
1980-luvun yksi suosituimmista elokuvista oli Ghostbusters eli Haamujengi, joka kertoi haamujen metsästäjistä.
Elokuva nousi jättisuosioon, koska se yhdisti komedian jännitykseen ja hienoihin erikoisefekteihin.
Eikä tietysti mitä tahansa komediaa, vaan nimenomaan seksististä komediaa.
Ghosbustersit olivat nimenomaan miehiä, jotka jahtasivat naisia.
Haamujen metsästyskin oli lähinnä keino metsästää naisia.
Ja tietysti pelastaa naisia!
Ghostbusters-elokuva siis peilasi komedian keinoin ihmisten syvimpiä vaistoja eli miesten ja naisten välistä kemiaa.
Sellainen raaka seksismi ei kuitenkaan enää käy 2000-luvulla!
Ghostbustersin jatko-osat muuttuivat yhä kastroiduimmaksi, kunnes 2016 Ghostbusters-elokuvassa kaikki pääosan esittäjät olivat naisia ja kaikki miehet esitettiin säälittävinä hölmöinä.
Elokuvaa nimenomaan markkinoitiin suurella rahalla uuden tasa-arvon ajan elokuvana.
Samalla suosio romahti totaalisesti.
Katsoppa tätä 2016 Ghostbusters-elokuvan traileria. Naurattaako kertaakaan?
Ghostbusters onkin hyvä esimerkki siitä miten Hollywoodissa ideologia ja aivopesu on jopa tärkeämpää kuin raha.
Tosin ei Hollywoodissakaan kukaan halua konkurssiin mennä.
Ei edes tasa-arvon nimissä.
Niinpä uusin Ghostbusters-elokuva ottaa askeleen taaksepäin.
Toki elokuva pysyy yhä tasa-arvoisena. Seksistinen huumori on yhä kiellettyä ja pääosassa on nuori tyttö.
Samalla feminismiä on kuitenkin hiukan vähennetty. Lisäksi elokuva on nostalgisesti ikäänkuin jatkoa alkuperäisen Ghostbusters-elokuvan tapahtumille.
Luonnollisesti suvakit ovat tästä raivoissaan syyttäen uusinta elokuvaa patriarkaalisen perhekeskeisyyden ylläpitämisestä.
Nykyäänhän feministeille ei enää edes riitä, että pääosissa on joku nuori tyttö tai nainen ellei hän samalla kapinoi ja halveksi isäänsä ja perhettään.
Juutalainen Forward-lehti on jo pitkään ollut raivoissaan siitä, että uusi Ghostbusters-elokuva hylkää naiset.
Trump on voittamassa!

Suvakit ovat jo tuominneet uuden Ghostbusters-elokuvan, vaikka vielä ei edes tiedetä sen juonta.
Mielenkiintoista nähdä millainen uudesta Ghostbusters-elokuvasta tulee. Tässä ensimmäinen traileri.
Lue lisää:

Tämä on vain väliaikainen takaisku rikkaalle etniselle eliitille, joka asuu pääosin Israelissa ja New Yorkissa. Lapset pitää saada koukutettua uusiin Ghostbusterseihin ja sitten saadaan taas lisää mädätystä. Musiikkiartististeiksikin otetaan nykyään rumia, mielisairaita, homoja j transuja, eikä esimerkiksi kauniita naisia jotka osaavat laulaa, kuten vielä 2000-luvun alussa. Vaadin kauniit laulajattaret takaisin.