
MTV on haastatellut äärisuvakki Oula Silvennoista, joka ei edes yritä esiintyä aitona puolueettomana tutkijana.
Sen sijaan hän valheellisesti ja lapsellisesti herjaa kaikkia kansallismielisiä ”äärioikeistolaisiksi” ja ”fasisteiksi”.
Silvennoinen menee niin pitkälle, että hänen mukaansa myös sanat maahanmuuttokriittinen ja EU-kriittinen ovat ”äärioikeistolaisia”.
Ei ihme, että valtamedian suvakkityttöset niin innokkasti haastattelevat Silvennoista.
Näin kävi myös eilen, kun MTV pyysi Silvennoiselta analyysiä väestönvaihto-termistä.
Luonnollisesti Silvennoinen väitti väestönvaihtoterminkin olevan ”äärioikeistolainen salaliittoteoria”.
Eli vihapuhetta!
Tämä siitä huolimatta, että väestönvaihto-sana on maltillisempi/vesitetty termi kansanmurha-sanasta.
Eli ensin kansanmurha-sanasta tehtiin vihasana ja antisemiittinen salaliittoteoria.
Persut alistuivat tähän sensuuriin ja uhkaavat erottaa persuista kaikki ne, jotka puhuvat liikaa etnonationalismista ja suomalaisten kansanmurhasta.
Sisulaisetkin ovat nykyään hiljaa kansanmurhasta.
Tämäkään ei silti riittänyt Halla-aholle.

Persut kielsivät kansanmurha-sanan, mutta kompromissina kuitenkin sallivat edelleen väestönvaihto-sanan käytön.
Nyt sitten siitäkin ollaan tekemässä vihasana ja anti-semiittinen salaliittoteoria!
Kannattiko siis taas alistua suvakkien painostukseen?
Jos alistut, niin alistaminen taatusti jatkuu!
Trump on näyttänyt, ettei valtamedian painostukseen tarvitse alistua.
Kumpa persut ottaisivat oppia Trumpista.
Silvennoinen on kuitenkin oikeassa siinä, että monet kansallismieliset eivät suostu kunnolla selittämään miksi ja miten tämä kansanmurha/väestönvaihto oikein tapahtuu.
Selitys on yksinkertainen.
Sionisteilla on suuri rooli väestönvaihdossa.

Sitä ei kuitenkaan saa sanoa.
Ei varsinkaan persuissa!
Miksikö?
Koska persut ovat liittoutuneet sionistien kanssa.
Eihän sitä muuten voisi ikinä päästä ministeriksi!
