Marco de Wit 25 kesäkuun, 2020

 

Näyttää siltä, että neekerinainen on ihan tosissaan yrittänyt rakentaa itselleen jonkinlaista seinää.

 

Videon perusteella naisen älykkyysosamäärä näyttäisi olevan jossain 70 pisteen tienoilla eli korkeampi kuin afrikkalaisilla keskimäärin.

 

Toisaalta on jälki kuitenkin parempaa kuin monilla modernilla taideteoksilla.

 

 

 

 

 

 

 

5 thoughts on “Päivän video: Modernia arkkitehtuuria

  1. Afrikkalaiset yleisellä tasolla ovat kehittyneet ympäristöön joka on helppo, mutta vaarallinen, joka on loppujen lopuksi pohjoisten kansojen siunaus, vaikka pohjoisia kansoja onkin kuollut valtamia määriä nälkään, kylmään ja tauteihin. Afrikassa on ollut yllin kyllin vettä ja ruokaa ja on edelleen. Myös maa on usein viljavaa. Ilman esi-isiemme uhrauksia emme koskaan olisi päässeet siihen missä olemme nykyisin, vaan helpossa, mutta vaarallisessa ympäristössä tonkisimme edelleen jotain matoja ruoaksi. Mitään esi-isämme eivät saaneet ilmaiseksi, vaan he rakensivat kaiken meille hiellä ja verellä.

  2. Joo-o… Mitä voi odottaa kun ************* näkee ensi kerran tiilin. Vaikka molemmilla puolilla on valkoisen muuraamat seinät niin silti ei synny ajatustakaan siitä että niistä voisi ottaa mallia. Tiilit on asennettu 90 astetta väärinpäin (reiät pystysuuntaan) eikä koskaan ole vissiin tullut leikittyä lego-palikoilla.

    Kyllä se on vaan niin että jokaisen ******** pitää kehittyä omaa tahtiaa, muuten tulee videon kaltaisia kulttuurishokkeja.

  3. Joten kovin kummoista turha rakentaa kun kuitenkin romahtaa. Jos hienossa asuu niin henki lähtee ja materiaalit varastetaan.

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*