Valtamedia ei nykyään juuri peittele puolueellisuuttaan demonisoidessaan konservatiivisia ja kansallismielisiä, mutta voiko puolueellisuutta mitata tieteellisesti?
Kyllä voi.
Nimittäin laskemalla tiettyjen avainsanojen yleisyyttä valtamediassa.
Nyt tämä on tehty tutkimalla valtamedian arvostetuinta lehteä New York Timesia.
Alla on mitattu sanojen esiintymistä vuosien 1970 ja 2018 välillä.
Ensin yksi esimerkki uusista sanoista. Älypuhelimista alettiin puhua vasta 2000-luvulla ja internetistä 1990-luvulla.
Äärikonservatiiveista, ääriliberaaleista ja kommunisteista puhuttiin paljon 1960- ja 70-lukujen kulttuurivallankumouksen aikaan, kunnes niistä puhuminen väheni 80- ja 90-luvuilla.
2000-luvulla ultraliberaaleista ja kommunisteista puhuttiin yhä vähemmän, mutta äärikonservatiiveista puhutaan nykyään enemmän kuin koskaan!
Ja tietysti negatiivisessa mielessä.
Samalla vihasta on alettu puhua yhä enemmän.
Viha tulee tietysti vain perinteisten arvojen kannattajilta ja siksi 90-luvulla piti alkaa käyttämään Neuvostoliitosta lainattua termiä vihapuhe.
Vihapuhe-sanan käyttö yleistyi räjähdysmäisesti 2010-luvulla.
No, ketkä sitten tarkalleen ottaen ovat niitä vihapuhujia?
Tietysti seksistit ja rasistit.
Seksismi ja rasismi lisääntyy koko ajan räjähdysmäisesti!
Esimerkiksi mansplaining eli se, että mies selittää naiselle jotain todistaa seksismiongelman suuruutta.
Itse asiassa rasismi on systemaattista ulottuen kaikkialle!
Lisäksi homofobia ja transufobia lisääntyvät valtavaa vauhtia.
Samoin myös viha muslimeja, juutalaisia ja yleensäkin ulkomaalaisia kohtaan!
Parempaa kivapuhetta
Testi, yksi, kaksi, kolme
Vasemmistolaiset ovat niitä oikeita rasisteja.
Vasemmistolaiset ovat oikeasti kaikki kommunisteja. Niiden rasismi perustuu kateuteen ja ne haluaa tehdä kaikista köyhiä. Nythän meillä on kommarihallitus ja alamäki, joka tosin alkoi edellisessä hallituksessa, jyrkkenee vain. Sitten on kansallismielisten aika tarttua ruoriin!