
Lukijan kirje:
Terve,
Kuljin Mellunmäen moskeijan ohitse. En voinut olla huomaamatta isoin kirjaimin maalattua ”FUCK ISLAM RAPERS” tekstiä.
Alla kuva.
Mielenkiintoista on, että vuonna 2017 Kirkko ja kaupunki -webbijulkaisu raportoi saman kyseisen moskeijan seinän töhrimisestä.

Lehti kirjoitti tuolloin, että (2017 vuoden) töhrön oli tehnyt juhannusyönä ”yksinäinen mies”, joka oli jäänyt moskeijan ympäristöä kattavasti kuvaaviin kameroihin.
Tuolloin seinässä luki ilmeisesti (artikkelin tekstin ja kuvan perusteella): ”FUCK ISLAM” ja nyt seinässä lukee: ”FUCK ISLAM RAPERS”.
Tein nyt kuvaamastani töhröstä ja 2017-vuoden töhröstä vertailukuvan.
Näyttävät kovin samankaltaisilta.
Sekä käytetty spraymaalin väri että käytetty kirjasin ovat samankaltaisia.
Vertaa myös artikkelin kuvan AM-kirjaimia ottamani valokuvan AM-kirjaimiin.
Mielenkiinnolla voi odottaa, tuleeko tälläkin kertaa töhrön poistamisesta vastaava monikulttuurisuutta ylistävä propagandatapahtuma?
Herkutellaanko valtamediassa taas kansallismielisten mustamaalaamisella?
2017-vuoden artikkelissa kirjoitettiin näin:
Valvontakamerakuvista näkyy, kun sotaveteraanien työtä kunnioittaakseen kiitoshuppariin pukeutunut mies pälyilee ympärilleen, maalaa töhrynsä seinälle ja ottaa vielä lopuksi itselleenkin muistoksi kuvan teoksestaan.
Mitään muuta henkilöstä ei kerrottu.
Laiton Lehti lisää:
Herääkin epäilys, että joku moskeijassa käyvä on itse maalannut tekstin oman moskeijansa seinään.
Töhrintä on siis lähes identtistä kahden vuoden takaisen töhrinnän kanssa. Vain yksi sana on lisätty: RAPERS.
Tarkoituksena on nähtävästi ollut kirjoittaa RAPISTS eli raiskaajat.
Jos suomalainen olisi tehnyt töherryksen, niin olettaisi hänen ainakin miettineen miten raiskaajat sana kirjoitetaan.
Varsinkin, jos hän iski jo toisen kerran.
Joka tapauksessa epäilyttävää.
Vihahuijaukset (hatehoax) ovat hyvin yleisiä maailmalla varsinkin, kun niin saa paljon positiivista julkisuutta ja myötätuntoa.
Ei olisi ihme, jos tällainen on nyt yleistymässä Suomessakin.
Varsinkin näin juuri ennen vaaleja.
Vain yhdestä asiasta voi kuitenkin olla varma:
Poliisi ei ole innostunut tutkimaan onko kyseessä vihahuijaus.