
Mongolidinaisilla on tunnetusti huono itsetunto, koska heillä on usein kovin vinot silmät ja naamakin usein kuin sisään lyöty.
Toisaalta he ovat kuitenkin usein siroja ja söpöjä. Tätä he sitten tehokkaasti käyttävätkin hyödykseen varsinkin valkoisia miehiä metsästäessään.
Lisäksi mongolidinaiset ovat usein myös hyvin älykkäitä, ahkeria ja suorastaan häikäilemättömiä. Mongolidirotuhan ei ole tunnettu helläsydämellisyydestään.
Niinpä useat mongolidinaiset eivät aio alistua naamansa rumuuteen, vaan ovat päättäneet tehdä asialle jotain. Siis käytännössä mitä vain.
Kiinassa esimerkiksi eläimiä vaikka nyljetään elävältä, kunhan saadaan niistä jotain tiettyä ainetta. Samoin abortoituja sikiöitä käytetään monenlaisiin meikkeihin.
Lisäksi älyllään ja peräksiantamattomuudellaan mongolidinaiset ovat menneet myös meikkauksessa ja plastiikkakirurgiassa pidemmälle kuin moni muu. Alla esimerkki yhdestä mongolidinaisesta, joka tuli kuuluisaksi omasta muodonmuutoksestaan.
Pelottavaa.
Kun se mongolidinainen on sitten lopulta niiden kaikkien kauneusleikkausten jälkeen saanut itselleen sen elämänsä miehen, – joka hänkin on käynyt läpi useita kirurgisia operaatioita ja muodonmuutoksia saadakseen itselleen elämänsä naisen, vaikka tosin unohti mainita tästä kumppanilleen, – lopulta tulee vastaan se totuuden hetki, kun pitäisi saada lapsi valmiiksi.
– Ostaako tuo mies salaa spermamarkkinoilta valkoisen miehen spermaa ja yrittää sillä saada vaimonsa raskaaksi?
– Ostaako vaimo hedelmällisyysklinikalta jonkinlaisen kohtuistutuksen salatakseen geneettisen alkuperänsä?
– Mitä kaikkia palveluita hedelmöitysmarkkinoilta mahtaakaan löytyä näihin ongelmiin!
Lopulta sitten lapsi syntyy tai haetaan kaupasta kotiin tai voihan sen myös tilata haikarapalvelusta, jos on kovin väsynyt “raskauden” johdosta: valkoisen naisen synnyttämä ja valkoisen miehen siittämä lapsi.
Vanhemmat onnittelevat toinen toisiaan siitä kuinka lapsi onkaan tullut isäänsä ja äitiinsä!
https://www.youtube.com/watch?v=pZDz6xKucYU
Videon nainen on kyllä taitava kaunistamaan itseään ja siinä olisikin suomi-poika ihmeissänsä kun veisi tuon treffeillä saunaan. Katsoen vieressä lauteilla kun nenänvarsi alkaa valua kohti leukaa muun kasvon alkaessa irvistellä kuin kauhuleffassa silmien pienetessä viivamaiseen suuntaan. Jäisi se kylmä keskikalja lauteille kun sälli kipaisisi hikisenä ovesta ulos ulkoilmaan asti katselemaan tähtiin ja toivomaan kaiken olevan vain unta oli sitten -20 pakkasen puolella tai ei.
Läntisen geenistön omaavat naiset ruskettavat itseään solariumissa hakien kampauksensa muodin mukaan harvemmin peruukilla ja tummat naiset taas suorittavat kaunistautumisensa peruukeilla jo lapsesta tai varhaisesta teini-iästä asti joten tapansa kullakin.