Marco de Wit 19 joulukuun, 2018

Yllä oleva kuva on kuvituskuva. (Ks. linkki tämän jutun lopussa.)

 

 

Suomen poliisi on taas näyttänyt kyntensä!

 

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun

 

 

Ei kuitenkaan hätää! Yle estää uutisen kommentoimisen ja nettipoliisi pitää huolen siitä, etteivät raivostuneet kansalaiset vain syyllisty vihapuheeseen.

 

Kuvassa linkki Ylenantoon

 

 

Angela Siniwaara ei kuitenkaan aio pysyä vaiti. Hän on yksi monista kansalaisaktivisteista ja parodiapoliiseista, joita vastaan poliisikoulun rehtori Kimmo Himberg ja ylikomissaari Jari Taponen ovat julistaneet sodan.

 

 

Kuvassa linkki Twitter-kyselyyn

 

 

Suomessa monet ovat niin naiveja, etteivät voi edes kuvitella poliisin suojelevan pedofiilejä.

Suuressa maailmassa se on kuitenkin ihan tavallista mm. varjostus- ja seurantaoperaatioiden yhteydessä.

 

Britanniassa tuli esimerkiksi esille tapaus, jossa poliisi ei varoittanut nuorta poikaa menemästä pedofiilin luokse.

Miksikö?

Koska se olisi vaarantanut varjostusoperaation!

 

Kuvassa linkki Independentin juttuun

 

 

Nuoren pojan pedofiilin uhriksi tarjonnut poliisikomissaario sai ylennyksen!

 

Rikosylikomisario Dominic Scally. (Kuvassa linkki Independentin juttuun.)

 

Poliisi siis usein joutuu tilanteisiin, joissa pienellä kansalaisella ei ole niin väliä.

Samalla se myös joutuu helposti kiristyksen uhriksi.

 

Rikolliset nimittäin kyllä huomaavat kuinka poliisi antaa jopa pedofiilirinkien jatkaa toimintaansa.

Taatusti nämä rikolliset uhkaavat paljastaa poliisin rikokset, ellei heille anneta immuniteettia ja tärkeää tietoa. Näin poliiseista tulee helposti rikollisten vasikoita.

 

Asiasta keskusteltiin myös SKE-lähetyksessä.

 

 

 

Lue myös:

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

Lue myös englanniksi youtube-kanavasta, josta tämän jutun kansikuvakin on otettu.