Marco de Wit 15 marraskuun, 2019

 

[HUOM! Laiton Lehti muistuttaa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaista, ettei tässä artikkelissa tekstitetä, vaan vain kerrotaan mitä tohtori Dutton on luennossaan sanonut.]

 

Viime aikoina on suuresti herättänyt kohua Edward Duttonin luento Miksi vasemmistolaiset ovat nykypäivän noitia ja miksi heidän päivänsä ovat luetut?

 

Kuvassa linkki juttuun ja videoon

 

 

Lukija kirjoittaa:

Edward Dutton käsittelee puheessaan sitä, että mitä noidat olivat ja miten heidät tunnisti. Dutton on kertonut, että keskiajalla monet noidiksi epäillyt olivat antisosiaalisia ja huonokäytöksisiä. Kukaan ei usein pitänyt heistä. Heistä etsittiin erilaisia ulkoisia merkkejä tai he käyttäytyivät oudosti. Käytännössä he olivat mm. mielisairaita, käyttäytyivät antisosiaalisesti ja heissä oli erilaisia ulkoisia epämuodostumia.

 

Dutton on kertonut kuinka keskiajan noidat olivat usein käytännössä myrkyllisiä geneettisiä mutantteja. Heissä oli jotain sisäistä ja ulkoista vikaa, jonka takia heistä usein haluttiin eroon.

 

Nykyajan vihervasemmistolaiset, hullut feministit, omaa kansansa etnisiä etuja vastaan toimivat ja mm. ilmastohysteerikot ovat Duttonin mukaan usein näitä vastaavia ”geneettisiä mutantteja”.

 

 

Myrkyllisten mutanttien syntyminen

 

1800-luvulla alkaneen teollistumisen myötä yhä useampi lapsi on jäänyt eloon ja näin geneettinen mutaatiotaso on kasvanut hyvin suureksi. Kaikkiin on kertynyt suuria määriä geneettisiä mutaatioita, mutta erityisen paljon niitä on yleensä ihmisissä, joissa on sisäisesti ja ulkoisesti jotain vialla.

 

Rumuus ja tyhmyys korreloi. Niin korreloi myös noitamaiset piirteet ja sosiaalis-evolutiivinen myrkyllisyys.

 

Ne lapset jotka kuolivat ennen teollista vallankumousta olivat jo lähtökohtaisesti heikkoja ja jollain tavoin sairaita, kun taas ne harvat lapset jotka jäivät eloon olivat fyysisesti ja henkisesti kaikkein terveimpiä ja he olivat käytönnössä myös kauniimpia kuin nykyajan ihmiset.

 

Mielenterveyshäiriöt, erilainen antisosiaalinen käytös, omien geneettisten intressien vastainen toiminta ja erilaiset fyysiset epämuodostumat ovat käytännössä merkkejä mutaatiotasosta.

 

Duttonin mukaan mutaatiot näkyvät usein ulospäin ja mutantit ovat usein muita rumempia ja epämuodostuneempia, koska aivot muodostavat lähes kaiken perimästä. Jos mutaatiot näkyvät jo ulospäin, myös pään sisällä on usein jotain vikaa.

 

Fyysiset ja psyykkiset/älylliset vammat siis korreloivat keskenään.

 

Alhaisen mutaatiotason ihmisellä on käytännössä yleensä tasapainoinen mieli ja hän toimii oman geneettisen ryhmänsä etujen mukaisesti. Hänellä on hyvä iho, hän on kaunis/komea, naisellinen/miehellinen, hänellä on yleensä hyvin symmetriset kasvot ja hänessä on vähän fyysisiä epämuodostumia.

 

Korkean mutaatiotason omaava ihminen on puolestaan usein vammainen sekä ulkoa että sisältä.

 

 

Miksi noidat poltettiin?

 

Dutton käy läpi noitia joita hirtettiin tai poltettiin 1500-1700-luvuilla noituudesta. Duttonin mukaan he olivat yleensä rumia, lapsettomia naisia. Duttonin mukaan noidat haastoivat yhteisön perussäännöt ja näin uhkasivat ryhmän evolutiivista etua.

 

Dutton kertoo kuinka osa ihmisistä on ollut oman ryhmän puolella, mutta osa on ollut omaa ryhmäänsä vastaan. Osa on jopa tehnyt yhteistyötä vihollisen kanssa. Noidiksi epäillyt nimenomaan kyseenalaistivat oman ryhmänsä ja liittoutuivat ulkopuolisten kanssa omaa ryhmäänsä vastaan.

 

Noidat saattoivat oman ryhmänsä vaaraan ja siksi heistä piti päästä eroon. Ryhmät, jotka eivät hyväksyneet noitamaisia naisia sitten myös pärjäsivät paremmin. Tämä saattaisi selittää puritaanisen Englannin ja Amerikan voimaa ja maailmanvalloitusta. Se ryhmä, joka on toiminut vain oman ryhmän intressiensä mukaisesti eli ollut etnosentrinen on lähtökohtaisesti voittanut muut ryhmät.

 

Patriarkaalinen uskonnollisuus on ennustanut ryhmän selviytymistä muita vastaan. Duttonin mukaan uskonnollisuus on noin 40 prosenttisesti periytyvää. Uskonnollisuus liittyy moniin ryhmälle positiivisiin asioihin, kuten hedelmällisyyteen, henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

 

Uskonnollisuus liittyy myös varsinkin negatiiviseen etnosentrisyyteen muita ryhmiä kohtaan, eli ryhmä on vihamielinen muita ryhmiä kohtaan. Tutkimusten mukaan uskonnollisuus ja etnosentrisyys aivolohkoissa liittyvät toisiinsa. Myös patriarkaalisuus on ennustanut ryhmän selviytymistä.

 

Dutton mainitsee kuinka 85 prosenttia noitaoikeudenkäynneissä olleista oli yli 50-vuotiaita naisia. Lisäksi noin 50 prosenttia heistä oli naimattomia.

 

Dutton mainitsee kuvailuja noidista joiden mukaan he olivat mm. 50-vuotiaita, käyttäytyivät oudosti, heidän kulmakarvat olivat liittyneet yhteen tai heillä oli yleisesti epämiellyttävä ulkonäkö.

 

Nämä noidiksi epäillyt eivät olleet vain kulttuurisesti, vaan myös geneettisesti nykyisten suvakkinoitien esi-äitejä.

 

 

Rumuus ja tyhmyys lisääntyy

 

Dutton kertoo kuinka hyvällä immuunijärjestelmällä varustettu lapsi pystyy torjumaan taudinaiheuttajia, jolloin hän pysyy kauniimpana/komeampana. Huonolla immuunijärjestelmällä varustettu ja sairas lapsi puolestaan olisi normaalisti menehtynyt. Hänen immuunijärjestelmänsä torjuu huonommin taudinaiheuttajia, jolloin hänestä tulee normaalia rumempi. Tämä johtuu siitä, ettei immuunijärjestelmä pysty ylläpitämään symmetristä fenotyyppiä, eli mm. symmetrisiä kasvoja jne.

 

Dutton kertoo kuinka ihmisten kasvoista on tullut 1900-luvulta lähtien vähemmän symmetrisiä, jolloin ihmisistä on tullut koko ajan rumempia.

 

Viimeisten 150 vuoden aikana länsimaiden ihmisistä on tullut sekä tyhmempiä että rumempia! Duttonin mukaan muutos on prosentuaalisesti hyvin suuri eli jopa kolmanneksen. Pahinta on, että tyhmeneminen ja rumeneminen vain kiihtyy.

 

Duttonin mukaan noin 90% nykyajan ihmisistä olisi kuollut pois ”saastuttamasta” geenistöä. Teollinen vallankumous kuitenkin pelasti monet fyysisesti ja/tai psyykkisesti sairaat. Tämä selittää miksi myrkyllisiä mutantteja eli suvakkeja on nykyään niin paljon.

 

Kaiken lisäksi nämä myrkyllisen geneettiset mutantit ovat nousseet yhteiskunnan johtoon ja ovat alkaneet harjoittaa omaa ryhmäänsä vahingoittavaa toimintaa esimerkiksi avaamalla rajat. Aiemmin evoluution aikana tällaiset vahingolliset mutanttinoidat on pienissäkin määrissä pyyhitty pois, eli karkoitettu tai esimerkiksi tapettu polttamalla noitina.

 

 

Myrkyllinen ateismi

 

Dutton kertoo, että yksi geneettisen mutantin tyypillinen tunnusmerkki on ateismi. Ateisti alkaa kieltämään Jumalan olemassaolon. Ateisti on keskimäärin henkisesti ja fyysisesti uskovaista sairaampi.

 

Ateisti jää myös todennäköisemmin lapsettomaksi ja on todennäköisemmin autisti. Hän saa myös todennäköisemmin autistilapsen.

 

 

Vammainen vasenkätisyys

 

Ateistit ovat myös todennäköisemmin vasenkätisiä. Ihminen on normaalisti oikeakätinen, jos hänellä on symmetriset kasvot.

 

Duttonin mukaan ihmisen aivoissa on tapahtunut jotain evolutiivisesti epänormaalia, jos hänestä on tullut vasenkätinen. Transeksuaaleista 50 prosenttia on vasenkätisiä, pedofiileista 30 prosenttia, homoseksuaalit ovat todennäköisemmin vasenkätisiä.

 

Duttonin mukaan vasenkätiset yleisesti ovat mutantteja. Dutton on itse myöntänyt olevansa vasenkätinen ja kertonut, että vasenkätisillä on usein myös mm. huono immuunijärjestelmä tai he ovat jollain tavalla sairaita.

 

Toisaalta jotkut vasenkätiset ovat myös todennäköisemmin neroja, koska omalaatuisuus ja omaperäisyys auttaa kehittämään uusia ideoita.

 

 

Uskovaiset pelastavat

 

Duttonin mukaan uskonnollisuus ja ns. oikeistolaisuus ovat geneettisesti yhteyksissä toisiinsa, eli jos on uskonnollinen, on todennäköisemmin myös ns. oikeistolainen. Duttonin mukaan ns. oikeistolaisilla on todennäköisemmin symmetriset kasvot, kuin vasemmistolaisilla. Ns. oikeistolaisten kasvojen ulkonäkö on myös todennäköisemmin parempi, kuin vasemmistolaisten kasvojen.

 

Duttonin mukaan olemme satojen vuosien luonnonvalinnan seurauksena kehittyneet etnosentrisiksi ihmisiksi, joilla on moraalinen uskonnollisuus. Näyttää siltä, että uskovaisilla olisi alhaisempi geneettisten mutaatioiden kertymä ja tämän myötä he olisivat näin ulkoisesti viehättävämpiä.

 

Dutton kertoo kuinka hänen luentoaan salissa kuuntelevät kansallismieliset, normaalit ihmiset olisivat niitä, jotka olisivat jääneet eloon ja ulkona rääkyvät häirikköfeministit olisivat kuolleet evoluutiossa, eli he ovat myrkyllisiä mutantteja eli suvakkinoitia.

 

 

Myrkylliset mutantit tartuttavat myrkkyään

 

Dutton ottaa esille feminismin, jossa feministi alkaa kertomaan kuinka ei tulisi tehdä lapsia. Tämän jälkeen hän mainitsee Extinction Rebellionin, joka on käytännössä ihmisen sukupuuttoliike, jossa vaaditaan siirtymistä jonkinlaiseen pimeään keskiaikaan. Duttonin mukaan nämä kaikki voidaan katsoa myrkyllisten mutanttien aiheuttamiksi sosiaalisiksi oireiksi.

 

Dutton tuo esille tutkijoiden väitteen, jonka mukaan mutantit voivat vaikuttaa myös ei-mutantteihin, esimerkiksi mutantit alkavat kertomaan ei-mutanttinaisille, että näiden ei tulisi tehdä lapsia, että lapsien tekeminen on säälittävää, jolloin ei-mutanttinaiset lopettavat tekemästä lapsia tai tekevät niitä vähän.

 

Myrkylliset mutantit ovat nousseet hallitseviin asemiin, kuten koulujärjestelmään ja ovat tätä kautta alkaneet vaikuttamaan vahingollisesti koko ryhmään ja levittävät kansallisvastaista, ihmisvastaista, elämänvastaista ideologiaa.

 

Dutton kertoo, että kaikki ulkona luentoa vastustaneet rääkyvät naiset eivät olleet niin pahan näköisiä. Duttonin mukaan tämä on johdonmukaista, koska naiset ovat yhteistyökykyisempiä ja alistuvaisempia sosiaalisen paineen edessä. Näin geneettisesti terveetkin naiset päätyvät näihin myrkyllisiin feministiryhmiin helpommin kuin terveet miehet, jotka eivät ole yhtä yhteistyökykyisiä ja olisivat skeptisempiä tällaista kohtaan. Dutton mainitsee mm. ”monikulttuurisuuden” yhtenä toiminnan esimerkkinä, joka vahingoittaa geneettisen ryhmän etuja.

 

 

Calhounin hiirikoe

 

Dutton alkaa käymään läpi Calhounin hiirikoetta, jossa tapahtui kuten ihmisille on viime aikoina tehty.

 

Hiirikokeessa hiirille annettiin suuri tila lisääntyä sekä rajattomasti ruokaa ja vettä. Ensin hiiripopulaatio nousi valtavasti, kuten kävi ihmisten teollisessa vallankumouksessa.

 

Sitten kuitenkin populaation kasvu pysähtyi ja alkoi laskemaan. Sukupuoliroolit kääntyivät päälaelleen. Uroksista tuli pehmoja samalla kun naarashiiristä tuli aggressiivisia ja dominoivia. Lopulta naaraat alkoivat heittämään poikasia ulos pesistä liian aikaisin, jolloin be eivät oppineet kunnolla sosiaalisia taitoja.

 

Vastaavasti alkoi syntymään myös uroshiiriä, jotka olivat naisellisia ja nämä ristittiin ”kauniiksi”. Hiiret alkoivat vain siistimään itseään kauniiksi, mässäilemään, homoilemaan, vätystelemään, jne.

 

Hiiret eivät myöskään olleet oppineet kunnon sosiaalisia taitoja, koska naaraat olivat kasvattaneet ne huonosti ja myös potkineet ne liian aikaisin pesästä.

 

Noin 3-4 vuotta Calhounin hiirikokeen aloittamisesta kaikki hiiret olivat kuolleet.

 

Dutton kertoo kuinka näin on alkanut käymään myös teollistuneissa maissa, kuten Japanissa, jossa väestö on alkanut laskemaan, laskemaan ja laskemaan.

 

Dutton kertoo kuinka evoluution mukaisesta eli sosiaalisesti järkevästä käyttäytymisestä muodostetaan uskovaisten toimesta Jumalan tahto. Mutanttien demoninen, haitallinen käytös taas muodostuu pahaksi uskonnoksi, kuten relativismiksi ja monikulttuurisuudeksi, joka tuhoaa yhteiskunnan aivan samoin kuin tapahtui hiireille.

 

 

Nerot

 

Dutton määrittelee neron käytännössä korkean älykkyyden antisosiaaliseksi ihmiseksi. Hän on niin itsenäinen, ettei välitä muiden mielipiteistä. Nerolla on myös optimaalinen määrä testosteronia, joka vetää häntä eteenpäin.

 

Nerous on siis yhdistelmä korkeaa älykkyyttä ja sopiva määrä testosteronia.

 

Dutton tuo esille kuinka korkean testosteronin miehillä on usein kalju pää, jonka aiheuttaa tietty hiuksiin vaikuttava geeni. Näin sekä tyhmillä että neroilla, korkean testosteronin ihmisillä on usein kalju.

 

Eläimillä tumma turkki ilmaisee korkeaa testosteronitasoa ja Dutton kysyy, että jos näin on eläimillä, miksi ei olisi myös ihmisillä.

 

 

Naisten rintojen ja takamuksen koko

 

Dutton tuo myös esille, että naisten rintojen koosta voidaan myös päätellä jotain. Naiset joilla on suuret rinnat, ovat keskimäärin joviaalimpia ja sosiaalisempia, mutta toisaalta myös tyhmempiä ja yhteistyökyvyttömämpiä, kuin naiset joilla on pienemmät rinnat, jotka ovat älykkääämpiä ja yhteistyökykyisempiä.

 

Duttonin mukaan, jos haluat hauskaa illanviettoa, kannattaa iskeä nainen, jolla on isot rinnat. Jos taas haluat sitoutumista, kannattaa iskeä pienirintainen nainen.

 

Naisen piirteet liittyvät elämän historia-teoriaan. Jos elät epävarmassa ympäristössä, käytät energiaa toissijaisten asioiden kehittämiseen pariutuaksesi, kuten isoihin rintoihin ja varsinkin mustassa Afrikassa suureen takamukseen. Joten jos voit kuolla milloin tahansa, elät nopeasti ja kuolet nuorena. Tämän myötä sinun pitää markkinoida geneettistä laatuasi, markkinoida nopeasti. Esimerkiksi Afrikan bushmaneilla on hyvin suuret rinnat ja hyvin suuret takamukset, jonka varassa heidän pikkulapsensa voisivat vaikka seisoa.

 

Kun siirrytään vakaampiin ympäristöihin, täytyy panostaa enemmän psykologisiin asioihin ja monimutkaisempiin aivoihin, älykkyyteen, yhteistyökykyyn. Tämän myötä ihminen käyttää vähemmän energiaa toissijaisiin tekijöihin, kuten suuriin rintoihin ja takamukseen.

 

Dutton toteaa, että mm. naisten rintojen ja takamuksen koosta voi siis päätellä naisen älykkyyttä, yhteistyökykyä, sitoutumiskykyä jne. Suuririntainen nainen on todennäköisemmin matalaälyisempi, uskottomampi ja yhteistyöhaluttomampi, kuin pienirintainen nainen. On tutkittu, että miehet jotka ovat yhteistyökykyisempiä, tietoisempia jne. hakevat todennäköisemmin pienirintaista naista, jolta siis löytyy nämä samat ominaisuudet.

 

Dutton kertoo kiinalaisten tutkimuksista joiden mukaan matalaälyisillä ihmisillä on todettu olevan useammin pienet silmät ja pieni nenä, hieman kuin Down-syndrooman ihmisellä.

 

Dutton kuitenkin korostaa, että vaikka näistä yksittäisistä piirteistä voidaan päätellä asioita, niistä ei voida vetää suoria johtopäätöksiä. Kuitenkin jos useat piirteet viittaavat samaan suuntaan, niistä voidaan usein päätellä asioita. Eli suuririntaisuus ei yksin kerro vielä mitään, mutta jos monet muutkin yksityiskohdat viittaavat samaan suuntaan, niin silloin kannattaa vetää johtopäätöksiä.

 

 

Myrkylliset mutantit katoavat tulevaisuudessa

 

Duttonin mukaan myrkyllisten mutanttien aika alkaa olla ohi:

 

Duttonin mukaan ihmisten älykkyys on laskenut koko ajan, jossain vaiheessa emme kykene enää ylläpitämään nykyistä kehittynyttä yhteiskuntaa ja jopa sairaalat lakkaavat toimimasta. Noin 8 miljardista ihmisestä ehkä 7 miljardia tulee tämän myötä kuolemaan. Jäljelle jää etnosentriset, kansallismieliset, konservatiiviset ja uskonnolliset ihmiset.

 

Toinen mutantteihin liittyvä asia on, että he eivät lisäänny. Nämä ateistiset, vasemmistolaiset hullut eivät lisäänny, sanoo Dutton.

 

Lisääntymistä ennustaa uskonnollisuus ja konservatismi. Lisääntymättömyyttä ennustaa ateismi, feminismi ja arvoliberalismi.

 

Dutton toteaa, että jonain päivänä, johon ehkä menee jonkin aikaa, nämä mutantit puhdistuvat pois.

 

Sitä ennen myrkyllisiä mutantteja pitää varoa. Onneksi me nyt tiedämme miltä he näyttävät. Me tiedämme keitä he ovat, sanoo Dutton.

 

 

5 thoughts on “Tohtori Edward Dutton: Miten tunnistat suvakkinoidan?

    1. Oli hankalaa päästä jutun loppuun asti kun nauroin ääneen jatkuvalla syötöllä.
      Dutton oikoo hommat suoraksi mutta sinanä hän ei käsittääksenu ole väärässä. Nämä tilastolliset ”trendit” taitavat pitää paikkaansa joskin ne eivät tosiaan ole määrääviä.
      En kyllä usko Duttonin tulevaisuuden ennusteisiin.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*