Marco de Wit 3 heinäkuun, 2020

 

Laiton Lehti on aiemmin kertonut amishoista ja mormoneista.

 

Mormonit ja Amishat valloittavat Amerikan 100 vuodessa?

 

Lukija kirjoittaa mennoniiteista, joista osa vetää vieläkin kovampaa linjaa kuin amishat.

 

Keski-Amerikassa asuu eristäytynyt ryhmä kristittyjä protestantteja, mennoniitteja. Heidän mukaansa älypuhelin on saatanasta, musiikki, televisio, meikit ja muu nykyviihde, sekä urheilu, on kielletty. Käytännössä he ovat hyvin samanlaisia kuin Amerikan siirtokuntiin muuttaneet muut kristityt protestanttipuritanistit.

 

Useilla mennoniiteilla on 7-12 lasta ja vanhoilliset mennoniitit ovat amissien tapaan omavaraisia. Osa heistä aikoo perustaa vielä eristäytyneemmän yhteiskunnan keskelle sademetsää.

 

Mennoniitit ovat mm. saksalais ja sveitsiläistaustaisia.

 

Yhteisön johtaja kutsuu toimittajat kotiinsa syömään. Kotia valaisee öljylamppu, seinillä ei ole kuvia ja kalustus on minimaalista. Hänellä itselläänkin on 7 lasta.

 

Jos joku alkaa rikkomaan kirkon sääntöjä, yhteisön pitää alkaa hylkimään häntä, eikä hänen kanssaan saa olla tekemisissä. Säännöt ovat hyvin yksinkertaiset: Joko noudatat sääntöjä tai sinut poistetaan yhteisöstä.

 

Mennoniittiyhteisö voi karkottaa jäsenensä puhelimen omistamisesta. Näin kävi mm. yhteisön lääkärille, jota pyydettiin luopumaan puhelimestaan ja kun hän ei luopunut, hänet poistettiin yhteisöstä, eikä hänelle tullut tämän jälkeen yhtään potilasta. Jotkut mennoniitit ovat perustaneet uuden kirkon, jossa autot ja puhelimet, sekä musiikki ovat sallittuja, mutta alkoholi ja Raamatun kieltämät asiat ovat kiellettyjä.

 

Osa mennoniiteista aikoo perustaa uuden, perinteisemmän, läheisemmän mennoniittiyhdyskunnan Peruun.

 

Lopuksi seurataan kuinka perhe mennoniittikristittyjä muuttaa Peruun keskelle syrjäistä sademetsää aloittaakseen siellä uuden yhdyskunnan. Vuosi sitten paikalle muutti toinen mennoniittiperhe, jolloin paikkaan ei johtanut tietä. Perheen isä tutkii paikallista maaperää ja ajattelee minkälaisia kasveja siellä kannattaa kasvattaa. Perheen isä kertoo kuinka uusi yhdyskunta tulee olemaan perinteisempi, yhtenäisempi, läheisempi, rakastavampi ja auttavampi. Vuoden sisällä yli 40 mennoniittiperhettä tulee muuttamaan alueelle uuteen Perun mennoniittiyhdyskuntaan.

 

 

1 thought on “Eristäytyneet kristityt: Mennoniitit

  1. ”uusi yhdyskunta tulee olemaan perinteisempi, yhtenäisempi, läheisempi, rakastavampi”
    🛐
    https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/pirkko-jalovaara-liittyi-ortodoksiseen-kirkkoon/
    🛐
    17.09.2018 ”Pirkko Jalovaara liittyi ortodoksiseen kirkkoon” ”Jalovaara on tuomittu rahankeräysrikoksesta. Viimeksi asiaa käsiteltiin hovioikeudessa.” ”Jalovaara oli nostanut yhdistyksensä kautta yli 100 000 euroa palkkaa vuodessa ja vain pieni osa hänen johtamansa yhdistyksen tuotoista meni hädänalaisten auttamiseen.” ”Valamon luostarin johtaja, arkkimandriitta Sergei ja pappismunkki Mikael liittivät maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ortodoksikirkon jäseneksi Valamon luostarissa”
    🛐
    http://www.rukousystavat.fi/
    🛐
    ”Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle ja nämä paranevat.”
    🛐
    https://yle.fi/uutiset/18-191528
    😈
    https://areena.yle.fi/1-1806102
    😈
    28 min pe 22.1.2016 ”MOT Riivaajat kirkossa” ”Valtionkirkon asema ja talous ovat kriisissä. Samaan aikaan kirkkosaleissa saarnataan, että lääkkeet ovat saatanan tie ihmiseen.”
    😈
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_evankelis-luterilainen_kirkko
    🛐
    ”Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on Suomen ortodoksisen kirkon kanssa erityinen julkisoikeudellinen asema. Sen hallinnosta ja järjestysmuodosta säädetään kirkkolailla, jonka säätämisjärjestys pohjautuu Suomen perustuslakiin. Evankelis-luterilaisella kirkolla on oikeus kerätä jäseniltään kirkollisveroa. Lisäksi evankelis-luterilainen kirkko saa erillistä valtion rahoitusta hautaustoimeen, väestökirjanpitoon ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja irtaimiston ylläpitoon liittyviin tehtäviin.”
    🛐
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Protestantismi
    🛐
    ”Martti Luther. Luther kritisoi erityisesti katolisen kirkon rakenteellista ja hengellistä korruptiota sekä uskonopin ja hurskauselämän useita kohtia. Erityisen kriittinen hän oli kirkon harjoittamaa anekauppaa kohtaan.” ”Protestantismi oli alun perin lähinnä Lutherin ja hänen työtovereittensa ympärille syntynyt kansanliike, jonka tarkoituksensa ei ollut synnyttää uutta kirkkoa vaan uudistaa katolisen kirkon käytäntöjä, jotka reformaattorit ymmärsivät raamatunvastaisiksi. Protestiliike sai tukea kansalta ja paikallisten ruhtinaskuntien johtajilta. Sen sijaan katolisen kirkon hierarkia ei tunnustanut uudistustarpeita vaan erotti reformaattorit kirkon yhteydestä (ns. ex-kommunikaatio). Tämän seurauksena syntyivät luterilainen ja reformoitu kirkko. Luterilaista ja reformoitua kirkkoa kutsutaan toisinaan myös evankelisiksi kirkoiksi erityisesti Saksassa.”
    🛐
    https://en.wikipedia.org/wiki/Five_solae
    🛐
    https://en.wikipedia.org/wiki/Infant_baptism
    🛐
    ”the practice is sometimes referred to as paedobaptism, or pedobaptism”
    🛐
    https://www.brighteon.com/a6f33c7f-15ad-4ad6-9629-4573a1e5b98f
    🛐
    ”Lopunajan kahtiajakautunut seurakunta. Seurakunta jakautuu lopunaikana kahtia kun paha palvelija alkaa lyömään kanssapalvelijoitaan”

Leave a comment.

Your email address will not be published. Required fields are marked*