Marco de Wit 19 joulukuun, 2018

 

Nuori oululainen ylikonstaapeli Lauri Nikula on yksi kaikista innokkaimmista vihapuhepoliiseista.

Hän onkin suvakkipoliisikoulun rehtorin Kimmo Himbergin mallioppilas.

 

Tiina Wiik ihmettelee Lauri Nikulan toimintaa:

 

Kuvassa linkki Wiikin Twitter-tiliin

 

Lauri Nikulan toiminta ei ole pelkästään tuhonnut poliisin uskottavuutta, vaan on voinut myös tuhota monen nuoren elämän.

 

Tästä huolimatta Nikula ei ole perääntynyt senttiäkään.

Päinvastoin.

Nikula jatkaa vihafaktojen vastaista työtään entistä päättäväisemmin.

 

Lauri Nikula näyttää vihaavan vihafaktoja levittäviä Junes Lokkaa ja Tiina Wiikiä niin paljon, ettei välitä edes heihin kohdistuvista tappouhkauksista.

Nikula ja muut nettipoliisit kyllä jahtaavat suomalaisia jokaisesta vihaisesta sanasta, mutta suomalaisiin kohdistuvat tappouhkaukset ovat pikkujuttu.

 

Kuvassa linkki MV-juttuun

 

Nikulan johtama ”suvaitsevaisuuskampanja” on kiistatta vaarantanut tuhansien lasten ja nuorten elämän.

Se ei kuitenkaan näytä Nikulaa häiritsevän.

Päinvastoin.

 

Nikula on nimittäin myös yksi kaikista aktiivisimmista lasten aivopesijöistä.

Nikulan johdolla Oulun lapset opetetaan suvakkivasikoiksi.

 

Kuvassa linkki MV-juttuun

 

 

Nikula promoaa poliisin vasikkaleijonaa lapsille varsinkin Youtuben kautta.

Alla olevassa kuvassa Nikula on Tubecon-tapahtumassa.

 

Nikula on todella ylpeä toiminnastaan.

Hänen mielestä miehisyyteen kuuluu nimenomaan orwellilainen vasikointi.

 

 

 

Lue myös:

Kuvassa linkki juttuun