
Tuukka Kuru nousi kansallismielisissä piireissä kuuluisuuteen järjestäessään 2015 Junes Lokan kanssa Tornion Rajat Kiinni-mielenosoituksia.
Vielä kuuluisammaksi Tuukka Kuru tuli, kun Halla-aho antoi hänelle kenkää Perussuomalaisista Nuorista.
Mikä oli Kurun kuolemansynti?
No, tietysti etnonationalismi. Kurun mielestä pitää varmistaa Suomen säilyminen kantasuomalaisilla.
Lisäksi oli toinenkin kuolemansynti.
Kuru oli nimittäin kääntynyt Halla-ahon ihailemasta sionismista kauheaan anti-semitismiin. Juutalaisten palvelijasta olikin tullut juutalaisten kriitikko.
Eikä siinä kaikki. Kuru jopa myönsi arvostavansa antisemiittien Karl Marxia eli Kevin MacDonaldia!
Tämä oli liikaa Halla-aholle ja nykypersujen moraaliselle kompassille, Sebastian Tynkkyselle.
Kuru julistettiin etnoterroristiseksi ihmisvihaajaksi ja potkaistiin ulos persunuorista.
Tästä käynnistyi parivuotinen aatetaistelu persunuorten sisällä, johon Halla-aho otti toistuvasti osaa.
Jussi Halla-ahon juhannusillan vietto: Väheksyy Kurua ja Wiikiä
Halla-ahon painostuksesta huolimatta etnoterroristit pääsivät niskan päälle persunuorissa.
Jussi Halla-aho ei pystynyt kaappaamaan PS-Nuoria. Tynkkynen raivoissaan!
Kostoksi Halla-aho sitten sulki rahahanat ja näin persunuoret ajettiin konkurssiin. Kaiken kukkuraksi Halla-aho suorin sanoin tuomitsi etnonationalismin! Näin lähetettiin viesti persunuorille ja koko persukentälle, että liiallista isänmaallisuutta ei sallita. Tai siis ainakaan avointa sellaista. Suut suppuun!
Jussi Halla-ahon takinkääntö. Osa 18: ”Etnonationalismi on jokseenkin järjetön sana”
Jopa Sisun etnonationalistit ovat nyt kauhuissaan pistäneet suut suppuun.
Sisufarssi jatkuu: Puheenjohtaja Henri Hautamäki kieltää olevansa etnonationalisti!
Tuukka Kuru ei ole kuitenkaan luovuttanut. Päinvastoin. Hän puolustaa entistä raivoisammin suomalaisia.
Itse asiassa niin raivoisasti, että kohta häkki heilahtaa.
Nyt Kuru on nimittäin mennyt niin pitkälle, että väittää etnonationalismin suurimman uhan olevan juutalaiset!
Ihmettelin myös sitä, miksi Israel rahoittaa avustusjärjestöjä, jotka helpottivat siirtolaisaaltojen saapumista länteen. Jos Israel kerta on niin huolissaan tästä ruskeasta muuttovirrasta, miksi se ei halua ottaa heitä omaan maahansa?
Ihmettelin myös sitä raivokkuutta, jolla juutalaiset toimijat hyökkäsivät pakolaisvirtaa vastustaneita valkoisia konservatiiveja vastaan, vaikka nämä olivat usein tietoisesti irtisanoutuneet antisemitismistä. …
Lopulta oivalsin, että kyseiset juutalaisjärjestöt näkivät valkoisen nationalismin itsessään antisemitistisinä ja aivan perustavanlaatuisena uhkana juutalaisten intresseille, olivatpa nämä ryhmät sitten oikeasti antisemitistisiä tai eivät. Aiempi käsitykseni molemminpuolisesta myötämielisyydestä valkoisten ja juutalaisten välillä murtui, ja aloin entistä enemmän vakuuttumaan siitä, ettei mitään vastavuoroisuutta kansojemme välillä todellisuudessa ollutkaan.
Kun joitakin vuosia sitten keräsin kirjallista lähdemateriaalia Sulatusuuni-artikkelisarjaani varten, törmäsin jatkuvasti juutalaisten yliedustukseen niissä historiallisissa liikkeissä, jotka olivat joko edistäneet liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa tai hyökänneet sen kaltaisia hallintoja vastaan, jotka yrittivät ylläpitää valkoisten poliittista valtaa. …
Viimeistään tässä vaiheessa jouduin myöntämään sen, etteivät juutalaiset edustaneet ainoastaan harmitonta uskonnollista vähemmistöä, vaan täysin erillistä etnisyyttä, jolla on oma kielensä, oma uskonnollinen identiteettinsä, eurooppalaisista erottuva geneettinen perimänsä ja omat poliittiset intressinsä, jotka olivat harmillisen usein täysin ristiriidassa eurooppalaisen kantaväestön etujen kanssa.
Nämä uudet havainnot olivat aiemman Israel-fanitukseni näkökulmasta sangen kitkeriä pillereitä nieltäviksi, mutten enää kyennyt sulkemaan kyseisiä havaintoja mielestäni. Ainoa mahdollisuus tuon heräämisen jälkeen olisi ollut kyseisten havaintojen tietoinen vähättely ja itselleni valehtelu, jota en minulle vieraan kansan vuoksi ollut kuitenkaan valmis tekemään.

Monessa muussa maassa poliisi olisi jo iskenyt Kurun kotiin ja raahannut hänet muutamaksi vuodeksi vankilaan.
Suomessa ei olla ihan vielä niin pitkällä, mutta on vain ajan kysymys kunnes Kuru löytää itsensä vankilasta.
Niin tulee todennäköisesti käymään kaikille aidoille kansallismielisille.
Lue lisää:
Israelkin saa maistaa monikulttuurisuutta. (Omaa lääkettään?)
George Washington: Elän mielummin vaarallisessa vapaudessa, kuin turvallisessa orjuudessa. Eläköön vapaus! Eläköön voitto!
Kaikki Suomen kansasta kansanmurhataan ennemmin tai myöhemmin. Sionistisilla etujärjestöillä ja Israelilla on siinä ja poliisivaltiokehityksessä erittäin suuri rooli. Kansanmurhaan ja maanpetokseen syyllistyneet sionistit kansantuomioistuimeen saamaan erittäin ankaria tuomioita!
Sionisteja ja Israelia fanittavasta kuoriutui selkärankainen, totuuteen ja oman kansansa etuihin tukeutuva aito antisemiitti!
Hitler oli oikeassa.
Mitä saadaan kun radikaali kansallismielinen joutuu vankilaan? Taistelu.
Parempi olla vankilassa aatteensa puolesta istuva goyim, kuin setelirankainen sionisti.
Mitä tapahtuu kun radikaali kansallismielinen saa tuomion? Ei mitään. Hänestä tulee entistä vakuuttuneempi, että hän on ollut koko ajan oikeassa.
Halla-aho on ja aina ollut suomen kansan vihollinen, kaikki paitsi Hommalaiset noteeraa sen.
Kurusta on tullut suomalaisten puolustaja. Kiitos siitä
On sulla jutut 🤣
Et voi olla aidosti kansallismielinen jos myyt itsesi, aatteesi ja oman kansasi rahasta kuin likainen ja ahne rahahuora! Tällöin olet vain pelkkä valehtelija, teeskentelijä, huijari ja maanpetturi! Ei voi olla mitään rahasummaa millä möisit oman kansasi ja veresi.