
Laiton Lehti on jo pitkään ennustanut, että persut tulevat kääntämään takkiaan myös ympäristöpolitiikassa.
Alunperin persut suhtautuivat skeptisesti väitteisiin, joiden mukaan ihminen merkittävästi vaikuttaisi ilmastonmuutokseen. Monet jopa epäilivät, ettei ilmasto olisi edes oikeasti lämmennyt viime vuosikymmeninä.
Persuja kutsuttiin ilmastonlämpenemisskeptikoiksi. Varsinkin Laura Huhtasaari näyttää epäilleen ilmastohysteerikkoja.
Nyt on kuitenkin takki kääntynyt, niin että persut ovat ihan virallisesti liittyneet ilmastonlämpenemisuskovaisiin.
Ja tietysti Halla-ahon johdolla.
Lukija kirjoittaa:
Perussuomalaiset lähtevät nyt virallisesti mukaan ilmastohysteriaan. Nyt he oikein virallisesti korostavat lähtevänsä siitä, että ihminen aiheuttaa merkittävää ilmaston lämpenemistä.
Tämä siitä huolimatta, että useat professoritason ihmiset ja arvostettujen tahojen tutkijat ovat joko todistaneet ilmastohysterian huijaukseksi tai, että kukaan ei ole missään millään mittauksilla todistanut ihmisen vaikuttavan merkittävästi ilmastoon.
Ilmaston muutokset mahtuvat siis luonnon tasaiseen vaihteluun, eikä ole voitu osoittaa, että ihminen vaikuttaisi ilmaston muuttumiseen.
Teollistuminen alkoi pienen jääkauden ja nälänhädän jälkeen, jonka jälkeen on ollut luontaista, että ilmasto on toipunut pienestä jääkaudesta.
Teknisesti ilmasto on edelleen suuressa jääkaudessa, eikä ilmasto ole vieläkään lämmennyt jääkautta edeltäneeseen aikaan ja meillä on edelleen jääkaudella ilmaantuneita jäätiköitä.
Laiton Lehti jatkaa:
Halla-aho ei ole pelkästään vienyt persut ilmastonlämpenemisuskovaisten joukkoon, vaan haaveilee todella kovista päästörajoituksista. Siis vaikka hiilidioksidi ei ole mikään päästö.
Halla-aho selittää, että hänellä oli jo nuorena hippinä ”hyvin voimakas angsti” ympäristöasioiden suhteen. Angsti ei ole hänellä vanhemmiten kuitenkaan vähentynyt. Päinvastoin. Nyt Halla-aho ahdistaa ilmastonmuutos.
Meidän kaikkien elämäntapa pitäisi muuttaa Halla-ahon ikiangstin vähentämiseksi.
– Ilmastonmuutos johtuu juuri tällaisista asioista – heitämme kaiken pois, mitään ei korjata. Elämäntapamme on sellainen, että sitä pitäisi muuttaa.
Teollisuus siis pitäisi kuristaa kuoliaaksi ja meidän kaikkien elämäntapa muuttaa punavihreiden – ja nyt myös persujen – mielikuvitusongelman vuoksi.
Eikä siinä riitä mitkään pienet muutokset. Koko yhteiskuntaa pitää radikaalisti muuttaa, koska ilmastonmuutos on niin vaarallinen. Nyt on kiire!
Halla-aho haaveileekin GLOBAALISTA vallankumouksellisesta muutoksesta, jolla saataisiin maailmanjärjestys muutettua niin, että isoveli-valtio pääsee kunnolla valvomaan ja laskuttamaan ihmisten kaikista normaaleinta toimintaa eli hiilidioksidin tuottamista.
Jussi Halla-aho on ilmastonmuutospessimisti. Hän ei usko, että ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä nykyisillä keinoilla.
– Ei varmasti saada, tilanne vain pahenee. Oma toivoni, sikäli kun sitä on, perustuu siihen, että maailmassa tapahtuu jokin suuri häiriö, joka pakottaa järjestämään palikat uudelleen taloudessa. Muuten ei ole mitään toivoa, että päästäisiin päästövähennystavoitteisiin.
Onko persut tyhmien puolue? Kymmenet tuhannet persut ovat varmasti lukeneet yllä annetut sitaatit, mutta kukaan ei ole sanallakaan kritisoinut Halla-ahon ilmastofanatismia. Yksikään persu ei ole edes ihmetellyt mitä se mestari oikein puhuu.
Vai ovatko persut niin tyhmiä, etteivät tajua mitä Halla-aho sanoo?
Mestari sanoi, niin kyllä sen täytyy olla totta.
Punavihreät puolestaan eivät ole tyhmiä. He ovat psykologisesti epätasapainoisia, muttei tyhmiä. He ymmärtävät saaneensa Halla-ahon kelkkaansa. Samalla he kuitenkin tajuavat, ettei sitä kannata sanoa. Parempi antaa ihmisten luulla persujen olevan ilmastonmuutosteoriakriittisiä. Tyhmiä persuja on helppo hämätä ja vetää kuin pässiä narussa.
Persut ovat niin tyhmiä, että esimerkiksi alla olevan jutun otsikko on saanut monen uskomaan, että Halla-aho on maanläheinen realisti, vaikka kyse on selvästi ilmastofanaatikosta. Halla-aho uskoo täysillä ilmastonmuutosteoriaan ja haluaa kovia otteita kuvitteellisen valtavan ilmaston lämpenemisen estämiseksi.

Lisäksi punavihreät tajuavat, että painetta kannattaa lisätä eikä vähentää. Eli persuja kannattaa demonisoida ilmastovihamielisenä puolueena ja näin saada heitä vielä enemmän punavihreiksi.
Näin punavihreillä on ikioma heitä salaa mielistelevä sylkykuppi.
Myös ympäristöpolitiikassa persut ovat siis osoittautuneet valeoppositioksi. He antavat ymmärtää olevansa kriittisiä ilmastonmuutosväitteille, vaikka todellisuudessa he hyväksyvät punavihreän globalistisen narratiivin.
Persut vain jarruttelevat hieman, niin näyttää kuin he olisivat punavihreän aatteen ja globalistisen narratiivin vastustajia. Määräämällä diskurssikentän keskustan paikan punavihreät voittavat pelin ilman, että tyhmien puolueella on mitään käsitystä siitä mitä tapahtuu.
Eli nyt on ympäristöpolitiikalle tehty sama kuin maahanmuuttopolitiikalle, jossa persujen ”maahanmuuttokriittisyys” ei sisällä edes massamaahanmuuton lopettamista, suomalaisen perimän säilyttämistä, somalien massapalautuksia tai EDES turviksien säilöönottoa.
Tuntemattoman taustan omaavat islamistit saavat vapaasti kävellä kaduilla ja siten monet heistä saavat vapaasti vaania ja tappaa suomalaisia.
Sekään ei kuitenkaan riitä, vaan suomalaiset pitää vielä alistaa globalistisen ilmastodiktatuurin alaiseksi.
Ja tietysti persujen hurratessa ja ylistäessä mestaria.
Lue lisää:
Persujen nousu ja tuho. Salainen strategia 20-luvulle: Halla-aho vaihdetaan Huhtasaareen
https://www.forbes.com/sites/jenniferhicks/2019/08/25/this-t-shirt-is-made-from-algae-and-100-biodegradable-in-12-weeks/#7b2614f81875
Ilmastobluffi on ihmiskunnan suurin bluffi, ja persut uskovat siihen.
Aika matalaa…. Ei keksi sanoja.
Sanotaan vaikka sitten Allah kakkabaari
Halla-Ahon kannataisi aloittaa päästötalkoot syömällä 750 kilogrammaa termiittejä. Sen verran termiittejä on maailmassa jokaista ihmistä kohden ja koska maailman termiitit tuottavat 10-15 kertaisen määrän hiilidioksidipäästöjä kuin ihmisen toiminnasta johtuvat päästöt, olisi jokaisen hiilidioksidipäästöihin hurahtaneen ensitöikseen pyrittävä syömään oma osuutensa maailman termiiteistä.
”Keean Bexte of Rebel News travels to Stockholm”
Miten huijari persut voisi ilmasto huijausta vastustaakaan, kun koko puolue on yhtä takinkääntöä ja huijausta.Puolue huijaus vastustaa ilmastohuijausta? Ei kuulosta kovin hyvältä.. Totta kai halla-aho hyppää Gretan kelkkaan.EU,Nato,ilmastokarnevaalit ja poliisivaltio .siinnähän niitä persujen ajamia asioita jo onkin .
Voi änkyrän känkyrän itku ja perkele noita typeriä juntteja. Täysin vietävissä olevia pässinpäitä nuo persut ja persukannattajat.
Tämä ei tietenkään ollut argumentti vaan tunteen ilmaisu.
Olin jo harkinnut PS:n äänestämistä että jarruttaisivat hiilidioksidihysteriaa ja sen mukana tulevaa kansainvälistä sosialistista tai keskusjohtoista kehitystä, mutta mitä vielä, hehän ovat siinä kehityksessä mukana!
Jos edelleen olet pimennossa kulkeva persulammas, käypä alkajaisiksi katsomassa kanavat PhD 1000frolly ja Tony Heller (perustiedon tasoa).
Perussuomalaiset, niin sympaattisia kuin jotkut ovatkin, niin tosiasiallisena valeoppositiona siis vievät suomalaisilta mahdollisuuden tervehdyttää Suomi. Kirotut idiootit! Vai onko osa jopa ’rahoitettuja’, mene ja tiedä? Tämä on surun päivä. )-’;
Ei persut mitään idiootteja ole. Kyllä ilmaston muutos on sellaisessa vauhdissa, että siltä ei voi silmiä sulkea. Toivoisin tämän sivuston juttuihin jotain tasoa. Selvien tosiasioiden kiistäminen vie uskottavuuden kaikilta muiltakin jutuilta.
Tehdään ilmastonmuutoksesta Kauppaliitto !