Free speech 13 maaliskuun, 2020

 

Viranomaisten mukaan länsimaihin levinnyt useisiin kuolemantapauksiin johtanut Corona-pandemia on seurausta Kiinasta levinneestä Corona-viruksesta.

 

Se mitä viranomaiset eivät kerro on, että pandemiaan liittyvät vakavat sairastumiset ja kuolemat ovat mahdollisesti seurausta pakolaisten levittämistä vaarallisista taudeista, kuten tuberkuloosista.

 

Kuvassa linkki paleolibertaarien päämajaan LewRockwell.comiin

 

 

Pitää muistaa, että viruspandemiat eivät lähtökohtaisesti ole kovin vaarallisia terveille ihmisille. Ei ihmiskunta olisi muuten selvinnyt tähän asti. Tämän takia myös esimerkiksi flunssaepidemiat eivät ole kovin vaarallisia paitsi jo muutenkin hyvin sairaille tai heikoille ihmisille, kuten vanhuksille.

 

Jotta virusepidemiasta tulee niin tappava, että se alkaa kaatamaan tavallisia terveitä työssäkäyviä ihmisiä tarvitaan pohjalle jotain ihmisten perusimmuniteettia vakavasti heikentävää puutostilaa tai tarttuvaa tautia.

 

Puutostila syntyy esimerkiksi D-vitamiinin puutteesta. Suurelta osin tämän takia epidemiat ovatkin paljon yleisempiä talvella, jolloin ihmiset eivät pohjoisilla alueilla saa tarpeeksi aurinkoa. Tämän takia myös monet epidemiat eivät leviä tropiikissa kehitysmaiden ihmisten heikosta ravitsemuksesta huolimatta.

 

 

Pitämällä esimerkiksi D-vitamiinin suositusarvot noin kymmenesosassa tarvittavasta viranomaiset kirjaimellisesti tappavat kansalaisiaan samalla kun lääketehtaiden voitot pidetään korkealla.

 

Globalistiset lääketehtaat ovat suorittaneet ns. säätelykaappauksen eli miljardeillaan manipuloineet ja ostaneet USA:n, EU:n ja Kiinan terveysvirastot pakottaen ne pitämään toisaalta ravinnesuositukset liian alhaisina ja myrkytysrajat liian korkeina.

 

 

 

 

Kiinassa tämä viranomaisten korruptoituneisuus on vielä suurempaa kuin länsimaissa. Kiinassa suorastaan estetään syömästä lisäravinteita samalla, kun myrkytysrajat ovat todella korkealla aina järjettömistä ilmansaasterajoista korkeisiin säteilyrajoihin.

 

Kiinan viranomaiset tietävät näin tappavansa paljon ihmisiä, mutta heidän mielestään se on pieni hinta siitä, että Kiinasta tulee teollisuuden supervalta. Tämän takia Kiina ja itse asiassa varsinkin Wuhanin alue on myös tunnettu kovasta kiireestä luoda erittäin korkeita säteilyannoksia levittäviä 5G-verkkoja.

 

 

 

 

 

Ei todellakaan ihme, että Kiinasta ja varsinkin Wuhanista leviää jatkuvasti tuberkuloosia ja kaikenlaisia muita epidemioita. Toisaalta ei USA:n ja EU:n terveysviranomaiset ole juuri sen parempia. Ylipäätään kaikki valtiot ovat globalistifirmojen hallinnassa ja välittävät ensisijaisesti valtaeliitin voitoista eikä suinkaan kansalaisten terveydestä.

 

Näin ihmisistä tehdään tahallaan sairaita ja alttiita epidemioille, joilla valtiot voivat esimerkiksi estää talousromahduksen synnyttämän kansannousun. Tämä on tehty Kiinassa ja samaa ollaan tekemässä nyt myös länsimaissa, joissa pankki- ja talousromahdus alkoi jo viime vuonna keskuspankkien epätoivoisista rahanpumppausyrityksistä huolimatta.

 

Ainoa keino pelastaa maailma: Antaa pankkien kaatua

 

Monet länsimaiden kansalaiset ovat kuitenkin itse alkaneet ottamaan lisäravinteita (esim. D-vitamiinia 50-100 mcg/vrk) ja välttämään myrkytystä (esim. elohopeaa, fluoria, säteilyä, 5g, jne.) sekä käyttämään yhä luonnonmukaisempia elintarvikkeita ja materiaaleja. Miksi tästä huolimatta epidemiat näyttävät leviävän aina vain helpommin?

 

Selityksenä on tietysti pakolaisten kehitysmaista tuomat bakteerit, loiset ja monet tarttuvat taudit joista jo luultiin päässeen eroon.

 

Erityisen vaarallista on, että kehitysmaissa jopa kolmanneksella on latentti tuberkuloosi! Näin myös miljoonilla pakolaisilla on latentti tuberkuloosi. Moni jopa tietää tai epäilee kantavansa tuberkuloosia, mutta pimittää sen päästäkseen Eurooppaan parempaan hoitoon.

 

Tuberkuloosin tai muun vastaavan taudin aktivoiduttua nämä pakolaiset levittävät vaarallisia bakteereja kaikkialla missä kulkevat. Tästäkin syystä ilman papereita tulleita pakolaisia ei saisi päästää kantaväestön keskuuteen, vaan heidät on sekä terveys- että turvallisuussyistä pidettävä esimerkiksi jossain Tornion saariston saareen rakennettavissa konttileireissä.

 

Kaikista puolueista vain SKE on tätä vaatinut, kun taas kaikki muut puolueet pitävät vaatimusta ”rasistisena” tai ”kalliina”. Siis siitä huolimatta, että näin ne kaikki altistavat suomalaiset sekä tarpeettomille tartunnoille että väkivallalle, kuten ryöstöille ja raiskauksille.

 

Sipilästä persuihin kaikki syyllisiä Oulun pedorinkiin ja uhrin itsemurhaan

 

Viranomaiset pimittävät pakolaisten luomaa terveysvaaraa, vaikka kyseessä on kirjaimellisesti todellinen aikapommi.

 

Nyt aikapommi on laukeamassa ympäri Eurooppaa. Ei ole sattuma, että Corona-epidemia on ollut voimakkain nimenomaan yhdellä Euroopan rikkaimmalla ja terveimmälla alueella, Pohjois-Italiassa.

 

U$Sraelin ja Nato-maa Turkin Eurooppaan lähettämät miljoonat pakolaiset ovat nimenomaan ohittaneet köyhän Etelä-Italian suunnaten suoraan rikkaaseen Pohjois-Italiaan samalla levittäen tuberkuloosia ja kaupan päälle vielä virittämällä latentin tuberkuloosi-aikapommin.

 

Valtamedia onkin pitkälle pimittänyt sen tosiasian, että pakolaisten takia Pohjois-Italiassa on jo pitkään ollut tuberkuloosiepidemia.

 

Samoin valtamedia pimittää sitä tosiasiaa, että USA:ssakin maahanmuuttajat tuovat tuberkuloosia Amerikkaan.

 

Tämä kaikki selittää myös sen miksi tuberkuloositartunnat leviävät Euroopassa Pohjois-Italiasta ja Amerikassa nimenomaan Kaliforniasta ja New Yorkista.

 

Linkki LewRockwell.comiin

 

 

Monet epäilevätkin terveysviranomaisten pimittävän, että terveet työssäkäyvät ihmiset kuolevat nimenomaan maahanmuuttajien tuomien tautien ja Corona-viruksen yhteisvaikutukseen.

 

Pimittäminen on helppoa, koska nähtävästi kukaan ei edes kunnolla tilastoi kuinka suuri osa sairastuneista on maahanmuuttajataustaisia puhumattakaan siitä, että yritettäisiin tutkia kuinka moni sairastuneista kanta-asukkaista on mahdollisesti saanut jonkun tartunnan maahanmuuttajataustaiselta.

 

Sellaisen selvittäminenhän olisi rasismia!

 

 

 

 

 

 

Lue lisää:

Korona-paniikki iski myös Suomeen. Näkkärit ja vessapaperit loppumassa kaupoista

 

 

 

 

 

2 thoughts on “Pimittävätkö viranomaiset pakolaisten synnyttäneen länsimaiden Corona-pandemian!?!

  1. Varmasti levittävät tahallaan, jos suinkin mahdollista. Mutta lapselliset ihmiset haluavat uskoa siirtolaisten Jeesukselliseen hyvyyteen, vaikka siirtolaiset ovat näyttäneet olevansa aivan muuta.
    Siirtolainen murhasi: En ole onnellinen sinä näit huomenna Kuka minä olen oikeasti.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/karut-kuvat-porin-itapuiston-murhasta-lahes-irrotti-kihlattunsa-paan-poltti-ruumiin-sankyyn-ja-laittoi-viestin-mukavaa-paivaa-sulle/7471568

Comments are closed.