Marco de Wit 28 huhtikuun, 2019
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Ilja Janitskinin perustama MV-lehti nousi turvapaikanhakija-aallon aikana koko Suomen tietoisuuteen suomalaisten puolustajana.

 

Eduskuntavaalien jälkeen MV kuitenkin muuttui UMV:ksi eli Uudeksi MV-lehdeksi.

 

Päätoimittajaksi tuli Venäjä-fanina tunnettu Janus Putkonen.

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

Samalla Uuden MV:n linja muuttui niin Venäjä-myönteiseksi, että on pelätty Uudesta MV:stä tulevan putinistilehti.

 

(Siis aidosti putinistinen! Natottajat tietysti syyttävät kaikkia natokriittisiä putinisteiksi ja näin ovat tuhonneet koko putinisti-sanan. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ihan aitoja putinisteja on ollemassa, jotka kieltäytyvät kritisoimasta Venäjän rikoksia. Putinistin tunnistaa siitä, ettei hän tuomitse esimerkiksi Tsetseenian ja Tatarstanin miehitystä tai edes sitä, että Venäjällä on vielä vähemmän sananvapautta kuin lännessä.)

 

 

Nyt Uusi MV on julkaissut törkeän mustamaalausjutun Suomen Kansa Ensin -puolueesta.

 

Toimittaja on pimittänyt nimensä, mutta vahvasti epäillään kyseessä olevan SKE:tä jo pitkään vainonnut entinen MV:n päätoimittaja Juha Korhonen.

 

Juttu on ollut jo näkyvillä vuorokauden. Se on myös laitettu MV:n etusivulle pääjutuksi.

 

 

Kuvassa linkki lähes varmasti Juha Korhosen kirjoittamaan juttuun

 

 

Juttu on monella tasolla valheellinen, tarkoituksellisesti mustamaalaava ja suorastaan rikollisesti poliittista terroria tukeva.

 

Ensinnäkin Suomen Kansa Ensin puolueella ei ole ollut mitään kevätkokousta, vaan kyse oli joukkoraiskauksen uhrin herjaamisen takia lainvoimaisesti erotettujen Ari Lindströmin ja Matti Loimupalon epätoivoinen ja laiton yritys päästä takaisin puolueeseen laittomilla ja juridisesti kuvitteellisilla kokouksilla.

 

Kyseiset joukkoraiskauksen uhria herjanneet ja pilkanneet henkilöt Matti Loimupalo ja Ari Lindström eivät uskaltaneet valittaa erottamisestaan käräjäoikeudelle, koska olisivat juttunsa varmasti hävinneet. Sen sijaan nämä erotetut pyrkivät takaoven kautta takaisin puolueeseen pitämällä omia henkilökohtaisia kokouksiaan, joilla ei ole mitään laillista pohjaa.

 

Oulun lähellä kokoontuneet parikymmentä henkilöä eivät siis omanneet mitään oikeutta edustaa SKE:tä. Tämän näkee jo Patentti- ja Rekisterihallituksen virallisista rekistereistä. Laittomasta edustamisesta onkin jo tehty rikosilmoitus.

 

Tätä kiistatonta faktaa Uuden MV:n jutussa ei kuitenkaan haluta kertoa. Päinvastoin. Jutussa julkaistaan laittoman kokouksen video ja suoraan valehdellaan kokouksen olleen ”virallinen”. Lain ja puolueen kaikkien sääntöjen vastaisesti ilmoitetaan kuvitteellisen puoluehallituksen aloittavan työnsä ”välittömästi”.

 

 

 

Tämäkään valehtelu ei kuitenkaan vielä riitä Uudelle MV:lle.

 

Jutussa kerrotaan harhaanjohtavasti, että SKE:n ”entinen puheenjohtaja de Wit ei osallistunut kokoukseen”.

 

Taas korostetaan valhetta ”entinen”, mutta valheen suojelemiseksi syytä poissaoloon ei kuitenkaan kerrota. Sen sijaan annetaan ymmärtää de Witin jotenkin luovuttaneen ja vallan siirtyneen uudelle johdolle.

 

Vähintääkin jutussa olisi pitänyt kertoa, ettei kyse ollut SKE:n virallisesta kokouksesta, vaan laittomasta kokouksesta, josta on tehty rikosilmoitus.

 

 

 

Uusi MV ei kuitenkaan ole kiinnostunut totuudesta.

 

Yksikään Putkosen johtaman Uuden MV:n toimittaja ei ole edes kysynyt asiasta mitään SKE:ltä tai edes sen viralliselta puheenjohtajalta Marco de Witiltä.

 

Ei vaikka SKE on keskellä eurovaaleja, jolloin vaalihäirintäkin on voimakkaimmillaan.

 

Uusi MV tahallaan julkaisi täysin yksipuolisen ja valheellisen jutun lisätäkseen SKE:n vaalikampanjaan kohdistuvaa häirintää.

 

 

 

Pelkkä valehtelukaan ei kuitenkaan riittänyt Uudelle MV:lle.

 

Keskellä eurovaaleja olevaa SKE:tä pitää mustamaalata maksimaalisesti.

 

 

Valejuttuun piti vielä laittaa kuva SKE:n puheenjohtajan pahoinpitelystä tekstillä ”entinen pj. sai turpaan”.

 

Ensinnäkin Uusi MV toistaa valhettaan väittäessään Marcoa ”entiseksi puheenjohtajaksi”. Jokainen voi nähdä PRH:n sivuilta, että Marco on virallinen puheenjohtaja. Asia on myös käräjätuomarin ja viranomaisten toistuvasti vahvistama.

 

 

Jos Janus Putkonen yhtäkkiä laittomasti ja lapsellisesti julistautuu Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi, niin se ei tee hänestä puheenjohtajaa.

 

Yksikään lehti ei puhuisi Li Anderssonista ”entisenä pj:nä” paitsi ehkä Uusi MV.

 

 

Toiseksi, Uusi MV ei kerro tarkemmin Marcon ”turpiin saamisesta”.

 

Se jättää kertomatta, että kyse oli törkeästä pahoinpitelystä. Edes lyöjän raukkamaisen yllättävää hyökkäystä ei tuomita mitenkään.

 

 

Tässäkään kohtaa Uusi MV ei vaivautunut kysymään Marcolta mitä oikein tapahtui ja miksi hänen kimppuunsa hyökättiin.

 

Törkeän pahoinpitelyn uhrilta ei kysytä mitään.

 

Jos kysyttäisiin, niin Uuden MV:n lukijat saisivat tietää kaksi tärkeää faktaa:

 

  1. Pahoinpitelijä on UMV:n jutun todennäköisen kirjoittajan, Juha Korhosen läheinen kaveri, jota Korhonen on aiemminkin yllyttänyt hyökkäävään väkivaltaan.
  2.  Pahoinpitelijä on tunnettu sekä väkivaltaisuudestaan että lehtiin nousseesta asejutustaan.

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

Kyseistä asejuttua myös ylikomissaari Jari Taponen käytti yhtenä tekosyynä SuomiMaidanin purkamiseen. Tämänkin takia Marco ilmoitti, ettei asemies voi olla Marcon johtamissa tapahtumissa turva- tai missään muussakaan organisaatioroolissa.

 

Juha Korhonen kuitenkin jatkoi pahoinpitelijän tukemista ja käyttämistä turvamiehenä itse järjestämissä mielenosoituksissaan. Asemies katsoi Marcon ”syrjivän” häntä ja lopulta uhkasi pahoinpidellä Marcon, kun tämä suorin sanoin käski hänet pois viime eduskuntavaalien aikana pidetystä Narinkkatorin vaalitapahtumasta.

 

Pahoinpitelijä esitti siis pahoinpitelyuhkauksensa jo ensimmäisen kerran Narinkkatorilla. Tilanne alkaa kohdasta 1:27:30.

 

 

 

Jostain syystä Putkosta ei kuitenkaan näytä huolettavan, että kansallismielisessä kentässä on tällaista väkivaltaista väkeä. Tuomitsemisen ja varoittamisen sijasta vaietaan ja suorastaan ihaillaan väkivaltaa.

 

 

Mutta miksi Putkonen julkaisi täysin valheellisen ja yksipuolisen mustamaalausjutun SKE:stä ja sen puheenjohtajasta?

 

Yhdeksi syyksi on epäilty sitä, että Marcon päätoimittama Laiton Lehti kilpailee Uuden MV:n kanssa.

 

 

Olisiko paljon tärkeämpi syy kuitenkin se, että Putkonen on hyvin Venäjä-myönteinen?

 

SKE ja sen puheenjohtaja Marco de Wit puolestaan kannattavat Sveitsin mallia eli ehdotonta liittoutumattomuutta ja puolueettomuutta.

 

SKE puolustaa Venäjää silloin kun se taistelee jihadisteja vastaan Syyriassa, mutta tuomitsee Venäjän, kun se alistaa tsetseenejä, mareja tai tataareita niiden kotimaassaan.

 

SKE puolustaa USA:ta silloin, kun se puolustaa kansanmurhan kohteena olevia tiibetiläisiä, mutta tuomitsee USA:n ja Naton, kun ne tukevat Syyrian jihadisteja, pyörittävät kidutuskeskusta Kuubalta vallatussa Guantanamossa tai tappavat miljoona irakilaista lasta.

 

SKE ymmärtää, että suurvallat ajavat aina lopulta itsekkäitä etujaan. Suomen tehtävänä ei kuitenkaan ole sotilaallisesti sotkeentua sen enempää Ukrainaan kuin Lähi-Idän ruutitynnyreihin. Suomi edistää maailmanrauhaa parhaiten pysyen puolueettomana harjoittaen rauhanomaisia suhteita ja kauppaa sekä idän että lännen kanssa.

 

 

 

 

Sekä Venäjä että USA toimivat usein imperialistisesti tuhoten raasti vastustajiaan, kuten Tsetsenian ja Irakin.

 

SKE tuomitsee kaikki hyökkäyssodat ja siviilien pommitukset olivat ne sitten Venäjän tai USA:n tekemiä.

 

 

Putkonen on kuitenkin aina täysin Venäjän puolella. Hänen missionsa on puolustaa Venäjää.

 

Nyt se näyttää olevan myös Uuden MV:n missio.

 

 

SKE on vaikeassa asemassa, koska toisaalta sen kimpussa ovat natottavat Amerikkafanit sekä toisaalta putinistiset Venäjäfanit.

 

Joukkoraiskauksen uhrin herjaamisen ja pilkkaamisen takia SKE:stä erotetut ja heidän tukiryhmänsä koostuvat pitkälle nimenomaan vasemmistolaisista Venäjä-faneista.

 

MV:n mainitsema Salmi on kihloissa yhden erotetun joukkoraiskauksen uhrin herjaajan eli Matti Loimupalon kanssa. Salmi on myös Venäjän kielen opettaja, joka on asunut Venäjällä.

 

 

Myös Marcon pahoinpitelijä ja hänen taustajoukkonsa ovat pitkälle Venäjä-faneja, jotka toimivat yhteistyössä joukkoraiskauksen uhrin herjaamisen takia puolueesta erotettujen kanssa.

 

Selittääkö tämä miksei Putkosta näytä häiritsevän sen enempää nämä laittomuuksiin syyllistyvät joukkoraiskauksen uhrin herjaajat kuin väkivaltaiset känniporukat ja pahoinpitelijätkään?

 

Putkonen antaa heille täyden tukensa vaikenemalla heidän rikoksistaan ja levittämällä heidän valheitaan.

 

 

 

Mutta miksi Putkonen haluaa aktiivisesti synnyttää kaaosta kansallismieliseen kenttään sotkemalla sen törkeisiin valheisiin, laittomuuksiin ja katuväkivaltaan?

 

Tällainen toiminta ajaa helposti kansallismielisestä katutoiminnasta pois kaikki muut kuin Venäjäfanit, joilla on katuväkivaltajoukkojen ja Uuden MV:n tuki.

 

Onko tämä tarkoituskin?

 

 

Lisäksi Putkonen on tunnettu siitä, että tukee kaikin keinoin Paavo Väyrystä. Putkonen on vihamielinen Suomen Kansa Ensin puolueelle varsinkin, kun se on vaaliliitossa Väyrysen entisen puolueen eli Kansalaispuolueen kanssa.

 

SKE ei vaaleissa tukenut Väyrystä, koska hän käänsi takkinsa ja äänesti poliisivaltiolakipaketin puolesta. Tämä Väyrysen törkeä takinkääntö ei kuitenkaan Putkosta häirinnyt, koska hänelle tärkeintä on Venäjän tukeminen.

 

Putkoselle tärkeintä on Venäjä ensin.

 

 

Niinpä ei ole ihme, että Putkonen täysillä tukee SKE:stä erotettujen yritystä kaapata puolue mitättömillä kokouksilla, väärennetyillä pöytäkirjoilla ja väkivaltaisella poliittisella terrorilla.

 

MV oli aikanaan tehokas vaihtoehtomedia, UMV voisi tehdä yhtä hyvää työtä, kunhan lopettaisi väkivaltaisten ryhmien tukemisen.

 

 

Lue lisää:

Punatuomarit tukevat SKE:tä vainoavaa väärentäjärinkiä. Todisteet vainosta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook