Marco de Wit maaliskuu 6, 2019

 

Tiistaina SKE:n teltta pystytettiin Hämeenlinnan torille eduskuntavaaliehdokkaiden Jenni Uotilan ja Harri Vastamäen johdolla.

 

Paikalle tulivat myös SKE:n johtoa Marco de Wit ja Mari Kosonen.

 

Tapahtumasta on oma videonsa ja juttunsa.

 

Kuvassa linkki juttuun

 

Erikoisin tapahtuma koski Keskustan entisen varapuheenjohtajan ja nykyisen eduskuntavaaliehdokkaan Timo Kaunistoa käytöstä.

 

Yllä olevassa jutussa Kaunistoon viitataan kepulina, joka hyppi rauhallisten SKE:läisten silmille.

 

Asian voi todeta jutussa olevasta videosta alkaen 51 – 55 minuuttia.

 

Mari Kosonen päätti kopioida kyseisen kohdan omaksi neljän minuutin videokilipikseen ja julkaisi sen nimellä: Keskustan ex-vpj. Timo Kaunisto häiriköi torilla

 

 

Talkradio saman tien kommentoi Marin tekemää klippiä omalla Youtube-kanavallaan.

 

 

 

 

Noin tuntia myöhemmin Marin tekemä klippi oli kuitenkin jo poistettu Youtubesta!

 

Kyseessä taitaa olla sensuurin nopeusennätys.

 

Normaalistihan Youtubelta kestää videoiden sensuroimisessa noin vuorokausi.

 

Video pyritään julkaisemaan uudestaan ja tällä kertaa Youtuben kilpailijassa Bitchutessa.

 

Erikoiseksi tämän sensuurin kuitenkin tekee se, että Kauniston öykkäröinti on edelleen nähtävissä Marin alkuperäisessä videossa kohdasta 51 minuuttia eteenpäin. Poistuuko seuraavaksi sekin video?

 

Eikö Keskustan poliitikkoja saa lainkaan kritisoida edes silloin, kun he selvästi käyttäytyvät huonosti julkisella paikalla?