
Suomen lakiin 2000-luvulla lisätty kiihottamispykälä on niin tulkinnanvarainen, että sillä voi helposti demonisoida sekä suomalaisen kulttuurin että kristinuskon.
Mukaanlukien sekä raamattu että vanhat suomalaisten rakastamat TV-ohjelmat.
Tästä on nyt tullut virallinen todistus itse Helsingin poliisilta.
Yle kertoo:
– Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava, [rikoskomisario] Silén päätteli.
Nimenomaan. Kiihotuspykälän perusteella myös raamattu voidaan julistaa vihakirjaksi ja jopa kieltää!
Uskomattominta on, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen nimenomaan pyrkii tähän. Yle jatkaa:
Valtakunnansyyttäjä Toiviainen kuitenkin määräsi tutkinnan avattavaksi ja perusteli sitä sillä, että on punninnut keskenään sananvapautta, uskonnonvapautta ja syrjimättömyyttä koskevia perus- ja ihmisoikeuksia toisin kuin poliisi.
Eli valtakunnansyyttäjä siis antaa kiihotuspykälässä olevalle syrjinnän kiellolle niin paljon painoarvoa, että raamatun tekstit voidaan luokitella vihapuheeksi!
Mutta miksei paljon kovempaa tekstiä sisältävä koraani sitten ole vihapuhetta?
No, koska valtakunnansyyttäjän logiikan mukaan se on ”vähemmistöuskonto” eikä siis syrjivä. Päinvastoin kuin raamattua, niin koraania pitää nimenomaan suojella ”vihasiteerauksilta” ja muulta kritiikiltä.
Sinänsä valtakunnansyyttäjän logiikka pitää paikkaansa. Kiihotuspykälä – jota yksikään eduskuntapuolue ei edes vastusta – tosiaankin nostaa vähemmistöt pyhiksi samalla kun demonisoi enemmistön eli suomalaisen kulttuurin.
Kiihotuspykälää laadittaessa monet nimenomaan varoittivat, että se avaa portit orwellilaiselle sensuurille.
Syrjinnän kielto- eli vähemmistöjen suojelulogiikalla suuri osa suomalaista kulttuuria voidaan julistaa laittomaksi samalla kun islamistit saavat rauhassa levittää omaa sairaan väkivaltaista kulttuuriaan.
Valtakunnansyyttäjän ansiosta islamisaatiolla ja jihadisteilla on lain täysi suoja samalla kun kristillinen kulttuuri on lainsuojaton.

Onneksi sentään uskonnollisen kirjallisuuden eillä pitäminen ja levittäminen sallitaan:
— Koraania ei tulla koskaan kieltämään!
Tällä tavalla uskonnon harjoittaminen on edelleen vapaata ja sallittua.
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä vanhojen Eduskunnan pöytäkirjojen siivoamiseksi vihapuheesta ja vaarallisten kohtien hävittämiseksi lopullisella ja peruuttamattomalla tavalla?
On aivan selvää, että jos tyydytään vain pöytäkirjojen ja sitä kautta myös päätösten ja lakien salaamiseen kansalta, eduskunta itse syyllistyy vihapuheen hallussapitoon, joka törkeydessään on verrattavissa lähinnä lapsipornon hallussapitoon.
— Ja näin kaikki tämä iljettävä saasta lähtee leviämään ja saastuttaa tartunnallaan koko kansan.