Marco de Wit lokakuu 13, 2019
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

 

Pitkään on pidetty mahdottomana, että kukaan voisi juosta maratonia alle kahden tunnin.

 

Nyt niin on kuitenkin tapahtunut Wienin maratonilla.

 

Tosin reitti oli hyvin tasainen ja matkalla käytettiin monia jäniksiä. Tämän vuoksi kyseessä ei ollut virallinen maailmanennätys.

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

Sinänsä ei ollut yllätys, että juoksija oli kenialainen.

 

Eikä mitä tahansa kenialainen, vaan vuoristo- tai ylänkökenialainen.

 

Heillä tärkeänä elinkeinona on kautta vuosisatojen ollut karjan paimentaminen.

 

 

Heillä ei kuitenkaan ollut hevosia, joten paimentajien oli oltava hyviä juoksijoita.

 

Varsinkin, kun naapuriheimot yrittivät jatkuvasti varastaa karjaa.

 

 

Näin syntyi geneettinen kilpajuoksu.

 

Ne, jotka olivat tarpeeksi taitavia ja nopeita karjan varastajia rikastuivat ja pääsivät naimisiin. Näin juoksijageenit levisivät nopeammin kuin heimon muut geenit.

 

Toisaalta samaan aikaan ne paimentajat, jotka olivat tarpeeksi taitavia ja nopeita estämään karjan varastamisen myös rikastuivat ja pääsivät naimisiin. Näinkin juoksijageenit levisivät.

 

Ei siis ihme, että maailman parhaimmat pitkän matkan juoksijat tulevat nimenomaan Kenian karjaa paimentavilta ylänköalueelta.

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*