Marco de Wit toukokuu 19, 2019

 

Vale, emävale ja tilasto -sanonta perustuu siihen tosiasiaan, että tilastoja on helppo vääristellä ja esittää monella tavalla.

 

Mestari tilastoilla mustamaalaamisessa on Helsingin Sanomat.

 

Ja nyt kohteena ovat tietysti eurovaaleihin lähteneet kansallismieliset puolueet.

 

Kansallismielisille puolueille povataan vaalivoittoa, joten tällä kertaa Helsingin Sanomat on mennyt mustamaalauksessa pidemmälle kuin koskaan.

 

Enää se ei tee tilastoja tuomioista, vaan syytteistä.

 

Tämä on hyvin poikkeuksellista, koska näin mustamaalataan myös henkilöitä, joita ei ole koskaan tuomittu!

 

Helsingin Sanomat menee kuitenkin mustamaalauksessa vielä pidemmälle julkaisemalla seuraavan kaavion:

 

Kuvassa linkki juttuun

 

Kaavion esittämää tilastoa on manipuloitu monella tavalla, jotta viiden kärkeen saataisiin kansallismieliset. Lisäksi kaaviossa kiinnittää huomiota SKE:n ehdokkaiden saamien syytteiden määrä.

Helsingin Sanomien juttu on puolueellinen esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

 

1. Listataan syytteitä eikä tuomioita.

Näin mustamaalataan henkilöitä, jotka on todettu syyttömiksi. Tämä on erityisen törkeää toimintaa Helsingin Sanomilta.

 

2. Korostetaan syytteiden eikä syytettyjen määrää.

Näin mustamaalataan puoluetta, joka on ottanut listalleen jonkun villin rötösnuoruuden omaavan, mutta parannuksen tehneen henkilön. Jos sen sijaan korostettaisiin syytettyjen osuutta puolueen ehdokkaista, niin esimerkiksi Feministipuolue olisi kärkijoukossa.

 

3. Syytteet 15 vuoden ajalta.

Näin mustamaalataan puoluetta, joka on ottanut listalleen nuoria henkilöitä. Näiden koko historia näkyy samalla kun yli 40 vuotiaiden ehdokkaiden nuoruus näyttää täysin puhtaalta.

 

4. Syytteiden ja syytettyjen määrää ei suhteuteta ehdokkaiden määrään.

Näin mustamaalataan täysien listojen puolueita samalla kun suositaan pienten listojen puolueita. Esimerkiksi Feministipuolueella on vain kolme ehdokasta, kun taas SKE:llä on 600% enemmän ehdokkaita eli 18 ehdokasta.

 

Yllä luetellut Helsingin Sanomien puolueellisuudet iskevät Suomen Kansa Ensin puolueeseen erityisen voimakkaasti varsinkin, kun sen listalla on nuori parannuksen tehnyt villin nuoruuden omaava Jenni Uotila.

 

Lähes puolet syytteistä on Jenniltä. Tätä Jenni ei ole kuitenkaan salaillut, vaan antoi asiassa haastattelun Janakkalan sanomille.

 

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

Lue lisää:

 

Kuvassa linkki juttuun