
Aamulla kovan yllätysherätyksen poliisin käsissä kokenut Laittoman Lehden päätoimittaja Marco de Wit kertoo:
Olin kotona sairaana. Sairaalaan en ole uskaltanut mennä, koska se on täynnä bakteereita, yms. Tämän takia sairastin kotona. En tiedä onko minulla korona, mutta varmuuden vuoksi eristäydyin itse kotiini.
Tästä huolimatta poliisi tunkeutui asuntooni ollessani nukkumassa. (Tulivat avaimilla, jotka nähtävästi saaneet isännöitsijältä.)
Tämä tunkeutuminen tapahtui siis siitä huolimatta, että lakimieheni oli aiemmin ilmoittanut poliisille olevani sairas ja mahdollisesti myös koronassa!
Yllätys oli niin suuri, etten edes ollut ehtinyt alkaa videoimaan poliisin tunkeutumista kotiini. Hämmästyin myös, ettei Maria näkynyt missään.
Hölmistyksestäni toivuttuani löysin kännyni, mutta poliisi nappasi sen käsistäni. Pelästyin, että nyt takavarikoivat myös tietokoneeni.
Vaadin saada kännyni takaisin, jotta voisin soittaa lakimiehelleni. Tähän poliisi suostui.
Lakimies onneksi vastasi puhelimeen. Hän oli pöyristynyt siitä, että poliisi tunkeutui mahdollisen koronapotilaan kotiin, mutta sanoi olevan parempi totella poliisia.
Päätin siis lähteä poliisin mukaan. Ollessani pukeutumassa vessassa, niin Mari saapui kotiin koiralenkiltä. Marilla on saksanpaimenkoira, jota poliisi pelästyi.
Toinen poliiseista jopa uhkasi lopettaa Marin koiran!
Järkytyksestä toivuttuaan ja laitettuaan koiran turvaan Mari alkoi ottamaan poliiseista kuvia. Hän sai myös otettua pienen videopätkän. Mari ei kuitenkaan uskalla laittaa sitä Youtube-kanavalleen, joten se laitettiin minun Bitchute-kanavalle.
Videossa kritisoin poliisia siitä, että ovat hakemassa sairasta ihmistä, joka kaiken lisäksi on mahdollinen koronapotilas. Epähuomiossa sanon olevani koronapotilas, mutta tarkoitin olevani potentiaalinen koronapotilas.
Varoitus! Alla pelottavan näköistä videomateriaalia. Olin alkkareissa ja revitty juuri sängystä huonovointisena.
Poliisit pistivät minut poliisiauton koppiin eli sikaosastoon, jossa tein tämän pienen videon.
Mari teki myös videon, kun poliisi oli vienyt minut.
Saavuttuani poliisilaitokselle minut lopulta vietiin kuulusteluhuoneeseen, jossa oli kaksi poliisia. Rikosylikonstaapeli Jyri Leisti kertoi olevansa keskusrikospoliisista ja tutkivansa Laittoman Lehden viranomaisvastaisia juttuja.
[Lisäys: Tietooni on tullut, että Leisti on entinen tai jopa nykyinen nettipoliisi. On vaikea kuvitella miksi noin hierarkiassa alhaalla oleva poliisi olisi siirretty keskusrikospoliisiin. Voi olla, että hän vain antoi ymmärtää olevansa keskusrikospoliisista. Eli muistaakseni hän esitteli itsensä siihen tyyliin, että tekee työtä KRP:lle, joten oletin hänen olevan KRP:stä. Tosin voihan hän sieltä ollakin. Kiitos kaikille, jotka lähettäneet tietoa Leististä.]
Laittoman Lehden päätoimittajana olen kuulemma vastuussa lehdessä julkaistuista jutuista, joissa on muka loukattu useiden viranomaisten kunniaa.
KRP:stä tulleen käskyn mukaan minut piti pidättää ja pitää poliisiasemalla kuulusteluissa ainakin kaksi vuorokautta. Eli ideana oli pitää minut putkassa ainakin yhden yön.
Huolestuin hieman, koska en halunnut sairastaa putkassa.
Olin myös yllättynyt siitä, että KRP oli sotkeentunut Helsingin viherpoliisien nostamaan juttuun.
Luonnollisesti kieltäydyn vastaamasta kysymyksiin ennen kuin lakimies olisi paikalla.
Lakimiestä jouduttiin odottamaan pitkän aikaa. Epäilin, ettei hän edes tulisi paikalle, koska pelkää koronaa.
Lakimiestä odotellessani kritisoin voimakkain sanoin poliisia ihmisten vaarantamisesta. Minua oli nimittäin kuljeteltu pitkin poikin poliisilaitosta. Jos minulla olisi korona, niin ehkä olisin jo siinä vaiheessa tartuttanut useamman ihmisen varsinkin, kun edes kuulustelijoilla ei ollut mitään suojavarustusta.
Vaadein saada tietää kuulustelijoiden nimet, yms. Samalla pyysin saada kynää, jotta voisin kirjoittaa tiedot ylös. Hämmästyin, kun kynän saadessani naispoliisi ei välittänyt vaikka vahingossa koskin hänen käteensä. Pyysin kovasti anteeksi, mutta hän ei välittänyt ollenkaan. Tietysti kosketuksessa tartuntavaara on hyvin pieni, mutta minähän olin poliisiautossakin vahingossa yskinyt käteeni ja olin mahdollinen koronapotilas. Naispoliisi ei kuitenkaan välittänyt pätkääkään koronariskistä.
Aloin tajuta poliisien ja varsinkin näiden kuulustelijoiden vähättelevän tartuntavaaraa. Huoleni nousi melkein pakokauhuksi, kun ylikonstaapeli Leisti väitti, että poliisin tietojen mukaan tartuntavaara oli jo käytännössä ohi Pirkanmaalla!
Itse olen aina pelännyt vakavia tartuntatauteja ja varsinkin matujen levittämää tuberkuloosia, jota epäilen piilotettavan koronan piikkiin. Olin todella järkyttynyt kun tajusin poliisin hövelin asenteen. Eivätkö he tajua poliisiaseman olevan todellinen tartuntapesäke??
Nimenomaan poliisiasemalle tuodaan kaikenlaisia pummeja ja kehitysmaalaisia, joilla nimenomaan on eniten tartuntoja. Nyt kaiken kukkuraksi poliisit kuskaavat sinne myös sairaita ja mahdollisia koronapotilaita.
Nyt aloinkin miettimään, että jos tässä käykin niin, että nämä hövelit poliisit tartuttavat minut!
Lakimiestä odetellessa minulla alkoi poliisin kotiini tunkeutumisen synnyttämä ”adrenaliinipiikki” vähentyä ja väsymys iskeä päälle. Samalla sairausoireet voimistuivat ja aloin yskiä.
Minulla ei ole paljon yskää, mutta kun yskin, niin se tulee syvältä ikäänkuin kuivana yskänä.
Kuulustelijat pelästyivät oireitani ja hakivat kasvosuojaimet. He selvästi alkoivat miettiä, että mitäs jos minulla olisikin korona.
Lakimieheni viimein saavuttua paikalle hän keskusteli poliisien kanssa, jotka tässä vaiheessa olivat jo innokkaita peruuttamaan kuulustelun kunnes olisin paremmassa kunnossa.
Pääsin ulos poliisiasemalta, mutta en uskaltanut mennä bussiin mahdollisen tartuntavaaran takia. Onneksi Mari tuli pian hakemaan minut. Samalla Mari haastatteli minua suorassa lähetyksessä.
Laiton Lehti ja sen päätoimittaja ovat ylpeitä, että nyt sitä tutkitaan viranomaiskritiikistä ja tutkijana on peräti polpon päämaja eli keskusrikospoliisi!
Lue lisää:
Koiran ampumisella uhkaillut PolPolainen voi olla muslimi. Muslimit ovat usein hyvin vihamielisiä koiria kohtaan.
Oli myös ovela kikka uhkailija-poliisilla peittää jihadistiparta naamamaskilla!
https://www.youtube.com/watch?v=jPqPSupYOBk
🎵
”Ja aion matkata näin, Käydä valoa päin” ”Ja vaikka kerran huomaatkin Et kaikki häipyy siniseen vain, Kohti valoa käyn”
Pelle
https://www.youtube.com/watch?v=zESJKHp95P0
Apr 28, 2020
”“We broke no law”: Pastor threatened by police for hosting drive-in Sunday service”
Rebel Media
https://www.bitchute.com/video/zESJKHp95P0/
Ensin Poliittinen Poliisi tunkeutuu kotiin, raahaa asemalle ja uhkaa lopettaa koiran. Millö perusteella? Koska Poliittinen Poliisi on raivostunut rikollisten viranomaisten kritisoinnista!
Matkasi kohti valtion vankilaa on alkamassa. OLET RÖYHKEÄ MAAHAN TULLUT MATU
Aika sairasta tomintaa
Kylläpä on viimeisen päälle typerää touhua poliiseilta.
Julkisuuden henkilön osalta:
Kunnianloukkaus on kyseessä vain jos ”on selvästi ylitetty se, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”
Sanakirjan mukaan selvä=kiistaton
Jos Marco kiistää ylittäneensä sen mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. niin asiassa ei ole selvästi eli kiistattomasti ylitetty sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Joten kunnianloukkausta ei ole tapahtunut.
Kotimaisten kielten keskus on kuukauden jutussaan: ”Sehän on selvä!” määritellyt käsitteen ”selvä”
Selvä on siis näistä kahdesta yleensä abstraktimpi. Yksi sen tavallisista merkityksistä on ’ilmeinen, eittämätön, kiistaton, silkka’
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kuukauden_kielijuttu_(2003_2011)/sehan_on_selva!
Haettiin ”kiistaton” Kielitoimiston sanakirjasta
kiistaton34*C kieltämätön, eittämätön, kiistämätön, vastaansanomaton, itsestään selvä, varma, ehdoton.
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kunnianloukkauksista tulisi antaa max. sakkoa. Joten pakkotoimienkin pitäisi olla (vain) sen mukaisia.
Wikipedia:
Euroopan
neuvoston parlamentaarinen yleiskokous on päätöslauselmassaan 1577/2007
Towards decriminalisation of defamation, johon EIT on ratkaisuissaan
toistuvasti viitannut, kehottanut jäsenvaltioita muun muassa poistamaan
kunnianloukkausta koskevista säännöksistä vankeusrangaistuksen uhan.
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2013/20130019#idp3137536
Summary
Freedom
of expression, guaranteed by Article 10 of the European Convention on
Human Rights, as interpreted by the European Court of Human Rights, is
one of the cornerstones of all democracy, ensuring its vitality.
While
anti-defamation laws can pursue legitimate aims, criminal sanctions may
have a “chilling effect” and restrict free debate. Improper use of
these laws – whether in the criminal or the civil sphere – places a real
“Sword of Damocles” over all who wish to avail themselves of their freedom of expression, especially the media. Ultimately, the whole of society suffers the consequences of the pressure that may be placed on journalists.
That
is why the Assembly deemed it expedient to address this issue. The
Committee on Legal Affairs and Human Rights now invites it to take a
clear stance for the outright abolition of prison sentences and against
disproportionate award of damages.
http://www.assembly.coe.int/nw/xml/XRef/X2H-Xref-ViewHTML.asp?FileID=11684&Lang=EN
Pakkokeinot ei saisi ylittää odotettavissa olevaan rangaistusta.
Kunnianloukauksesta max saakko, joten vankeutta ei pitäisi käyttää kunnianloukkausissa
Usein tämä riippuu esimerkiksi rikoksesta ja siitä säädetyn rangaistuksenpituudesta, koska vangittuna olo aika ei saisi olla pidempi kuin oletettavasti tulevavankeustuomio.
(Sarkkinen 12.8.2010, haastattelu
http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/19361/Henna_Honkakari.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Paskanmarjat. Tiedän useita jotka ovat Tampereellakin määrätty koronakaranteeniin määräajaksi ja tiedän ainakin 2 joilla on vahvistettu korona.
Itsekin olen koronakaranteeniin määrätty 3.5.2020 asti mahdollisen tartunnan takia.
Erityisesti Suomessa virkamiehet ja poliitikot eivät voi sietää sitä, että kansalainen vastustaa mielivaltaa ja ei tottele mitä tahansa, sillä he ovat tottuneet rajattomaan valtaansa. Poliisi ja lastensuojelu voivat halutessaan tehdä mitä tahansa. Varsinkin nyt kun poliitikot ovat antaneet heille luvan tehdä rikoksia. Poliisit, lastensuojelu ja poliitikot pitää tutkia ja heille pitää jakaa erittäin ankaria tuomioita rikoksistaan.
Suomessa mikään ei ole pahempi rikos kuin kritisoida ja vastustaa pikkupoikapoliisia. Poliisi ei voi sietää kansalaista joka ei tottele mitä tahansa, vaan hyökkää välittömästi kimppuun ja kostaa.
On vankila mielessäin laulaa pian marco de witt
Joko toimittajien pidätykset ovat alkaneet?
hyva laitonlehti, totuus polposta tulee ilmi
No nykyisin EIT esimerkiksi on mukna peittelemässä Suomen viranomaisrikollisuutta; se ”seuloo” pois käsittelystä 99 % Suomesta läheteyistä jutuista ja KAIKKI PL 118 §:n mukaiset asiat . ( PL 118 § Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valatakunnanoikeudessa. )
Suomi on siis kastijärjestelmä, jossa Arkadianmäen valkokaulusrikollisille on itse tekemänsä syytesuoja.
Mutta PL 118 § saadaan puretuksi vain TOTUUS kertomalla kaikelle kansalle tästä Valtiopetoksesta !
Jo 8.9. 2005 tein Porin poliislle PL 118 §:n kaltaisen rikosilmoituksen; joka yhä on ”esitutkinnassa”; mihinkä ”vihapuheeseen” viranomaisia vastaan syyllitsyn kun tämän totuuden kerron ?
Ja EIT:n laittomuuksista on julkinen asiakirja : EOA kanslaipäätös 1350/4/08 … EIT tuomarin jääviyksiä seuloa pois käsittelystä Suomen työpaikkaansa koskevaa aineistoa ei voida tutkia … siis rikoksia ei voida tutkia .
Paljonko näille poliiseille maksetaan; jotta noudattavat ja salaavat valtiopetosta eli PL 118 §:ää ?
archive.today/kimmoleaks.fi ; koska valtiovalta on sensuroinut archive.is-pilvipalvelun Suomessa .
Tämä on julkinen rikosilmoitus PL 118 §:n valtiopetoksen tutkimiseksi ja lain 444/2012 miljardivarkauden tutkimiseksi.
Syyteilmoitus lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa jätetty Valtakunnansyyttäjänvirastoon jo 9.12. 2005 … jatkakaa tuitkintaa kiitos .
Todisteet : Iltalehti 17.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata; Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Puolueille ei maksettu rahaa turhaan: Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”; onko siis PL 118 § ja laki 444/2012 lahjonnalla saatua ”lainsäädäntöä”, joka pitää välittömästi purkaa !
Jos poliisi on palkattu estämään tämä tutkinta kyseessä on Valtiopetokseen osallisuus kaikilta näiltä poliiselta !
Kansainvälinen laki: mikäli joku tietää vakavan rikoksen ja jättää sen ilmoittamatta syyllistyy itse rikokseen !
Montako Laittoman lehden ilmoittamaa rikosta poliisit ovat jättäneet tutkimatta ?
Suomessa armeija pitää saada pidättämään näitä rikollisia poliiseita !
En yhtään ihmettelisi, että PolPo tulee uhriutumaan vainottuna kansanryhmänä yhdessä matujen, homojen ja pedofiilien rinnalla tässä rikostutkinnaksi verhoillussa viranomaisvainossa.
Pahin ”rikos” Suomessa on tuoda viranomaiskorruptiota kansalaisten tietouteen.
KRP yritti jo 2000-luvulla saada itselleen vallan nettisensuuriin. Silloin KRP sulki mielivaltaisesti nettisivuja vedoten ”lapsipornoon”. Tosin tämä pelleily paljastettiin kansalaisaktivistin toimesta. Tämän jälkeen kasvonsa menettänyt KRP luonnollisesti aloitti viranomaisvainon kyseistä henkilöä kohtaan.
Nyt on uusi kierros käynnissä ja tällä kertaa keppihevosena käytetään ”vihapuhetta”
De witt se jaksaa jauhaa vaan paskaa ja valehdella ihmisille kertoisit tästäkin tarinasta totuuden?
Miten voi kunniaa loukata, jos sitä ei ole. Kunnian pitää ansaita.
Todellisuudessa Suomalaiset on niin wellihousua porukkaa, että vaikka jos sanoo Suomalaiselle miehelle että ”sun mutsi on huora” tai että ”sun tyttöystävällä on läskiperse”, niin ei Suomalaiselle miehelle tule edes mieleen alkaa puolustamaan kunniaan.
Eikä Suomalaiset mitenkään kiihotu jostain muukalaisjutusta. Valtakunnansyyttäjä vaan leikkii kiihottuvansa, koska se sopii hänen poliittiseen agendaan.
Poliisi toimii Suomessa häikäilemättömästi, laista piittaamatta. Viranomaismielivallalle pitää saada loppu, ei kuulusteluihin voi hakea keskellä yötä vain siitä syystä että kritisoi viranomaisia. Viranomaiskritiikin ja poliitikkoihin kohdistuvan kritiikin on voimistuttava, emme saa hiljentyä. Marco pistää itsensä peliin toden teolla, häntä on tuettava ja pahan puhuminen Marcosta saa riittää. Anonyyminä toimimista ei saisi paheksua, koska sekin on parempi kuin ei tee mitään.
Miten Marco voi olla koronapotilas, ei hän ole aiemmin kirjoittanut tästä. Päinvastoin, hän on ollut skeptinen koronahysterian suhteen. Poliisi vei kuulusteluihin yöllä, mutta miksi korona pitää tähän vetää mukaan?