Marco de Wit 3 tammikuun, 2019
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

Lapin Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Johannes Sipola on tullut tunnetuksi ääriäärilausunnoistaan.

 

Sipola on lausunnoillaan toistuvasti synnyttänyt pakokauhua persuissa ja valtamediassa.

 

Sipola esimerkiksi vavahdutti Suomea isänpäivänä.

 

Hän toivotti hyvää isänpäivää valkoisille isille!

 

 

Kuvassa linkki Laittoman Lehden juttuun

 

Sipolaa vaadittiin vetämään sanansa takaisin, mutta tähän Sipola ei suostunut.

Päinvastoin.

Sipola jatkoi tykittämistä.

 

Jouluna Sipola toivotti hyvää valkoista joulua!

 

Kuvassa linkki Sipolan vihatiliin Twitterissä

 

Joulukuussa Sipola tulikin lopullisesti ulos kaapista.

Hän laittoi Twitterinsä kansikuvaksi Awakening-konferenssin mainoksen!

 

Kuvassa linkki Sipolan ääritiliin Twitterissä

 

Kyse on etnonationalistisesta konferenssista, jossa osallistujana ovat kaksi globalistien ja valtamedian eniten vihaamaa intellektuellia: rotueroista puhuva Jared Taylor ja juutalaisia tutkinut Kevin MacDonald.

 

 

Kuvassa linkki Awakening-sivulle

 

 

Twitter alkoi sensuroimaan Sipolaa.

 

Kuvassa linkki Sipolan ääritiliin Twitterissä

 

Ei kestänyt kauaa, että myös valtamedia reagoi.

 

Kuvassa linkki Uuden Suomen juttuun

 

 

Halla-ahon reaktiotakaan ei tarvinnut kauaa odottaa.

 

Kuvassa linkki Uuden Suomen juttuun

 

 

Sen enempää Sipola kuin Halla-ahokaan ei ole vielä yksityiskohtaisesti selittänyt kantaansa.

Mielenkiintoista olisi esimerkiksi tietää mitä Sipola haluaa tehdä myös marokkolaisia sukujuuria omaavalle Junes Lokalle?

 

Mielenkiintoisinta ja paljastavinta koko keskustelussa kuitenkin on, että Halla-aho näyttää edelleen täysin kiistävän Suomen kuuluvan kantasuomalaisille.

Tosin tämä ei tule yllätyksenä kenellekään, joka on pitänyt silmät ja korvat auki.

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook