Marco de Wit lokakuu 7, 2019

 

Nobel-komitea antoi lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkinnon jälleen pelkästään miehille!

 

Kuvassa linkki Steve Sailerin blogiin

 

Tämä seksistinen päätös tehtiin siitä huolimatta, että palkinnon jakoivat KOLME miestä.

 

Miksei muka yksi näistä kolmesta olisi voinut olla nainen?!

 

Naisethan muodostavat maapallon väestöstä enemmistön.

 

 

Nobel-komitea on jo yli sadan vuoden ajan sortanut naisia, homoja, muslimeja, värillisiä, vammaisia ja mielisairaita.

 

 

Homot ja yleensäkin LBGTPXYZ-oliot eivät ole voittaneet kuin seitsemän nobelia. Ja nämäkin kaikki vain kirjallisuudesta eikä yhtään tieteestä.

 

 

Pahinta kuitenkin on, että muslimit, mustat ja mielisairaat eivät ole voittaneet yhtään ainoata palkintoa koskaan missään kategoriassa!

 

 

Tämä kaavio osoittaa kuinka naisiakin on massiivisesti syrjitty.

 

 

 

 

Onneksi Nobel-komitea on luvannut tehdä kaikkensa vähentääkseen naisiin kohdistuvaa syrjintää. Näyttääkin siltä, että nykyään naiset saavat hieman helpommin nobeleita. Se ei kuitenkaan riitä! Epätasa-arvo on edelleen valtava, kuten kaaviosta näkyy.

 

Yksi syy syrjintään on se, että myös naistieteilijät on aivopesty patriarkaattiin.

 

Nobel-komitea nimittäin antoi lukuisille naistieteilijöille mahdollisuuden ehdottaa nobeleita parhaimmille tiedemiehille – siis tiedehenkilöille – mutta nämä naiset ehdottivat lähes pelkästään miehiä!!

 

 

Ainoa ratkaisu tiedemaailman patriarkalismiin on tasa-arvoistaa Nobel-komitea. Sinne on saatava feministien ja muiden monikulttuurisuuden edustajia.

 

Vain niin päästään tieteessäkin tasa-arvoon.

 

 

 

1 thought on “Nobel-komitea jälleen seksistinen ja rasistinen!

  1. Jokiniemi: Keskusrikospoliisin IP-osoitteella valheellisia kommentteja verkkomedioihin kirjoitteleva everstiluutnantti Torsti Sirén jäi housut kintuissa kiinni.
    https://www.fonecta.fi/profiili/keskusrikospoliisi/432344 ”KRP tuottaa rikostorjunnan asiantuntijapalveluja”
    ”Everstiluutnantti Torsti Sirén häiriköi kännissä Ilja Janitskinin Facebook-sivulla”
    https://mvlehti.net/2017/04/09/everstiluutnantti-torsti-siren-hairikoi-kannissa-ilja-janitskinin-facebook-sivulla/

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*