Marco de Wit 23 joulukuun, 2018
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

Ilta-Sanomat on julkaissut kätevän taulukon, josta näkee pahoinpitelyjen määrän asuinalueittain.

Tiedoista on hyötyä, kun valitset itsellesi ja perheellesi asuinpaikan.

Asuinalueen väkivalta luonnollisesti vaikuttaa myös asuntosi arvoon.

 

Kuvassa linkki Ilta-Sanomien juttuun

 

Taulukossa on kuitenkin kolme ongelmaa.

Ensinnäkin lukujen vieressä ei ole prosenttilukua eli pahoinpitelyjen määrää ei suhteuteta asukasmäärään.

 

Nähtävästi valtamedia ei halua kertoa ihmisille totuutta siitä mihin varsinkin kehitysmaalaistuvat ja islamisoituvat asuinalueet ovat kehittymässä.

Pahoinpitelyprosentti paljastaisi vähän liiankin hyvin asuinalueen todellisen laadun.

 

Toiseksi, hallinnolliset asuinalueet on joissakin tapauksissa hyödyllistä yhdistää tai jakaa pienempiin osiin, kuten kyliin. Tärkeintähän on nimenomaan vertailla kuinka turvallista on todellisilla asuinalueilla.

 

Kolmanneksi, vaarallisuusprosenttia laskettaessa on pahoinpitelyihin laskettava mukaan myös raiskaukset ja vastaavat fyysistä itsemääräämisoikeutta loukkaavat rikokset.

 

Jos joku jaksaa laskea tällaisia vihafaktoja, niin luonnollisesti Laiton Lehti ne julkaisee ja some varmasti niitä tehokkaasti levittäisi.

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook