
Laiton Lehti on julkaissut kymmeniä juttuja koronasta mukaanlukien monia teorioita, joiden mukaan koko Korona-pandemia olisi yhtä törkeä huijaus kuin AIDS.
Aivan kuten huumehomojen levittämä tuberkuloosi ja monet muut taudit pimitettiin kuvitteellisen AIDS:in piikkiin, niin nyt pimitettäisiin tehtaiden myrkyt ja matujen levittämä tuberkuloosi koronan piikkiin.
Öljynjalostuksen ilmansaasteet lisäävät koronakuolemia? Nestekin syyllinen?
Oli miten oli, niin yksi asia on kuitenkin varma: Mahdolliset tartuntataudit ja myrkyt ovat vain kolikon toinen puoli. Ne eivät käytännössä pysty tappamaan sinua, jos immuunijärjestelmäsi on kunnossa. Tämän takia lähes kaikki kuolleet ovat nimenomaan vanhuksia.
Laiton Lehti paljastaa: Ihmiset ovat kuolevaisia. Varsinkin 80-vuotiaina!
Ongelmana vain on, että lääketehtaiden omistama THL ja lääkäriliitto ovat tahallaan tuhonneet lähes kaikkien suomalaisten immuunijärjestelmän. Ja itse asiassa vielä pahemmin tummaihoisten matujen immuunijärjestelmän.
Arvo Ylpön aikaan 40-, 50- ja 60-luvulla muistutettiin kaikkia suomalaisia siitä, että Suomen pohjoisen sijainnin takia auringosta ei voi saada tarpeeksi vitamiinia ympäri vuoden. Lisäksi korostettiin, että ruuasta on mahdotonta saada tarpeeksi D-vitamiinia.
Tämän takia suositeltiin, että jokainen ottaisi noin 100 mikrogramman vitamiinitabletin päivässä. Näin saatiin kansanterveys paljon parempaan kuntoon. Tämä ei kuitenkaan käynyt lääketehtaille, jotka eivät voi patentoida vitamiineja ja siten saada niistä mitään voittoja.
Niinpä lääketehtaat lobbasivat D-vitamiinin uudeksi suositurajaksi alle 10 mikrogrammaa eli KYMMENEN KERTAA PIENEMMÄKSI!!
Viime vuosikymmeninä sadat tuhannet ihmiset ovat joutuneet sairaalaan ja kuolleet D-vitamiinin puutostilasta johtuen. Tämä fakta on pimitetty siten, ettei lääkärissä tai edes sairaalassa mitata potilaiden D-vitamiinitasoja!
Tämä jos mikä on selvää kansanmurhaa.
Toisaalta nyt internetin aikana jokainen, joka uskoo THL:ää on selvästi itsetuhoinen ja voi syyttää vain itseään.
Eli testaa itsesi ja muista nostaa veren D-vitamiinitasosi noin 100 nmol/L. Jos olet niin laiska, ettet jaksa käydä mittauttamassa yksityisellä lääkäriasemalla, niin tässä on nyrkkisääntö:
Ota kesällä keskipäivällä (klo 11-14) uikkareissa 30 minuuttia aurinkoa niin, että vartin kuluttua käännät puolta. Kesän loppuun mennessä saat D-vitamiinivarastosi täyteen.
Tosin syksyllä se tyhjenee 1-2 kuukaudessa, jonka jälkeen olet jälleen huutavassa puutostilassa. Kaiken lisäksi Suomen kesä on niin surkea, ettei useimpana päivänä edes ole pilvetöntä. Lisäksi harva pystyy keskipäivällä ottamaan aurinkoa.
Käytännössä sinulla ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa päivässä 100 – 200 mcg D-vitamiinipillereitä. Muista ostaa 50 tai 100 mcg pillereitä eikä sadistisia 10 mcg pillereitä, joita joutuisit syömään valtavia määriä. Onneksi viime vuosina hinnat ovat tippuneet murto-osaan, joten terveys ei ole enää rahasta kiinni.
Näin saat muutamassa kuukaudessa D-vitamiinivarastosi täyteen ja immuniteettisi paljon parempaan kuntoon. D-vitamiini on nimittäin hormonin kaltainen aine, joka vaikuttaa kehossa lähes kaikkeen aina mielialasta niveliin.
http://img.yle.fi/uutiset/tampere/article6430566.ece/ALTERNATES/w580/Sulo%20Vil%C3%A9n%20Tankki%20t%C3%A4yteen%20TV2.jpg
https://www.terve.fi/artikkelit/nain-vitamiinit-kaunistavat-ihoasi
☕
B3-vitamiini: ”Niasiinina tunnettu B3-vitamiini on tärkeä soluaineenvaihdunnalle. Siksi sen uskotaan tehostavan ihon uudistumisprosessia ja vähentävän couperosasta tai rosaceasta johtuvaa punoistusta.”
Kaikki lääkärimme ovat lääkejättien ostettuja marionetteja.
Yksikään lääkäri ei suosittele eikä kirjoita reseptiä pyytämättä D- vitamiinille vaikka se on elintärkeää elimistölle. Tämä on hämmästyttävää.
Eräs tuntemani vanhus joutuu hakemaan toimeentulotukea koska eläke on niin pieni. Tällöin KELA maksaa myös reseptilääkkeiden kulut. Kehotin häntä seuraavalla lääkärikäynnillään pyytämään reseptin myös käyttämälleen D- vitamiinille jolloin hän saa ne mukaan korvattaviin lääkkeisiin. Maksaahan tuo vitamiinitörppö parikymmentä euroa ja se on köyhälle suuri raha.
Jonkinlainen mahdollisuus reseptiin vitamiineihin mikäli todettu puutos.
Tässä oikein Ruotsin lääkärilehti toteaa saman asian
https://lakartidningen.se/opinion/debatt/2020/05/d-vitamin-kan-skydda-mot-svar-infektion-vid-covid-19/
Siinä mielenkiintoinen pointi, vähän sama miksei suomessa ole leijonia.
Eli luonto ei ole tarkoittanut, että tummat ihmiset asuisivat pohjoisessa, juuri siksi kun he eivät saa D-vitamiiniä tarpeeksi auringosta. He tulevat sairastelemaan paljon enemmän kuten nyt koronaa, myös muita tauteja tämän takia.
Mua ihmetyttää semmonen juttu, että miksi marko ei rupea myymään tai jakamaan D.vitamiinia. Ja haluaisinpa nähdä sen linkin, missä Arvo Ylppö on suositellut -D vitamiinia 100mg/pv
http://www.tritolonen.fi/uutiset/3006-paljonko-tarvitsemme-d-vitamiinia