Free speech 10 kesäkuun, 2020

 

Viimeisten päivien aikana yhä useammat poliisit, sotilaat ja poliitikot ovat polvistuneet mellakoitsijoiden edessä. Jotkut ovat myös alkaneet matelemaan, suutelemaan mustien kenkiä tai pesemään heidän jalkojaan.

 

Päivän video: Valkoiset suutelevat mustien saappaita

 

Oli siis vain ajan kysymys, että myös demokraattipuolueen johtajat polvistuvat.

 

Yllättävää on, että he tekevät sen Trumpin käskystä.

 

 

4 thoughts on “Demokraatti-puolueen johtajatkin polvistuvat mellakoitsijoiden edessä

  1. Trump käskee suvakkeja ja maanpettureita kohta nuolemaan takamuksia ja pyllistämään asennossa ja näin tapahtuu.

  2. Poliitikot kumartavat aina sinne päin missä valta on.

    – Poliitikot eivät ole valta.
    – Vain vallan lakeijoita.

    Politiikassa valtaa ei oteta.
    Sitä vain seurataan.

    Missä valta,
    siellä raha.

    Kun merkittävä henkilö entisaikoina ajoi vaunuillaan kaupungin halki, köyhät kumartuivat vaunujen ohittaessa heidät. He eivät kumartuneet osoittaakseen kunnioitusta matkustajalle vaan poimiakseen maasta rahoja, joita vaunuista heiteltiin maahan.

    – Mitä arvokkaampi merkkihenkilö oli kyseessä sitä arvokkaampia rahoja heiteltiin maahan ja sitä syvempään köyhät kumarsivat.

    Nykyään. Kun ministeri vierailee kunnassa, kaikki poliitikot ovat ympärillä kilvan pokkuroimassa; josko ministeri jalomielisesti heittelisi valtion rahoja kuka kenenkin projekteihin.

    – Ja heitteleehän se ministeri. Eniten saa tietenkin se, joka syvimpään kumartaa.

    Ajat vaihtuvat,
    mutta ihminen ei muutu.

    Politiikka on vain yksi henkilökohtaisen selviämisen strategia muiden joukossa: toisten kustannuksella eläminen. Teollinen, älyllinen tuottavuus ja ennen kaikkea maatalouden tuottavuus on noussut sellaisiin mittoihin, että toisten kustannuksella elävien ihmisten määrä on suurempi kuin [koskaan ennen].

    – En voi tietää onko [koskaan ennen], kun en ole ollut silloin siellä.

  3. Polvistuivatko puolueen johtajat mellakoitsijoiden edessä? IHAN OIKEASTIKO?!

    Kuvitellaanpa sama tilanne siten, että paikalla ei olisi lehdistöä. Olisivatko he polvistuneet?

    — Kenen tai minkä edessä he OIKEASTI polvistuivat?

Comments are closed.