Marco de Wit tammikuu 7, 2020
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Aina kun luulee, ettei Yle voi enää alemmaksi vajota, niin kappas. Lukija kirjoittaa:

 

 

Yle kertoo tällä kertaa nettipornosta urana.

 

Artikkelin ikärajaksi on määritelty vähintään 12-vuotiaat, eli pienet alakouluikäiset pojat ja tytöt.

 

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun ja videoon

 

 

Tämä hyvin epämääräisen materiaalin suuntaaminen lapsille ja nuorille ei ole kuitenkaan mikään yksittäinen kerta ja sattuma, sillä esimerkiksi viimeisen vuoden aikana Yle on mainostanut mm. maksullisen tyttöystävän uraa artikkeleissaan ja on määritellyt myös näille artikkeleille ikärajakseen 12 vuotta.

 

Yle on lähettänyt niin ikään myös päivällä transuräppärin narkkausta ihannoivan niin sanotun musiikkiesityksen, jos sitä voi musiiksi edes sanoa, noin kello 14-16 välillä päivällä, aikana jolloin lapset ovat tulleet kouluista kotiin.

 

 

 

Yhdysvalloissa Ylen tapaan teinille suunnattu Teen Vogue on mainostanut lapsille ja nuorille mm. anaaliseksiä, sekä prostituoidun uraa.

 

Kuten Neuvostoliitto ja kommunistit tekivät aikoinaan, nykyisin globalistien ja heidän kanssaan liittoutuneet sosialistit/kommunistit pyrkivät syöttämään perinteisiä perhearvoja, kristinuskoa, kansallismielisyyttä ja ihmisten identoteettiä rappeuttavaa tuotantoa niin paljon kuin mahdollista sekä muokkaamaan heistä ajan myötä globaalikommunisteja, joiden uudeksi uskonnoksi tulee ensin globalismi, kommunismi ja suvakkius, sekä lopulta Islam.

 

Tämä samankaltaisuus rahamaailman globalismin ja sen kanssa liittoutuneen sosialismin/kommunismin välillä ei ole kuitenkaan mikään yllätys, sillä Yhdysvaltojen ja Euroopan kapitalistien ja Neuvostoliiton kommunistien takana ovat samat globalistiset pankkiirisuvut. Ne ovat siis saman kolikon kaksi eri puolta. Kummallakin puolella on sama maailmanlaajuinen, totalitaarinen tavoite, vain käytettävät keinot ovat hieman erit.

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

3 thoughts on “Yle opettaa lapsia nettipornoon

  1. Biologisille tosiasioille ei vaan voi mitään, ei edes ministeri. – Tarkoitan tällä sitä, että sillä kolmekymppisellä naisella on hoivavietti. Jos sillä ei ole omi lapsia, niin se alkaa hoivaamaan toisten lapsia. Jos se on ministeri, se käyttää valtion väkivaltakoneistoa, armeijaa, poliisia, valtionyhtiöitä ja ihan mitä vaan tyydyttääkseen oman hoivaamistarpeensa.

    Ennen vanhaan lähes jokaisen pihapiirin asujaimistoon kuului se lapseton vanhapiika, joka sitten ärhenteli toisten lapsille.

    – Äänestäisitkö oman pihapiirisi vanhan piian ministeriksi?
    – Entä kolmekymppisen lapsettoman naisen, nuoren piian?

  2. Outo Juttu – Osa 002.

    Kiitos kommenttini julkaisemisesta.

    Sillä, että kommentti näkyy RSS-syötteessä, mutta ei sivulla, saattaa olla yhteys siihen, että joskus kommenttiruudun yläpuolella on teksti
    Olet kirjautunut käyttäjänä Marco …
    – Joka teksti ilmeisesti tulee, jos itse olet saman aikaisesti kirjautuneena.
    – Yleensä kuittaan tuon ikkunan pois copy-pastettamalla tuon tekstin kommenttikenttään ja lähettämällä kommentin.
    – Sitten tulee normaali kommentti-ikkuna.

    Josko vaikka tuollaisessa tapauksessa tapahtuu tuo kommentin häviäminen. Mene ja tiedä.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*