Marco de Wit kesäkuu 19, 2019

 

Monesti teknilliset yliopistot eivät ole kovin suvakoituneet feminismiin, koska harva feministi pystyy kouluttautumaan insinööriksi tai muuhun tekniseen ammattiin.

 

Teknillisissä yliopistoissa on usein vähän naisia varsinkin opettajissa ja tutkijoissa.

 

Feministit eivät kuitenkaan ole luovuttamassa.

 

Päinvastoin.

 

Nyt Alankomaiden Eindhovenin teknisessä yliopistossa ollaan päätetty, että seuraavan puolen vuoden aikana yliopistoon palkataan akateemisiin töihin vain naisia!

 

Tämä on tietysti syrjivää miehiä kohtaan, mutta sillä ei ole väliä.

 

Kysehän on positiivisesta syrjinnästä.

 

Luonnollisesti helpoiten työpaikan saa, jos on musliminainen tai muuten vain mahdollisimman primitiivisestä kulttuurista.

 

 

Kuvassa linkki yliopiston sivuille

 

 

 

 

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*