Marco de Wit huhtikuu 24, 2020
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

Vihdoinkin dataa.

 

Nyt yksi professori on vertaillut koronapoikkeustilan vuoksi suljettuja (lockdown) valtioita niihin valtioihin, jotka koronasta huolimatta ovat pitäneet yhteiskuntansa suhteellisen vapaana ja talouden toiminnassa.

 

Tutkimuksen mukaan totaalisella yhteiskunnan sululla ja laajoilla eristämistoimilla ei saatu mitään hyötyä. Päinvastoin.

 

Vapaammissa valtioissa koronavirus on saanut aikaan keskimäärin vähemmän vahinkoa.

 

 

Tutkimukseen kuuluvat vapaammat valtiot ovat hyvin erilaisia. Toisaalta on rikas mormonien valtio Utah, joka on tunnettu yrittäjäystävällisyydestään ja ahkerasta väestöstään. Mormonit kieltäytyivät sulkemasta yhteiskuntaansa ja talouttaan.

 

Toisaalta taas on köyhä ja valtavasti mustia omaava Arkansas, jossa luulisi koronan leviävän hyvin nopeasti ilman totaalista lockdown-karanteenia.

 

Lopuksi tutkimuksessa oli mukana Ruotsi, jossa tasa-arvoa korostava sosialistihallitus ei ole suostunut sulkemaan taloutta eikä edes eristämään matulähiöitä.

 

 

Koronapandemia ei siis ole yltynyt näissä karanteeneista suhteellisen vapaissa valtioissa SIITÄ HUOLIMATTA, että ne eivät kunnolla eristä edes kaikkia riskiryhmiä, kuten maahanmuuttajayhteisöjä.

 

 

Tutkimuksen valossa voikin kysyä kuinka vähän kuolleita olisi ollut, jos olisi pidetty yhteiskunta vapaana ja talous käynnissä SAMALLA kun olisi vain panostettu testaamiseen, sosiaalisen etäisyyteen, suojavarustukseen, rajojen sulkemiseen ja eristetty VAIN riskiryhmät?

 

Sulkemalla koko yhteiskunta ja tuhoamalla talous nimittäin varmasti tuhotaan ja tapetaan valtavasti ihmisiä.

 

 

 

 

Lue lisää siitä miksi rajat pitäisi sulkea kehitysmaihin ja riskiryhmät eristää, mutta ei tavallisia ihmisiä.

 

LL taas oikeassa: Matujen tuberkuloosi- ja koronatartunnat 10-100 kertaisia!

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

5 thoughts on “Tutkimus paljastaa: Koronaeristetyt vs. vapaat valtiot

  1. Kiitos että julkaiset tällaista dataa! Lehdistä sitä on turha etsiä.

    Kuolleisuusluvut nousevat jo pelkästään siitä syystä, että sairaaloita suljetaan ja pidetään tyhjillään ottamaan vastaan niitä potilasmassoja, joita sitten ei kuitenkaan tule.

    Tavallisilta ihmisilta ja heidän tavallisilta sairauksiltaan estetään hoito!

    Netin ryhmissäkin sairaanhoitajat puhuvat, että nyt on oikea aika mennä hoidattamaan pikkuvaivoja ja vähän isompiakin: Jonoja ei ole. Vastaanotot ammottavat tyhjyyttään.

    Sairaanhoitajia lomautetaan, mutta lääkäreitä ei uskalleta, koska kosto on oleva armoton. Jos hoitsuille nyt muutama killinki annetaan lisää (niistä rahoista, joiden tienaaminen tavalliselta duunarilta on kielletty), niin lääkärien lomauttaminen, se se vasta maksaakin.

    USA:ssa sairaalat ovat kasapäin menossa konkurssiin, koska tavallisten maksavien potilaiden ottaminen hoitoon on kielletty.

  2. kannattaa käydä tarkistamassa lääkitys. teillä lääkärin tarve on ilmeinen. huvittavinta tässä on se, ettette itse sitä tajua.

  3. Helsingissä korona-epidemian ydin on jo pystytty paikantamaan lähi-Itäkeskukseen. Tosin valtamediassa yritettiin sysätä syytä metroasemaan.
    Hei Haloo! Metroasemat tai metro eivät leivtä koronaa vaan alueella kuhisevat matut!

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*