
Amerikan mellakat eivät vain ota loppuakseen.
Kaiken kukkuraksi demokraatti eli suvakkipormestarit ja kuvernöörit eivät suostu lopettaman mellakoita kovalla kädellä.
Niinpä Trump lupasi kutsua armeijan apuun varsinkin Trumpin omalle alueelle eli pääkaupunkiin Washingtoniin.
Nyt armeijan joukkoja onkin nähty eri puolilla Washingtonia.
Mutta miten kävikään? Monet sotilaat alkoivat veljeillä mellakoitsijoiden kanssa!
Toisaalta tämä ei ole ihme, koska Amerikan armeija on nykyään ns. tasa-arvoarmeija, jonna helpoiten pääsevät suojatyöpaikkoihin ns. vähemmistöt.
Maanpetturipoliisit polvistuvat Antifan ja mellakoitsijoiden edessä
Pitäisiköhän Trumpin kutsua merijalkaväki apuun? Siellä tasa-arvo-ohjelmia on vastustettu kaikin voimin eikä mädätys siten ole vielä kovin pitkällä.
Ei siis ihme, että nimenomaan merijalkaväen sotilaat ovat Trumpin kovimpia tukijoita.
Kulttuurien sulatusuunissa alkaa paisti kypsymään. Tiedossa on ennennäkemättömät peijaiset kun juutalaisten juoksupojaksi paljastunut Trump toteuttaa (((isäntiensä))) käskyjä.
Paska maa ja mielenvikainen kansa. Ei aiheuttasi kyyneleitä vaikka joku vetäisi koko mantereen tasaiseksi…
”Noin 400 yhteisöä lakkautettiin 23.9.1944, muiden muassa Akateeminen Karjala-Seura ja Isänmaallinen Kansanliike.”
Tämän takia asevoimiin pitää päästää vain oman kansan edustajat ja ei mitään kommunisteja ja globalistipettureita.