
Yle on joutumassa paniikkiin, koska Viron Konservatiivinen Kansanpuolue (EKRE) on viimeisten mielipidetiedustelujen mukaan nousemassa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Erityisesti Yleä pelottaa, että EKRE:n menestys tukisi myös Suomen kansallismielisiä puolueita.
Virolaiset antaisivat huonoa esimerkkiä suomalaisille.
Ylelle onkin tullut kiire demonisoida EKRE-puoluetta.
Yle on onnistunut löytämään Virosta ehkä kaikkein suvakeimman tutkijan.
Se ei ole ollut helppoa, koska Virossa niitä ei kasva joka oksalla.

Yleä kauhistuttaa varsinkin iskulause: ”Kui on must, näita ust” eli mustalle ovea!
Yle onkin pöyristynyt, ettei Viro ole avannut rajojaan.
Viro on ottanut vastaan vuoden 2015 jälkeen vain 206 kiintiöpakolaista, joista melkein puolet on jo muuttanut pois maasta.
Kahdenkymmenen viime vuoden aikana Viro on vastaanottanut kaikkiaan vain viitisensataa pakolaista.
Voi vain ihmetellä miten Viro on selvinnyt ilman monikulttuurista rikastusta.
Tosin EU aikoo korjata asian. Toisaalta ehkä juuri siksi EU-kriittisen EKRE:n kannatus onkin nousussa.