjä loukkaavia saa enää kritisoida?

 

Nähtävästi SPR:lle oli liikaa tämä yhden Laittoman Lehden jutun kansikuva.

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

Itse juttua ei ohjelmassa aukaistu lainkaan.

Ohjelmassa ei esimerkiksi näytetty tätäkään jutussa olevaa kuvaa.

 

 

 

SKE 6 -ohjelmassa siis puhuttiin aiheesta todella varovaisesti, mutta sekään ei auttanut.

Pyhiä lehmiä ei saa kritisoida!

 

SKE-väki jatkaa kuitenkin suoraa puhetta.

Perjantai-iltaa lukuunottamatta (jolloin usein miekkareita) SKE-lähetys tulee joka ilta klo 21.

Tänä iltana lähetys tulee SKE 13-kanavalta.

Jos sekin sensuroidaan, niin uuden kanavan tiedot löytyvät aina SKE-kotisivujen lähetys-sivulta.