Marco de Wit toukokuu 6, 2020
Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

 

 

Onko liikaa vaadittu, että tuntemattomista ja usein tartuntavaarallisilta alueilta Suomeen tulleet pakolaiset eristettäisiin valvottuihin oloihin, jotta he eivät levittäisi Suomessa tartuntatauteja?

 

Kyllä. Se on aivan liikaa vaadittu.

 

Yksikään puolue ei ole moista rasistista vaatimusta ole tehnyt paitsi tietysti SKE.

 

 

Niinpä nyt meillä on sellainen tilanne, että tuberkuloosia, koronaa ja muita tauteja passiivisessa tai aktiivisessa muodossa kantavat pakolaiset saavat vapaasti liikkua Suomessa.

 

Mutta ei siinä kaikki. Tilanne on vieläkin hullumpi. Siinäkin tapauksessa, että pakolainen on virallisesti todettu koronapositiiviseksi, niin hän saa vapaasti liikkua tartuttamassa tautia!

 

 

Tämä kävi dramaattisesti ilmi Nihtisillan vastaanottokeskuksessa eli vokissa, jossa on yli 100 koronapositiivista pakolaista.

 

Nihtisillan tartuntapesäkevokki. Kuvassa linkki Wikipediaan.

 

 

Pari päivää sitten Nihtisillassa olevat koronapositiiviset pakolaiset halusivat lähteä hummaamaan kaupungille.

 

No, mitä teki vokin johtajatar Suvi Salonen?

 

Ilmoitti, ettei suinkaan voi estää suloisia pakolaisia liikkumasta missä haluavat!

 

Kansanvihollinen Suvi Salonen

 

 

Jos pakolaiset haluavat lähteä tartuttamaan ihmisiä, niin se on heidän asiansa.

 

Luonnollisesti viranomaiset ovat samaa mieltä.

 

Ja kyllähän viranomaisiin pitää luottaa. Mitä siitäkin tulisi, jos suomalaiset eivät luottaisi, vaan kapinoisivat viranomaisia vastaan.

 

Nihtisillan vastaanottokeskuksesta vastaavan Luona Oy:n liiketoimintajohtaja Suvi Salonen myöntää, että karanteenin suorittamisessa on ollut haasteita.

– Osa ihmisistä kokee olevansa oireettomia, ja heidän on vaikea ymmärtää miksi heidän pitäisi olla karanteenissa.

Vastaanottokeskuksen asukkaita on havaittu mm. läheisessä marketissa. …

Asukkaat saavat liikkua ulkona vastaanottokeskuksen alueella. Vastuu karanteenin noudattamisesta on ihmisillä itsellään, eikä vastaanottokeskuksella ole valtuuksia estää heitä poistumasta alueelta.

 

 

Kuvassa linkki Ylen juttuun

 

 

Hyvällä tuurilla nyt sitten kansalaiset ja suurpuolueet tulevat saamaan ahaa-elämyksen ja vaatimaan, että *koronapositiivisten* pakolaisten liikkumista pitää rajoittaa.

 

Viikon parin sisään tämä ehkä onnistuukin ja sitten kaikki voivat tuntea olonsa sankarilliseksi, kun pistivät ”vastuuttomat pakolaiset kuriin”.

 

 

Samalla ihmiset ja varsinkin kansallismieliset unohtavat perusongelman: Tuntemattomista oloista tulleet paperittomat saavat edelleen kulkea vapaasti suomalaisten keskuudessa!

 

Tämä ei pelkästään synnytä rikosaallon, vaan valtavan tartuntavaaran, koska monet tartuntataudit, kuten tuberkuloosi ja korona voivat olla pitkään täysin piileviä ja oireettomia.

 

LL taas oikeassa: Matujen tuberkuloosi- ja koronatartunnat 10-100 kertaisia!

 

Lisäksi kehitysmaiden heikoista terveysoloista tulleet ovat ylipäätään paljon alttiimpia sairastumaan erilaisille tartuntataudeille. Tätä ongelmaa vielä pahentaa se, että tummaihoisemmat muodostavat ihollaan paljon vähemmän D-vitamiinia ja näin ovat paljon alttiimpia sairastumaan.

 

Pakolaisten D-vitamiinitasot ovat Suomen talven jälkeen usein hälyttävän alhaisella tasolla eivätkä keväällä nouse samalla tavalla nopeasti ylös kuin suomalaisilla. Tästäkin syystä juuri pakolaiset ovat otollisia kohteita erilaisille tartunnoille.

 

Tätä ongelmaa vielä entisestään lisää se, että pakolaiset on sullottu jättivokkeihin, jotka ovat käytänössä todellisia tartuntapesäkkeitä. Jos pakolainen on jotenkin onnistunut välttämään tartunnat, niin viimeistään vokissa hän saa tartunnan.

 

Ja sitten vaan kaupungille hummailemaan!

 

 

Ainoa keino suojata suomalaiset on tehdä se mitä SKE on jo vuosia vaatinut: Pistetään pakolaiset Tornion saaristoon konteista rakennettaville pakolaisleireille.

 

Tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto, koska se olisi fasisti-sadisti-rasistista. Paljon parempi pistää suomalaiset totaaliseen karanteeniin ja tuhota Suomen talouselämä samalla kun matut saavat tulla, pyöriä ja tehdä kauppaa Suomessa suhteellisen vapaasti.

 

Lue lisää:

Positiivinen syrjintä koronassakin: Matukaupat auki Espoossa ja Itiksessä?

Jaa artikkeli
Share on VK
VK
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Facebook
Facebook

2 thoughts on “Nihtisillan vokin matut levittävät tahallaan koronaa. Vokkijohtaja levittelee käsiään!

  1. ”Nihtisillan yksikkö asetettiin karanteeniin vappuaattona 30.4. ja sen on tällä tietoa määrä kestää 15.5. asti.

    Asukkaat saavat liikkua ulkona vastaanottokeskuksen alueella.”
    Eli tartuttavat niitä vokkiloisia, joilla tartuntaa ei vielä ole, ja siten ylläpitävät tautia yli karanteeniajan keston.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*