Marco de Wit 4 maaliskuun, 2019

 

Homonationalismi kuvaa ilmiötä, jossa jotkut homot ovat tarpeeksi järjissään vastustaakseen islamisaatiota.

 

Suvakit kuitenkin pitävät homonationalismia islamofobisena.

 

Suvakeille homonationalismi on siis kauhistus.

 

Tosin on se kauhistus myös aitokansallismielisille, koska homonationalistit pyrkivät usein mädättämään kansallismielisen kentän homosaatiolla.

 

Homonationalisti siis toisaalta kyllä vastustaa islamisaatiota, mutta toisaalta myös perinteisiä perhearvoja.

 

Parhaana esimerkkinä homonationalismista ovat persut, jotka Halla-ahon ja Tynkkysen johdolla ovat alkaneet tukemaan homosaatiota.

 

Kuvassa linkki juttuun

 

Esimerkiksi persujen Helsingin eduskuntavaaliehdokkaista enemmistö kannattaa sekä homoavioliittoja että isättömyyslakia, jota harhaanjohtavasti kutsutaan äitiyslaiksi.

 

Halla-aho kuvittelee, että liittoutumalla vaikutusvaltaisten homojärjestöjen kanssa kansallismieliset voisivat näyttää suvaitsevaisemmilta ja jopa saada tukea valtamedialta.

 

Se on kuitenkin turha luulo.

 

Suvakit ovat aloittaneet sodan kaikkia homonationalisteja vastaan.

 

Itse asiassa kyse on suoranaisesta puhdistuksesta, jossa kaikki vähänkin islamia, voodoota tai muita vastaavia barbaarisia uskontoja kritisoivat leimataan rasisteiksi.

 

Nyt puhdistus on mennyt niin pitkälle, että jopa suvakkiyliopisto Åbo Akademia syytetään rasismista.

 

Sinänsä syyte on looginen. Suvakismissa valkoisuushan on etuoikeus, joten valkoisten pitää alistua ja antaa tilaa tummempien eduille ja mielipiteille.

 

Valkoisten homojenkin on opittava olemaan hiljaa kehitysmaalaisten ja muiden barbaarien edessä.

 

 

 

Kuvassa linkki Kaarisateen Twitteriin