
Kansanmurhassa kansa ja sen elämisen edellytykset tuhotaan joko kerralla (sotilaallinen sota), vähitellen (talous- ja kulttuurisota) tai asteittain kansanvaihdolla (massamaahanmuutto).
Suomessa on yhtä aikaa käynnissä kaikki kansanmurhan elementit eli käynnissä on triplakansanmurha:
- Natottamalla Suomi laitetaan idän ja lännen taistelutantereeksi ja nuukattavaksi.
- Kartellitaloudella ja kulttuurimarxismilla vähennetään syntyvyyttä reilusti alle kahden lapsen.
- Massamaahanmuutolla vaihdetaan kansa.
Persut ja heidän johtajansa Jussi Halla-aho vähättelevät kansanmurhaa kaikissa kolmessa tapauksessa.
1. Massamaahanmuutto
Ensinnäkin persut eivät pelkää Euroopasta tulevaa massamaahanmuuttoa, vaan päinvastoin kannattavat sitä. Tämän vuoksi Halla-aholla ei ole koskaan ollut kiire lähteä EU:sta. Samasta syystä hän on myös voimakkaasti kannattanut viisumivapautta sekä ukrainalaisille että Balkanin mustalaisille ja muslimeille.
Takinkäännön mestari: Halla-aho kannattaa Brexitiä, muttei Fixitiä
Toiseksi Halla-aho ei vastusta kehitysmaista eikä edes Afrikasta tulevaa massamaahanmuuttoa, kunhan se on ”korkealaatuista”.
Kolmanneksi, Halla-aho ja persut eivät vaadi Suomeen kuulumattomien massapalautuksia. Tämäkin sinetöi kansanmurhan.
Neljänneksi Halla-aho ja persut vastustavat turvisten laittamista Tornion saaristoon pakolaisleirille tai ylipäätään mihinkään valvottuun tilaan.
Persut vaativat vain kielteisten turvapaikkapäätösten saaneiden laittamista valvottuun tilaan. Monet kansallismieliset hurraavat tälle vaatimukselle unohtaen, ettei se riitä ollenkaan. Suuri osa kansallismielisistä on niin tyhmiä, etteivät tajua kuinka absurdia ja suvakkimaista on kääntää todistustaakka.
Toisin sanoen persut sallivat taustoiltaan tuntemattomien ja usein ISIS-alueilta tulleiden nuorten miesten kävellä vapaasti kaduillamme!
Sipilästä persuihin kaikki syyllisiä Oulun pedorinkiin ja uhrin itsemurhaan
Persuilla on ”maahanmuuttokriittinen” maine vain, koska muut puolueet haluavat kansanmurhata Suomen vieläkin nopeammin.
Tärkeimmissä perusasioissa persut eivät eroa suvakeista. Molemmat myös vastustavat Suomen kaikista arvokkainta asiaa: Esi-isiltämme saatua perintöä.
Eli etnonationalismia.
Vastustamalla etnonationalismia persut ovat kansanmurhaamassa Suomen kansan.
Persujen kansanmurhaprojekti ei kuitenkaan jää tähän, koska he edesauttavat myös kahta muuta ja nopeampaa kansanmurhatapaa.
2. Natottaminen
Ensinnäkin persut ovat kaikista kovimpia natottajia ja sionisteja, jotka tukevat kaikin keinoin U$Sraelia ja sen globalistista yliherruutta. Varsinkin Halla-aho tekee kaikkensa saadakseen Suomen Natoon ja osaksi läntistä sensuuri– ja poliisivaltiota. Tosin se alkaa jo olla tarpeetonta, koska nimenomaan persujen hallitusvastuun ja varsinkin Halla-ahon läheisen kaverin Jussi Niinistön puolustusministeriyden aikana Suomi vietiin Naton syliin samalla kun Naton vaatima poliisivaltiolakipaketti ajettiin läpi nimenomaan Halla-ahon avulla.
Poliisivaltiolakipaketti menossa läpi: Persujen takinkäännön Suomen ennätys!
Persujen ansiosta natoyhteistyö on jo nyt hyvin syvää isäntämaasopimuksen, lupa tappaa hybridikeskuksen, yhteisten sotaharjoitusten, Naton ydinaseiden kauttakulun, Saudi-Arabialle aseiden myymisen, Afganistanin, Syyrian ja Irakin miehittämisen sekä varsinkin Venäjän pakotteiden ansiosta. Itse asiassa Halla-aho on niitä harvoja poliitikkoja, jotka vaativat lisää ja paljon kovempia pakotteita!
Halla-aho nimenomaan haluaa tehdä Suomesta taistelutantereen idän ja lännen välille nuukattavaksi. Se jos mikä on sitä ensimmäisen asteen nopeinta kansanmurhaa.
3. Kartellitalous
Halla-ahon kansanmurhaprojekti ei kuitenkaan jää siihen, koska hän kannattaa myös kartellitaloutta ja kulttuurimarxismia. Tämä ei sinänsä ole yllätys, koska se seuraa suoraan sionismista ja natottamisesta eli Halla-ahon mielestä Suomen pitää olla osa ”läntistä maailmaa”.
Halla-aho ei tiedä tai tarkemmin sanottuna halua tietää, että läntinen maailma on ihan samalla tavalla imperialistinen ja kansalaisia riistävä kuin itäinenkin imperiumi. Nato on itse asiassa waspeista ja sionisteista koostuvan valtaeliitin monopolistisen rahakoneen, FED:in nyrkki.
Naton tehtävänä on ylläpitää FED:iä tukevaa petrodollaria keinolla millä hyvänsä eli vaikkapa tappamalla miljoona irakilaista lasta tai yllyttämällä yhdessä Saudi-Arabian kanssa islamisteja levittäytymään ympäri Lähi-Itää ja Eurooppaa.
Mossadin ex-pomo: Israel [ja persut] liitossa jihadistien kanssa
Se on nimenomaan Naton ja sionistien puolustama FED:in johtama läntinen kartellitalous, joka pitää kansalaisten elintason niin heikkona, etteivät nuoret pysty tai uskalla tehdä edes paria lasta.
3.1. Kulttuurimarxismi
Se on myös Naton ja sionistien tukema globalismi joka kaikin keinoin tukee kulttuurimarxismin leviämistä valkoisiin perheisiin siten entisestään heikentäen perheitä ja syntyvyyttä.
Kansanpetturi Soini oli sentään suht aito kulttuurikonservatiivi päinvastoin kuin Halla-aho.
Persut ovat Halla-ahon ja Sebastian Tynkkysen johdolla täysillä mukana kulttuurimarximin levittämisessä. Monet persukansanedustajat kannattivat homoavioliittolakia ja jopa äitiys- eli isättömyyslakia. Ei ihme, että persuihin on tullut yhä enemmän pridettäjiäkin.
Kartellitalous ja kulttuurimarxismi johtavat väistämättä väestön vähenemiseen. Halla-aho ei kuitenkaan pidä tätä hälyyttävänä. Päinvastoin. Hänen mielestään on ihan OK, jos väestö vähenee!
Jussi Halla-aho ei pidä Suomen vähenevää väestöä ongelmana.
Halla-ahon mukaan Suomessa voi hyvin olla tulevaisuudessa paljon pienempikin väestö

Halla-aho ei siis sano, että sekä heikkolaatuinen massamaahanmuutto että väestön väheneminen ovat molemmat todella pahoja asioita. Hän ei edes sano, että väestön suuri väheneminen on pienempi paha kuin massamaahanmuutto. Päinvastoin.
Hän nimenomaan näkee, ettei väestön merkittävä väheneminen ole mikään suuri ongelma tai edes mikään ongelma!
Jussi Halla-ahon puolesta Suomi voisi kulkea Japanin tietä: väki vähenee ja ikääntyy.
– Suomessa voi aivan hyvin olla tulevaisuudessa paljon pienempikin väestö.
Halla-ahon suvakkiasenne ei ole yllättävä ottaen huomioon, että hän suvakkien tavoin uskoo ympäristökatastrofin olevan tulossa.
Japanin malli eli väestön väheneminen on todella vaarallista. Se on vaarallista, vaikka massamaahanmuutto estettäisiin.
Japani on siitä erikoinen ja ylpeä kansa, että se yrittää estää kolmannen tason kansanmurhaa eli väestönvaihtoa suhteellisen tiukalla maahanmuuttopolitiikalla. Se ei kuitenkaan paljon auta, koska siellä kakkostason kansanmurha on tapahtumassa todella nopeasti.
Syntyvyys lähenee koko ajan yhtä lasta per nainen. Tämä tarkoittaisi sitä, että pian joka sukupolvi (n. 25 vuotta) ikäluokka puolittuu. Eli kansa kuolee pois!
Tätä vauhtia parissa sadassa vuodessa japanilaisia ei ole enää olemassa.

Halla-ahon tavoin monet sanovat, ettei väestön pienenemisellä ole väliä. He ovat täysin väärässä. Väestön väheneminen on todella vaarallista, kuten on nähty Japanissakin.
Ensinnäkin Japanissakin on sekä maahanmuuttajia että keskimäärin vähemmän älykkäitä vähemmistöjä (esim. burakut), joilla on suurempi syntyvyys. Näin ne tulevat lisäämään suhteellista osuuttaan väestössä. Tällä olisi tuhoisat vaikutukset japanilaiseen yhteiskuntaan. On siis ihan sama lisäävätkö tyhmemmät vähemmistöt osuuttaan väestöstä lisääntyvällä maahanmuutolla vai kantaväestön vähentymisellä.
Toiseksi, Japanin kyky puolustaa itseään heikentyisi. Puolustusvoimien voima putoisi kymmenesosaan suhteessa naapurimaihin. Käytännössä Japani olisi sodan aikana helppo valloittaa. Japanin tie on Tiibetin tie.
Kolmanneksi, demografisten trendien kääntäminen on monesta syystä aina erittäin hidasta ja vaikeaa. Missään nimessä ei pidä hetkeksikään päästää kantaväestön väkilukua alenemaan tai voi helposti alkaa syöksykierre.
Halla-aho ei kuitenkaan näytä pelkäävän edes väestömäärän syöksykierrettä. Miksi?
Vastaus on yksinkertainen: Halla-aho on leikkaaja.
Hän ihan oikeasti uskoo Naton ylläpitämään länsimaiseen kartellitalouteen. Hän ei usko, että on olemassa kolme vaihtoehtoa:
- Kommunistien monopolitalous
- Länsimainen kartellitalous
- Vapaa sopimustalous
Tai vaikka Halla-aho ymmärtäisikin U$Sraelin pyörittävän globalistista kartellitaloutta, niin hän samalla ymmärtää monopolistisen rahakoneen Fedin olevan Naton ja Israelin rahoittaja. Hänelle nykyinen kartellitalous on siis ainoa vaihtoehto.
Niinpä Halla-aho ja persut eivät koskaan tarjoa talousongelmien ratkaisuksi kartellitalouden ja sitä johtavan FED:in/vähimmäisvarantopankkijärjestelmän purkamista tai edes Suomen irtantumista FED:in ja BIS:in alaisuudesta. Sen sijaan persut tarjoavat ratkaisuksi leikkauksia:
Tässä kohtaa pitää kysyä, mikä on Halla-ahon keino ratkaista huoltosuhde, jos väestö ikääntyy eikä lapsia, uusia työntekijöitä synny. Siis miten pidetään huolta, että työtä ja työssä kävijöitä riittää yhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseksi? Mistä kertyvät verotulot valtiolle ja kunnille, miten turvataan eläkkeiden nykytaso?
– Sitten täytyy kiristää vyötä, jos julkinen raha ja verotulot vähenevät.
Halla-aho ei vastaa kysymykseen, merkitsisikö vyön kiristäminen esimerkiksi sosiaaliturvan leikkausta, kun seuraavan kerran huonommat ajat koettelevat maan ja valtion taloudessa.
– Uskon, että ihmiset ovat kyllä valmiita kipeisiinkin päätöksiin rahojen ollessa loppu, jos he samalla kokevat, että järjestelmä on oikeudenmukainen.
Tämä on siis persujen ja Halla-ahon lopullinen suunnitelma: Pysytään Naton johtaman länsimaisen globalistisen kulttuurimarxismin ja kartellitalouden puristuksessa ja leikataan ihmisiltä entistä enemmän. Tämä tietysti vähentää entisestään kantasuomalaisten syntyvyyttä ja siten lisäisi maahanmuuttajataustaisten suhteellista osuutta.
Ei kuitenkaan hätää. Kyllä suomalaiset ymmärtävät leikkaukset, kunhan persut selittävät sen olevan oikeudenmukaista.
Samaahan selitti jo Pekka Vennamo aikanaan 80- ja 90-luvuilla, Soini ja Halla-aho 2010-luvulla.
Kyllä kansa tietää. Se vaan unohtaa joka kerta.
Jos persut huijaa sinua yhden kerran, niin vika on persuissa. Jos persut huijaa sinua kolmatta kertaa, niin vika on tyhmyydessäsi.
Lue lisää:
https://www.naturalnews.com/2020-02-19-covid-19-coronavirus-found-to-contain-gain-of-function-for-efficient-spreading-human-population.html
🦠
”CoVid-19 coronavirus found to contain unique “gain-of-function” property “for efficient spreading in the human population””
🦠
https://www.naturalnews.com/2020-02-19-disruptions-pharmaceutical-supplies-india-coronavirus.html
🦠
”tens of millions of Chinese workers have been quarantined or are afraid to go to work”
🦠
https://www.naturalnews.com/2020-02-19-establishment-media-report-same-thing-covid-19-independent-media.html
🦠
”Wuhan coronavirus (CoVid-19) being a potential bioweapon that escaped from the Wuhan Institute of Virology (WIV), China’s only biosafety level 4 (BSL-4) laboratory.”
…
Anteeks mutta mitä vittua :’D Eikö vihervassareilla riitä enää faktapohjaiset aseet halla-ahoa vastaan? Alkaa ilmeiseeti puntti tutista
Mezztari on aino ollut kusettaja
Jussi allah-aho
Persun (Soinin) sanoin Halla-aholle -Pidä koko paska. PS: Toivottavasti tukehdut siihen.
Hallaaho sentään voi vaikuttaa. Laiton lehti ei. Sananvapaus syö tämäkin vieztin?
T. Lunijane
Ei niim
Jussi on hyvä mies. Ota toimittelija pää pois sieltä kä vähemmän folioa.
Juu ei tämmöisiä kommenteja voi hyväksyä mit yläpuolrlle kirjoitin.
Juu kannattais opetella ensin kirjoittamaan.
Hyvä kirjoitus ja pitänee paikkansa