Marco de Wit kesäkuu 4, 2019

 

Syyrian sisällissota on jatkunut jo yli kahdeksan vuotta.

 

Yleensä sisällissodat ovat melko sekavia, mutta Syyriassa tilanne on hyvin selkeä:

 

Syyrian kristittyjä tukeva hallitus vastaan jihadistit.

 

 

Hallitusta tukee Venäjä kun taas jihadisteja tukee U$Srael eli USA/Nato, Saudi-Arabia ja Israel.

 

Luonnollisesti valtamedia on jälkimmäisten eli siis myös jihadistien puolella.

 

Valtamedia puhuukin jihadistien sijasta kapinallisista.

 

Radikaali jihadisti ja maltillinen kapinallinen

 

 

 

Miksi sitten valtamedia on jihadistien puolella?

 

Koska ensinnäkin Israel haluaa balkanisoida eli hajoittaa kaikki sen sotilaallisesti voimakkaat naapurimaat hajanaisiksi islamistisiksi klaanivaltioiksi. Tämä hajoitusoperaatio onnistui Irakin ja Libyan kohdalla. Nyt vuorossa on Syyria.

 

Toiseksi, samaa balkanisaatiota haluaa Israelin läheinen liittolainen Saudi Arabia, joka pelkää voimakkaita naapurivaltioitaan ja haluaa luoda Lähi-Itään oman islamistiverkostonsa.

 

Kolmanneksi, samaa balkanisaatiota haluaa Israelin ja Saudi-Arabian läheinen liittolainen USA ja Nato varsinkin, kun näin ne pystyvät paremmin hallitsemaan Lähi-Idän öljykenttiä. Samalla balkanisaatio puolustaa länsimaiden korttitalomaista pankkijärjestelmää tukevaa petrodollarijärjestelmää.

 

Eli suomeksi: Hajoita ja hallitse.

 

Vaikka se tarkoittaisi maallistuneiden ja voimakkaiden arabivaltioiden tuhoamista sekopäisillä jihadisteilla.

 

 

 

 

Kuvassa linkki Magneettimedian juttuun

 

 

 

Kun jihadistit olivat Syyriassa alussa voitolla, niin valtamedia oli innoissaan Syyrian presidentti Assadin lähes varmasta kaatumisesta.

 

Sitten kun Venäjä tuli Syyrian hallituksen tueksi ja jihadistit alkoivat olemaan häviöllä, niin yhtäkkiä valtamedia on alkanut vuodattamaan krokotiilinkyyneleitä siviilien puolesta.

 

 

Lisäksi aina kun jihadistien kimppuun hyökätään, niin valtamedia alkaa levittämään valheita Syyrian hallituksen ”myrkkyiskuista”, yms.

 

Todisteena tietysti jihadisteja tukevien ”valkoisten kypärien” väitteet.

 

 

Tällä kertaa valtamedia valittaa siitä kuinka hallitus on hyökkäämässä jihadistien viimeiseen tukikohtaan Idlibin alueelle.

 

Yle kutsuu jihadisteja edelleen ”kapinallisiksi”, vaikka itse jutussa myöntää kyseessä olevan ääri-ääri-islamistiset terroristijärjestöt, kuten Al-Qaida.

 

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun

 

Trump pääsi USA:n presidentiksi lupaamalla vetää USA:n joukot Lähi-Idästä.

 

Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

 

 

Heti kun Trump alkoi vetämään joukkoja, niin hänen oma hallituksensa alkoi kapinoimaan valtamedian tuella.

 

Lisäksi Trumpia uhataan jatkuvasti lukuisilla oikeusjutuilla. Jos hän ei pysy ruodussa, niin hän on vaarassa joutua tuomiolle ja eroamaan.

 

Nyt Trump on antanut periksi ja jatkaa jihadistien tukemista yhdessä Nato-maa Turkin kanssa.

 

 

 

 

Lue lisää maailmanpolitiikan taustoista:

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

 

 

 

 

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*