
Amerikassa monikulttuurisuus tekee ihmisistä selvästi ahkerampia, kun he pyrkivät hankkimaan tarpeeksi rahaa päästäkseen asumaan rikkaammalle ja siten turvallisemmalle asuinalueelle.
Kaikista ahkerampia ovat tietysti vanhemmat.
Jokainen valkoinen perhe tekee vaikka kolmea työtä säästääkseen tarpeeksi rahaa saadakseen lapsensa yksityiseen kouluun tai muuttaakseen niin kalliille asuinalueelle, että sen julkisessa koulussa on lähinnä vain valkoisia lapsia.
Poikkeuksena vain valkoinen roskaväki, joka ei pysty tai jaksa hankkia kunnon koulutusta ja työpaikkaa. Näiden lapset sitten joutuvat mustien kanssa samaan kouluun.
Näissä kouluissa valkoiset lapset joutuvat kiusatuksi ja alistetuksi, jos eivät omaksu mustien kulttuuria. Tämän näkee myös tässä videossa, jossa nuoret valkoiset tytöt puhuvat neekerimäisesti. Samalla he pääsevät koulun kuningattariksi, joita mustat pojat ihailevat ja piirittävät.
Teen vaikka 5 työtä, etteivät omat lapset joutuisi mustaan kouluun.