Marco de Wit tammikuu 6, 2019

Suomen Kansa Ensin -puolueen väki oli lauantaina vierailemassa islamisoituneella Varissuolla.

 

Kuvassa linkki juttuun ja videoon

 

Kierreltyään tunnin ajan Varissuon liikekeskuksessa ja sen ympärillä SKE-väki päätti mennä kokoustamaan lähellä olevaan pubiin.

 

Tarkoituksena oli sekä perustaa Varsinais-Suomen piiri että suunnitella vaalikampanjaa.

 

Pian SKE-väki kuitenkin huomasi, että heitä oli seurannut pubiin erittäin pahamaineista ja jopa väkivaltauhkauksistaan tunnettua porukkaa.

 

Tämä porukka oli jo aiemmin kytännyt SKE-väkeä, kun se striimaili islamisoitunutta Varissuon liikekeskusta.

 

Tämä pahamaineinen porukka ei kuitenkaan koostunut islamisteista tai anarkisteista, vaan persujen kannattajista!

 

Erikoisinta oli, että tätä pahamaineista porukkaa näytti olevan johtamassa perussuomalaisten Jyrki Åland!

 

 

 

 

Presidentinvaaleissa Åland oli 2017-18 Turun perussuomalaisten vaalipäällikkö.

 

Kuvassa linkki Ålandin kotisivuille

 

 

Jyrki Åland on siis ollut perussuomalaisissa hyvin vastuullisessa asemassa.

Viime vuoden lopulla hänet valittiinkin Turun perussuomalaisten johtajaksi.

 

 

 

 

Voi vain ihmetellä miksi Jyrki Åland seurasi häirikköporukkansa kanssa SKE-väkeä.

Onko tämä lapsellinen toimintatapa normaalia persuille?

 

Kaiken lisäksi Ålandin seurue näytti pubin toiselta puolelta kuvaavan SKE-väkeä!

 

SKE-väki sai viesteillä ja puhelinsoitoilla lukuisia varoituksia, että ns. likaisen työn persut ovat jälleen liikkeellä.

 

Kokoustamista päätettiin kuitenkin jatkaa.

 

Ensinnäkin ei uskottu persujen menevän kovin pitkälle häirintäoperaatiossaan. Päätettiin olla antamatta heille huomiota.

Toiseksi, lisää SKE-väkeä odotettiin saapuvan paikalle.

 

Yhtäkkiä Ålandin seurueesta lähestyi kovana herjaajana ja häirikkötrollailijana tunnettu mies.  (Nimeä ei mainita, koska kyseinen trollailija haluaa saada julkisuutta hinnalla millä hyvänsä.)

 

Tämä häirikkö pyysi SKE:n puheenjohtajalta, Marco de Witiltä haastattelua.

Marco kieltäytyi yksiselitteisesti ja ilmoitti SKE-väen haluavan kokoustaa rauhassa.

 

Vastaus näytti raivostuttavan häirikköä.

 

Pian häirikkö palasi paikalle Jyrki Ålandin kanssa vaatien aggressiivisesti selitystä siihen miksi Marco on voimakkaasti kritisoinut tiedustelu- eli poliisivaltiolakipaketin puolesta äänestäneitä persuja.

 

Marco toisti, ettei nyt anna haastattelua, vaan keskittyy kokoustamaan.

 

Åland ja häirikkö eivät kuitenkaan rauhoittuneet. Päinvastoin. Häirikkö alkoi herjaamaan SKE:n johtoporrasta lukuisilla rikollisilla henkilöön käyvillä herjoilla samalla striimaten hyökkäyksensä.

 

Jyrki Åland ei tehnyt mitään.

 

SKE-väki hämmästyi suuresti Ålandin asennetta, mutta tilanteen eskalaation estämiseksi päätti poistua pubista.

 

Suomen Kansa Ensin on tietysti ihan uusi puolue, mutta sen kokouksia ja vaalikampanjaa ei saa keskeyttää ja häiritä. Ei varsinkaan rikollisilla törkeän kunnianloukkauksen kriteerit täyttävillä herjoilla.

 

Persuilta ei ole tullut edes mitään anteeksipyyntöä.

 

Rikosilmoituksia tullaan tekemään.

SKE:n hallitus käsittelee asiaa alkuviikolla.

 

Kertoo aika paljon Turun persuista, että he käyttävät mieluummin energiaansa SKE:n häirintään kuin Varissuon islamisaation estämiseen!

 

Persuilla ja SKE:llä erot eivät ole pelkästään aatteessa, vaan myös toimintatavoissa.

 

SKE toimii vuodesta toiseen kaduilla järjestäen monenlaisia tapahtumia, kuten mielenilmaisuja, maidaneita ja partioita pyrkien striimeillä näyttämään kansalle islamisaation vaarat ja leviämisen.

Jos persut eivät jaksa samaa tehdä, niin antaisivat SKE:n toimia rauhassa edes pahasti islamisoituneella Varissuolla.

 

 

Lue lisää:

 

Kuvassa linkki juttuun ja videoon