
Filosofia on tieteiden kuningas, mutta historia on kuningatar.
Molemmat ovat välttämättömiä maailman ymmärtämiseen. Jos filosofian perusteet ovat virheellisiä, niin koko tiede on virheellinen. Näin onkin käynyt, kun rationalismin sijaan empirismi ja historismi/postmodernismi pääsivät valtaan.
Jos filosofian ja siten myös tieteen perusteet ovat vääriä, niin silloin myös historiankirjoitus on virheellistä. Näin onkin tapahtunut, kun virallinen historia pääsi valtaan ja revisionistinen historia kiellettiin.
Näin sekä tiede että historia ovat suureksi osaksi pelkkää valetta. Mikään yhteiskunta ei voi pitkään elää valheessa, vaan se tulee tuhoutumaan.
Erityisen valheellinen on toisen maailmansodan historia. Voittajat kirjoittivat historian ja demonisoivat saksalaiset ja varsinkin Hitlerin.
Todellisuudessa Hitler oli erinomainen sotapäällikkö, jonka loistavia strategioita epäpätevät upseerit sabotoivat. Hitler olisi esimerkiksi halunnut hyökätä Neuvostoliiton kimppuun jättipihti-strategialla eli suunnata pohjoiseen ja etelään sekä sitten saartaa keskirintama. Hitler kuitenkin sairastui h-hetkellä, jolloin kenraali Franz Halder idioottimaisesti vähät välitti Hitlerin suunnitelmasta ja hyökkäsi koko rintaman leveydellä.
Tosin päävirheen teki silti Hitler, joka sosialistina ei ymmärtänyt, että kaikki sodat voitetaan ennen niiden alkamista. Muussa tapauksessa onnella on liian suuri merkitys.
Hitlerin olisi ehdottomasti ensin pitänyt tehdä Saksasta taloudellinen supervalta. Vain niin olisi ollut mahdollista luoda tarpeeksi tehokas armeija ja voittaa sota. Hitler kuitenkin idioottimaisella tavalla alkoi valtaan päästyään rajoittamaan ulkomaankauppaa. Kaikki taloustieteilijät pitävät päivänselvänä, että nykyaikainen talous ei voi toimia ilman ulkomaankauppaa. Ei varsinkaan Saksan kaltainen raaka-ainevaroiltaan köyhä valtio.
Käytännössä Hitler tuhosi Saksan talouden ja sitten hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin varastaa ruokaa ja raaka-aineita, kuten öljyä muilta mailta. Eli aloittaa lebensraumin hankkiminen riskialttiilla vähän resursseja vievillä blitzkrieg-sodilla.
Pitkällä tähtäimellä häviö oli varma, koska ilman kunnon resursseja ei voinut mitenkään voittaa. Maailmaa tai edes Venäjää ei voiteta millään blitzkrieg-sodilla.
Eipä silti. Pienellä onnella operaatio Barbarossa olisi ehkä voinut onnistua, jos:
- Britannia ja Amerikka eivät olisi rahoittaneet Neuvostoliittoa
- Saksalla parempi tiedustelu. (Edes arvanneet heitä kuunneltavan!)
- Rommel olisi voittanut Afrikassa ja Lähi-Idässä.
- Turkki olisi lahjottu mukaan sotaan.
- Hitlerin haluama jättipihtihyökkäys olisi toteutettu.
- Murmanskin rata olisi saatu katkaistua.
- Suomi olisi hyökännyt Leningradiin.
- Venäjän ja Ukrainan siviiliväestöä ei olisi orjuutettu, vaan otettu liittolaisiksi.
- Kaukasuksen öljykentät olisi saatu haltuun.
- Japani olisi hyökännyt Neuvostoliiton kimppuun.
Siinä oli 10 kertaa jos. Vaikka Neuvostoliitto olisi saatu kukistettua, niin silti olisi vielä ollut vastassa Amerikka ja Britannia. Ne molemmat pyrkivät harjoittamaan markkinataloutta ja maailmankauppaa, joten ne olivat taloudellisesti valtavan paljon vahvempia. Yhdessä ne olisivat helposti tuhonneet Saksan, vaikka se olisi voittanut Neuvostoliiton. Varsinkin Amerikan markkinatalouden voima oli täysin murskaava verrattuna Saksan naurettavan tehottomaan orjatalouteen.
Britannian ja Amerikan ei olisi edes tarvinnut hyökätä Saksaan. Laivoillaan ne olisivat voineet piirittää Saksan ja pommikoneillaan pommittaa koko Saksan maan tasalle. Näin Saksan tuotanto olisi vain alentunut, kun täysin rauhassa oleva Amerikka olisi voinut tuottaa koko ajan vain lisää sotakalustoa.
Hitlerin pahin virhe oli siis taloustieteen ja markkinatalouden halveksiminen. Jopa maolaiset ovat oppineet arvostamaan markkinataloutta, mutta Hitler vastusti markkinataloutta kaikin keinoin. Ei hän turhaan nimennyt puoluettaan kansallissosialistiseksi.
Lue lisää:
Kaikkein kuvottavinta on, että amerikkalaiset ja britit eivät koskaan häpeä sotimistaan totaalisen pahuuden, massamurhaajien ja raiskaajien puolella. Itse asiassa erityisesti amerikkalaiset itsekin ovat rikollisia massamurhaajia ja raiskaajia, jotka eivät koskaan häpeä liittoutua maapallon pahimman ihmissaastan kanssa, kuten vaikka pedofiilien, terroristien ja huumekauppiaiden kanssa. Hyvin oksettava kansa. Päinvastoin, he ovat ylpeitä massamurhistaan, huumekaupoistaan, pedofilian ja raiskausten tukemisesta!
Totta kirjoittelet -jenkit ovat kyllä (((kauppiaskansan))) jälkeen synkintä väkeä mitä maa päällään kantaa. Britit myötäjuoksijoina U$raelin saatanallisissa operaatioissa -oma maa täysin paskottu monikulttuurisuudella mutta silti aina valmiina juutalaisten järjestelemille sotaretkille. Näiden rosvovaltioiden takia maailma palaa.
Hitler oli huijari joka ihaili lähi-itäläisiä arjalaisia ja laittoi saksalaiset sotimaan heidän etujensa tähden.
http://blokiarvostelut.blogspot.com/2015/12/onko-hitlerin-mein-kampf-vaaristetty.html
Ihan järkevä analyysi, allekirjoitan melkein kaiken, jopa hitlerin pihtihyökkäyksen.
Ihan hyviä pointteja miksi Hitler hävisi sodan, paitsi tuo että Suomi ja Mannerheim oli täysillä mukana Leningradin piirityksessä, mm. ”Leningradin saarto 1941- 1944”, Helge Seppälä. Toiseksi, olisiko Hitlerin pihtihyökkäys onnistunut? Sitä voidaan myös epäillä, sillä Hitlerin ”eliitti divisioona” oli suurissa vaikeuksissa Sallan ja Kantalahden
alueella, heti sodan alussa kesäkuussa 1941. Silloin jo alkuvaiheessa suomalaiset huomasi, että saksalaiset ei kykene etenemään vaikeakulkuisessa suomalais-, venäläisessä maastossa, sodan alussa Hitlerin eliittijoukot joutui jopa pakokauhuun, ja jouksivat karkuun jättäen kaikki kaluston Neuvostoliittolaisille. Jo elokuun loppuun mennessä alkoi asemasota, ja rintamalinja pysyi samana pohjoisessa sodan loppuun saakka. Myös venäläiset huomasivat että vastassa oli, suuren armeijan ”paapotut” sotilaat, jotka eivät kestäneet vaikeita olosuhteita kaukana kotoa. Näin asian kuvasi, Petroskoilainen historoitsija.