Free speech 25 lokakuun, 2019

 

Amerikassa on helppo syyllistää valkoisia, koska satojen vuosien ajan Amerikassa oli paljon neekeriorjia.

 

Lisäksi lähes kaikilla länsimailla on ollut omia siirtomaita, joiden alkuasukkaita ne ovat usein sortaneet.

 

 

 

Suomalaisia on kuitenkin vaikea syyllistää, koska suomalaisilla ei ole koskaan ollut siirtomaita eikä Suomeen tuotu orjia.

 

Päinvastoin. Suomi oli satoja vuosia Ruotsin tai Venäjän siirtomaa. Tämän takia Suomesta vietiinkin paljon orjia Lähi-Idän orjamarkkinoille.

 

 

Osa suomalaisista orjista päätyi varmasti myös Somaliaan, jossa vielä tänä päivänäkin on paljon orjanomistajia ja heidän jälkeläisiään.

 

Esimerkiksi suuri osa Suomeen tulleista somaleista on nimenomaan orjanomistajasuvuista.

 

Tästä somalian orjanomistajakulttuurista Marco de Wit teki aikanaan Youtube-videoita, mutta ne on kaikki sensuroitu.

 

 

 

Somalien orjanomistajakulttuurista huolimatta monilla somaleilla on otsaa syyttää suomalaisia riistäjiksi ja jopa orjanomistajien jälkeläisiksi!

 

Ylekin pimittää suomalaisten orjuuden ja epätoivoisesti yrittää pistää suomalaiset vastuuseen siirtomaista ja orjakaupasta.

 

Yle tekee tämän niin, että väittää myös suomalaisten olleen vastuussa Ruotsin siirtomaista ja orjakaupasta.

 

Siis vaikka Suomi oli Ruotsin valloittama alusmaa!

 

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun

 

 

Tässä jutussa kerrotaan kuinka valtavan paljon suomalaisia vietiin muslimien orjamarkkinoille.

 

 

Kuvassa linkki juttuun

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Yle: Suomalaisetkin historiallisessa vastuussa orjakaupasta

Comments are closed.