Marco de Wit helmikuu 15, 2020
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Monet kansallismieliset kuvittelevat, että pääongelmana ovat matut eli valheellisin perustein Suomeen tulleet maahantunkeutujat. Karmeana esimerkkinä suurin osa pakolaisista.

 

Todellisuudessa suurin ongelma ovat kuitenkin mamut eli rehellisin keinoin tulleet maahanmuuttajat. Ensinnäkin he eivät usein sopeudu Suomeen geneettisesti ja kulttuurisesti. Näin mamujen massamaahanmuutto kansanmurhaa Suomen kansan.

 

Toiseksi, mamut ottavat suomalaisten työpaikkoja ja polkevat palkkoja.

 

Kolmanneksi, he saavat keskimäärin enemmän tukiaisia kuin maksavat veroja eli ovat suomalaisille nettokustannus.

 

Monet kansallismieliset ovat korostaneet mamuongelmaa samaan aikaan kun persut ovat sitä vähätelleet. Varsinkin Halla-aho edelleen kannattaa mamujen massamaahanmuuttoa.

 

Tekevätkö Halla-ahon persut Suomesta Afrikan?!

 

 

Osa persuista on kuitenkin heräämässä. Suomen Perusta -ajatuspaja on tehnyt muutamia erinomaisia tutkimuksia, jotka ovat paljastaneet kehitysmaista tulevan maahanmuuttajan olevan lottovoitto.

 

Siis mamulle itselleen. Eli keskimäärin kehitysmaista tuleva maahanmuuttaja maksaa Suomen veronmaksajalle noin miljoona euroa!

 

(Suurin osa Suomeen jäävistä maahanmuuttajista on matalapalkka-alojen ihmisiä. Hyvin harva Suomelle selvää nettohyötyä tuova ulkomaalainen jää pysyvästi Suomeen. Harva tuottava ihminen haluaa ehdoin tahdoin tulla verenimijän eli suomalaisen verottajan uhriksi.)

 

 

Toivottavasti ajatuspajan uusi johtaja Marko Hamilo jatkaa tärkeiden tutkimusten tekemistä.

 

Monet ovat esimerkiksi toivoneet, että Hamilon johdolla ajatuspaja uskaltaisi tutkia suomalaisten kansanmurhaa eli sitä miten kantasuomalaisten sekä absoluuttinen että suhteellinen määrä vähenee hälyttävää vauhtia.

 

Ikävä kyllä näyttää siltä, ettei Hamilo pomonsa Halla-ahon tavoin edes usko suomalaisten olemassaoloon. Ja vaikka uskoisikin, niin kansanmurhan tutkiminen on aivan liian rasistista.

 

 

Hamilo myös korostaa olevan rasistista tutkia mahdollisia geneettisiä syitä kehitysmaalaisten heikompaan tuottavuuteen. Tieteellisiä tutkimuskohteita pitää rajoittaa tai muuten tiede muuttuu rasistiseksi.

 

Alla olevassa videossa kohdassa 35 minuuttia Hamilo kertoo EU:n ulkopuolisten maahanmuuttajien tuottavuuden olevan paljon alempaa kuin suomalaisten. Sitten hän korostaa:

 

Me ei nyt aleta väittämään, että se olisi joku geneettinen syy. Se olisi rasistista.

 

 

Mahdollisten geneettisten syiden sijaan Hamilo haluaa tutkia suvakkien mieliaihetta eli ilmastonmuutosta. Siinä ei voi mennä metsään, koska ilmastohan muuttuu aina!

 

Tosin Hamilo uskoo myös Halla-ahon ja muiden globalistien tavoin, että ihminen on synnyttämässä ilmastokatastrofia. Halla-ahon ja Hamilon mukaan voimme pelastua vain äärimmäisen kovalla globaalistisella sääntelyllä.

 

Monet pelkäävätkin, että ilmastokatastrofiuskovaisena tunnettu Hamilo pistää ajatuspajan levittämään kansanmurhaavaa ilmastohysteriaa.

 

Persujen takinkääntö. Osa 8: Ilmastokatastrofi tulossa

 

 

Jos Suomen Perusta -ajatuspaja ei halua tutkia kansanmurhaa, niin ainakin se voisi olla kiihdyttämättä sitä ilmastohysterialla.

 

Onneksi ajatuspajan ainoa kokopäiväinen tutkija Samuli Salminen on suoraan sanonut keskittyvänsä vain maahanmuuton kustannuksiin.

 

Jos sitten vielä Hamilo käyttäisi erinomaisia toimittajanlahjojaan maahanmuuttoon liittyvien tutkimustulosten levittämiseen, niin ajatuspaja todella auttaisi Suomen kansaa.

 

 

Hamilon pitäisi kuitenkin ensin oppia yksi asia eli esiintymään kameralle.

 

Ensimmäisenä asiana esiintymisessä on se, että katsoja kuulee mitä puhut.

 

Ajatuspajan videoiden katsojat ovat jo yli vuoden valittaneet yhä äänekkäämmin, että monissa videoissa audio on usein hyvin heikkoa laatua. Tämä on käsittämätöntä, koska ensinnäkin videot on tehty studio-olosuhteissa. Toiseksi, mitä järkeä on sijoittaa satoja tuhansia euroja ajatuspajaan, jos ei ole varaa kunnon mikrofoniin ja audiolaitteistoon?

 

 

Toinen katsojia ärsyttänyt asia on perussuomalaisuuden korostaminen. Ajatuspajat ovat usein poliittisesti perustettuja ja rahoitettuja, mutta sitä ei kannata korostaa joka käänteessä. Varsinkaan tutkijan ei pitäisi korostaa olevan persu. (Auttaisi myös, jos ohjaaja ei asettaisi persulogoa suoraan tutkijan pään yläpuolelle.)

 

Eli Suomen Perusta -ajatuspajan ei kannattaisi jatkuvasti toitottaa olevansa perussuomalaisen puolueen organisaatio, vaan edes yrittää esiintyä tieteellisiä puolueettomia tutkimustuloksia tuottavana ajatuspajana. Se olisi helppoa, koska monet heidän tutkimuksistaan ovat täysin tieteellisiä esitellen vain kiistämättömiä faktoja ja laskelmia.

 

Kolmas katsojia vieläkin enemmän ärsyttävä asia on, ettei tutkija Samuli Salmisen kaavioissa ole yleensä otsikkoa lähteistä puhumattakaan!

 

 

 

 

Verkkomedia Perussuomalaiset:

”Toiminnanjohtajan Tuumaustunti” on Suomen Perusta -ajatuspajan keskusteluohjelma, jossa pureudutaan ajankohtaisiin kysymyksiin. Tällä kertaa toiminnanjohtaja Marko Hamilo keskustelee tutkija Samuli Salmisen kanssa siitä, miten suomalainen media otti vastaan tutkimusjulkaisun maahanmuuttajien toimeentulotuesta.

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

5 thoughts on “Osaako persupaja mainostaa vihafaktaa: Mamu on lottovoittaja!

  1. Monokulttuuri FM:n työryhmä (Junes Lokka, Tiina Wiik, Paavo Tajukangas ja Tuukka Kuru) on muutamalla tuhannella eurolla perustanut hyvän striimistudion, mutta satoja tuhansia euroja saava Perussuomalaisten ryhmä ei pysty samaan.

  2. Perussuomalaiset näyttävät olevan matalaälyisten puolue, jotka eivät tajua edes ylistämänsä Mestarin valehtelevan heille päin naamaa, vaikka tämä itse sanoisi valehtelevansa. Usko ”Mestariin” on loputon. He hyppäävät vaikka kallion reunalta alas seuratakseen ”Mestariaan”. Perussuomalaisten kannattajat eivät tajua ilmastohysterian olevan pelkkää huijausta, Suomen ollen Naton miehittämä, sekä että ulkomaalaiset ovat vain ongelman oire. Itse ongelma ovat pankkiirit ja sionistit, jotka ovat pian tuhoamassa Suomen ja Suomen valkoisen kansan sukupuuttoon.

  3. Monesti tuntuu että mitä enemmän resursseja ja julkisuutta on jollakin toimia niin sitä huonommin se on toteutettu. Ja tonkin toiminnan pitäisi olla oma tieteellinen intohimo eikä mikään puolueen pyörittämä virkatyö.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*