Free speech 2 huhtikuun, 2020

 

Laiton Lehti julkaisee lukijan kirjeen korostamalla, ettei yllytä mihinkään laittomuuksiin.

 

Lukija:

Ulvilassa ei pidetä poliittisen poliisin rahastus- ja vakoiluautomaateista. Ulvilassa on nimittäin räjäytetty sama tolppa kahteen kertaan kuukauden sisällä. Poliisi onkin täysin pöyristynyt. Poliisipäällikkö on suorastaan räjähtänyt raivosta!

 

Kuvassa linkki Vastarinnan juttuun

 

Yleisellä tasolla on nähtävissä, että erityisesti Suomessa Poliisi joutuu raivon ja pakokauhun valtaan, kun kansalainen ei tottelekaan, vaan ryhtyy vastustamaan Poliisin mielivaltaa.

Nykyisessä liikennesakotuksessa ei ole enää kyse liikenneturvallisuuden parantamisesta, vaan sakkorajaa laskemalla, sakkoja nostamalla ja kameroita lisäämällä Suomen valtio yrittää rahastaa entistä enemmän rahaa monikulttuurisuuden tukemiseen ja velan korkojen maksuun, vaikka otettu velka ei edes hyödytä kantasuomalaisia, vaan sillä tuetaan heille vahingollista toimintaa.

 

 

On ainakin kolme keinoa vastustaa valtion mielivaltaa nykyisessä sairaassa talousjärjestelmässä:

– Älä maksa sakkoja. Mene istumaan sakot. Se maksaa valtavasti valtiolle.

– Nosta rahat pois pankkitileiltä ja käytä käteistä. Pankit kaatuvat hyvin nopeasti, kun pyramidihuijauksessa hyvin pieni osa tallettajista vetääkin rahansa pois pankkitileiltä. Tämä tuleekin todennäköisesti tapahtumaan noin kahden vuoden sisällä.

– Pyri elämään niin, että et maksa valtiolle verotuloja esim. palkastasi, vaan kulutat valtion rahoja.

 

Nykyisessä sairaassa talousjärjestelmässä ja tehokkaalla verotusjärjestelmällä Suomi voi pakottaa väkivallan uhalla maksamaan mielivaltaisesti vaatimansa verot, joita se ei tule käyttämään kantasuomalaisten hyväksi, vaan heitä vahingoittaen. On pakko miettiä uudenlaisia keinoja vastustaa valtion mielivaltaa, lopullisena tavoitteena rauhanomainen kansannousu ja nykyisen riistovallan kaatuminen.

 

 

Lue lisää:

Peltipoliisi ja lopullinen ratkaisu