Free speech 10 heinäkuun, 2020

 

Poliittinen poliisi on jo pitkään yrittänyt sulkea Laittoman Lehden. Päätoimittaja olikin toukokuussa pitkissä kuulusteluissa.

Huom! Polpoa ei niinkään rasita väitetty ”vihapuhe”, vaan se, että vain Laiton Lehti uskaltaa toistuvasti kritisoida ja pilkata poliittista poliisia. Toukokuun kuulustelussa lähes kaikki poliisin rikollisiksi epäilemät jutut koskivat punavihreille poliisille naureskelevia juttuja.

 

Lopettaako poliisi Laittoman Lehden näiden vihapuheiden takia?

 

Syksyllä on tulossa jälleen uudet kuulustelut. Näyttää siltä, että polpo aikoo käydä Laittoman Lehden lehden kimppuun aina parin kuukauden välein. Nähtävästi polpo kuvittelee tällaisella kiusaustaktiikalla rasittavansa lehteä niin, että se sitten lopettaisi toimintansa.

 

Päätoimittaja taas poliisikuulusteluihin. Arvaa miksi

 

Tähän mennessä polpon harjoittaman vainon ainoana käytännön seurauksena on ollut parodiahorisontin ylittyminen.

 

Päivän rikos: Matulenkki

 

Luonnollisesti päätoimittaja ei koskaan vastaa mihinkään polpon kysymyksiin. Ei varsinkaan, kun poliisi kysyi kuinka paljon Laittomalla Lehdellä on lukijoita.

Poliittisen poliisin mielestä mitä enemmän on lukijoita, niin sitä laittomampi lehti. Tämä on pääsyy miksi Laiton Lehti ei ole julkistanut lukijamääriään.

Toisena syynä on, että Laiton Lehti toimii minimibudjetilla eikä siten ole ostanut tarkkoja lukijamäärätietoja.

 

 

Nyt Laiton Lehti on kuitenkin päättänyt silloin tällöin julkistaa tietoja lukijamääristään.

Yllätyksekseen Laiton Lehti ei kuitenkaan pysty menemään takaperin lukijamäärätilastoissa, vaan nykyään sekin maksaa! Monet alla olevista luvuista ovat siis muistinvaraisia arvioita, jotka tullaan myöhemmin vahvistamaan, kunhan saadaan lehden budjettia suuremmaksi ja on varaa ostaa sekä vanhoja että uusia tietoja.

 

  1. Talvisin keskimäärin 4000 – 7000 lukijaa päivässä.
  2. Yläraja 15-20 000 lukijaa päivässä.
  3. 10 000 raja rikottu useita kertoja ns. matupahis tai persupahis-jutuilla.
  4. Kesäisin lukijamäärä romahtaa 2500 – 4000 lukijaan päivässä.

 

Lukijamäärät lisääntyvät selvästi, jos juttu saa paljon jakokertoja Facebookissa tai Twitterissä. Käytännössä Laittoman Lehden juttuja ei kuitenkaan voi siellä juuri enää jakaa paitsi rankasti sensuroituna. Laiton Lehti on muutenkin päättänyt pyrkivänsä toimimaan täysin valtamedian ja valtasomen ulkopuolella ilman niiden vetoapua ja sensuuria.

 

Luonnollisesti vallanpitäjät eivät pidä Laittoman Lehden riippumattomasta toiminnasta, joten siihen kohdistuu koko ajan hyökkäyksiä. Laitonta Lehteä yritetään myös saada alas palvelimelta samalla tavalla kuin aiemmin tapahtui sekä päätoimittaja Marco de Witin kotisivuille että SKE:n kotisivuille. Tästä sabotaasista viisastuneena Laittomalla Lehdellä on nyt moninkertaiset varmistukset. Tosin hyökkäykset voimistuvat koko ajan eli kyseessä on eräänlainen kissa ja hiiri- tai paremminkin kilpavarustelukierre.

 

Mielenkiintoista on, että kovimmat hyökkäykset tulevat englanninkielisistä jutuista. Laittoman Lehden jutut eivät nimittäin ole ainutlaatuisia vain Suomessa vaan myös maailmalla. Esimerkiksi Jeffrey Epstein aikajana ei paljastanut vain Epsteinin vaan myös pankkiirien ja sionistien johtaman valtaeliitin rikoksia.

 

Laiton Lehti ei paljasta valtaeliittiä vain abstraktilla tasolla, vaan myös mainitsemalla nimiä mukaanlukien suomalaisten nimiä. Tätä ei jostain syystä muut vaihtoehtomediat uskalla tehdä. Eikä varsinkaan Suomessa.

 

Juutalainen Mossadin pedoagentti Ghislaine Maxwell pidätetty

 

Who rules the world? Bankers and Zionists!

 

Laittoman Lehden paljastusjutut ovat ainutlaatuisia myös siinä, etteivät ne paljasta pelkästään valtaeliitin vaan myös valeopposition. Ei siis ihme, että myös konservatiiveina ja kansallismielisinä esiintyvät ryhmät ja vaihtoehtomediat yrittävät saada Laittoman Lehden suljettua.

 

Vaino ja terrori Suomen kansallismielisessä liikkeessä -kirjan johdanto

 

Luonnollisesti valeoppositio pyrkii kaikin keinoin myös tuhoamaan aitokansallismielisen puolueen.

 

Video: M&M ja Olli analysoivat SKE-sabotöörien rikoksia

 

On todellinen ihme, että Laiton Lehti pystyy minibudjetilla ylipäätään jatkamaan toimintaansa. Se ei kuitenkaan uskalla kerätä rahaa, koska poliittinen poliisi keksisi välittömästi jonkun tekosyyn, jolla saisi koko lehden vähintäänkin oikeuteen. Myös yritysten mainostaminen olisi vaarallista, koska ne joutuisivat samalla polpon ja anarkistien tähtäimeen. Laittoman Lehden omien tuotteiden kauppa saattaa tulla jossain vaiheessa, mutta vasta kun ollaan varmoja, ettei siitäkin polpo tai suvakit saa tekosyytä syytteisiin ja oikeudenkäyntikierteeseen.

 

Tämän kaiken vuoksi lehti minimoi kaikki riskit yrittäen minimibudjetilla vain pysyä netissä tarjoamassa ihmisille maailman sensuroimattominta sisältöä.

 

Ja tämä on vasta alkua.

 

Laiton Lehti pyytää kaikilta lukijoilta anteeksi, että se on osittain alistunut julkisuuden ja ehdollisen vankeuden paineessa eikä ole uskaltanut vielä puhkaista kaikkia valheellisia mätäpaiseita. Linja tulee kuitenkin muuttumaan.

 

Totuuskampanja jatkuu entistä tinkimättömämpänä, vaikka sitten häkki heilahtaisi.

 

 

Kiitos kaikille lukijoille tuesta! Se, että luette Laitonta Lehteä saa vallanpitäjät sekä raivoon että pelkoon.

 

 

 

 

 

Lue lisää:

Sensuroidaanko Laittoman Lehden kommenttiosiota?

 

14 thoughts on “Salaiset numerot: Laittoman Lehden lukijamäärät

  1. Laiton Lehti ei kumarra kenellekään, joten niin CIA, Suojelupoliisi kuin Mossad, pankkiirit, Suomen poliitikot ja virkamiehet, sekä Poliittinen Poliisi ovat kaikki Laittoman Lehden ja aitokansallismielisten kimpussa, usein yhteistyössä myös keskenään. Kiitokset valeoppositio Perussuomalaisista uutisoimisesta.

    Nämä tulevat vielä olemaan kansantuomioistuimessa tuomiolla ja jälkipolvet saavat tietää näistä vihollisista ja maanpettureista kuvien kera. Suojelupoliisi on itse myöntänyt haluavansa tehdä vakavia rikoksia, mutta silti sokeat suomalaiset uskovat Poliisia. Älä koskaan luota poliisiin.

  2. Hienoa, kun marco jaksat ja uskallat! Loppuun asti vaan ja Suomi pelastakoon!!!

    Laiton lehti on niin kova, ettei valtamedia uskalla edes mainita, osa MV:n suosiostahan johtui valtamediasta, kun se vastusti, jolloin ihmiset kuulikin helpommin.

    Laiton lehti blokataan uutisista ettei ihmiset saisi kuulla, mutta kovat lukemat on jo ja varmaan kasvaa.

  3. Perussuomalaiset ovat samanlainen rikollisorganisaatio kuin kaikki muutkin puolueet eduskunnassa.

    Hekin olivat mukana lapioimassa suomalaisten verorahoja pankeille perskeko hallituksessa (vastoin kreikkalaisten referendumin tulosta) olivat tuhoamassa taksibisneksen, poliisivaltion he halusivat ne maanpetturipersut, ja tietysti matuinvaasion he olivat mukana organisoimassa, ja heidän hallitusvastuun aikana lahjoitettiin noin 100 000 oleskelulupaa. Ja sitten tietysti globalisti Jussi Halla-aho ja hänen positiivinen suhtautuminen ttip:iin, taakanjakoon, vuosittaisten pakolaiskiintiöutopiaan, ja kaikkeen muuhunkin joka vie leivän suusta.

    1. Vaikka Suomi on absoluuttisessa konkurssissa niin joku Sanna Antikainen ehdottaa hongkongilaisten vastaanottamista. Ei vaan mamut ja Matut tulee kaikki palauttaa. Ja halusihan Halla-aho ne Irakilaiset pellolle duuniin ja suomalaiset kortistoon.

      Aito kansallismielinen Ei ole kommunistin kanssa kimpassa niinkuin Matias Turkkila. Kommunismi ja nationalismi eivät sovi samaan lauseeseen. Ja Matias Turkkilalla on paljon valtaa persuissa. Ja hommalla se kusettaa porukkaa.

      Ja globalisti Halla-aho ilmoitti vaan, että nyt persut uskoo ilmastonmuutokseen. Hiljaista oli kuin kirkossa, Ei protesteja, Ei kritikointia. Sama kuin nuorisojengi erotettiin kun he äänesti mestaria vastaan. Hiljaista oli silloinkin.

      Perussuomalaisuus on mielenvikaisuus.

      1. Persut on kultti. Kannattajat perustavat kaiken uskomisen varaan eikä todelliset tapahtumat vaikuta mitenkään mihinkään -messiaaksi nostettua Halla-ahoa (sic!) puolustetaan raivokkaasti vaikka hän toteuttaa ÄÄRIMMÄISEN SUOMALAISVASTAISTA politiikkaa.

        Homma on näin ulkopuolisen silmin seurattuna niin kuvottavaa että joskus se aiheuttaa fyysistä pahoinvointia. Hommaforum on johtokeskus jonka avulla potentiaalisia AITOkansallismielisiä pidetään ruodussa -tietyt nimimerkit ovat siellä torppaamassa kaiken merkityksellisen keskustelun ja jakamassa ”avoimen suomalaisuuden” (sic!!!) saatanallista sanomaa. Aktiivisuudesta voi päätellä että useat eri henkilöt kirjoittavat samalla nimimerkillä ja toiminta on täysin organisoitua/siitä maksetaan palkkaa. Jotenkin kaikki viittaa erään (((kauppiaskansan))) ylläpitämään mädätykseen…

    2. [quote]. Halla-Aho neljän päivän aikana kirjottanut yli 20 tweeteja jotka jotenkin liittyvät Husun. Siis yli 20.

      Samanaan aikana hän on kirjoittanut
      -0 tweeteja koronasta
      -0 tweeteja taloudesta
      -0 tweeteja Suomen Perusta naisvihamielisestä kirjasta.          [/quote]

      Husu on Halla-ahon liittolainen, ja poliittisen teatterin rosvo. Good guys vs bad guys.

      Ei euroeroja puuhata, Ei eu eroa, vaan twitter- ja fb-vittuilua.

      Long live Jussi Halla-aho and fake nationalism!

  4. Mitä jos otat sanakirjan mukaan poliisikuulusteluihin ? Opettasit poliisit lukemaan.

    Julkisuuden henkilön osalta:
    Kunnianloukkaus on kyseessä vain jos ”on selvästi ylitetty se, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”

    Sanakirjan mukaan selvä=kiistaton

    XXX on kiistänyt ylittäneensä sen mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Joten asiassa ei ole selvästi eli kiistattomasti ylitetty sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Joten kunnianloukkausta ei ole tapahtunut.

    Sanakirjan mukaan kiistaton=kiistämätön

    Huomattava on että ”kiistaton” tarkoittaa Suomen kielitoimiston sanakirjan mukaan (about) samaa kuin ”kiistämätön.”

    Ihmisillä ei ole tapana ”kiistää” asioita kun kirjoittelevat juttuja. ”Kiistämätön” on lähinnä tuomioistuimessa käytettävä termi ( vasta oikeudessa on tapana ”kiistää” asioita ). Tästä voidaan päätellä, että lainsäätäjä on tarkoittanut sitä, että jos henkilö kiistää tuomioistuimessa ylittäneensä sen mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, niin lainsäätäjä on tarkoittanut että siinä tapauksessa ei saa rangaista.

    Lainsäätäjä on ilmeisesti tarkoittanut sanalla ”selvä=kiistaton=kiistämätön” sitä, että jos syytetty ei kiistä ylittäneensä sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, niin vain siinä tapauksessa saa rangaista syytettyä.

    XXX on kiistänyt ylittäneensä sitä mitä voidaan pitää hyväksyttävänä, joten teko ei ole kunnianloukkaus.

    Huomioon pitää ottaa myös perustuslakimyönteinen laintulkinta, jos asia on vähääkään tulkinnanvarainen niin asiaa on tulkittava Panun eduksi, koska varsinkin sananvapaus on erittäin vahva perusoikeus.

    Tulkinnassa
    on otettava huomioon myös perustuslakimyönteinen tulkinta, mikäli asia
    on tulkinnanvarainen, niin tällöin asiaa on tulkittava
    perustuslakimyönteisesti:
    Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):
    Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain
    tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien
    tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa
    ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Tältä osin voidaan puhua
    perustuslainmukaisesta tai perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta
    https://www.edilex.fi/mt/pevm19940025

  5. Sanakirjasta kattelisitte poliisin kanssa.

    Kiihotamisesta kansanryhmää vastaan on säädetty rikoslain 11 luvussa ”Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.”

    – esimerkiksi raamantun siteeraaminen ei ole sotarikos

    Suomen rikoslain otsikko on ”Suomen rikoslain soveltamisalasta.”

    Rikoslaki
    1 luku
    Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta

    Sen mukaan Suomen rikoslakia sovelletaan jos ”on tehty rikos.”

    Yleisen syyttömyysolettaman takia virkamiesten ( mm. poliisien ja syyttäjien) on pidettävä Marcoa syyttömänä. Joten ei ne saa katsoa että Marco ”on tehnyt rikoksen” ja siten katsoa, että Suomen rikoslaki soveltuu Marcoon.

    ”Kansanryhmä” käsitteen kanssa poliisilla on vakavia ymmärtämisvaikeuksia.

    Vertaa:

    Asianajajaliiton lausunto eduskunnalle vuodelta 2003:

    Lain sanamuodoissa tulee ottaa huomioon yleinen syyttömyysolettama. Tämän vuoksi laissa ja sen
    perusteluissa sanan rikoksentekijä tulee olla muodossa rikoksesta epäilty ja sana rikos muodossa epäilty rikos.

    http://www.asianajajaliitto.fi/viestinta/tiedotteita_ja_lausuntoja/arkisto/2003?737_m=942

    Kyseinen Asianajajaliiton lausunto koski tätä hallituksen esitystä : Rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen Suomen ja muiden EU-maiden välillä

    Kotimaisten kielten keskus on kertonut otsikoista näin:
    Otsikot ojennukseen
    Otsikoilla on monenlaisia tehtäviä. Otsikon täytyy kertoa lyhyesti, mistä
    tekstissä on kyse ja mikä on tekstin tarkoitus ja näkökulma. Sen täytyy
    myös houkuttaa lukemaan. Otsikoiden avulla lukija saa nopeasti
    yleiskuvan jutusta.
    http://www.kielikello.fi/index.php?mid=2&pid=11&aid=2483

    Lainkirjoittajan oppaan mukaan sanan merkitystä ei saa määritellä muuksi kuin se on yleiskielessä ( Lainkirjoittajan opas s.455 )

    http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/76493/lainkirjoittajan_opas_low_20130904.pdf

    KKO:2014:7

    17. Rikoslain 3 luvun 1 §:n esitöiden mukaan
    rikosoikeudellinen «laillisuusperiaate» tarkoittaa muun muassa sitä,
    ettei tuomioistuin rangaistussäännöstä soveltaessaan saa mennä lain
    kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää tai korjata lakia
    analogiapäätelmään turvautumalla. Tuomioistuin ei saa poiketa
    lakitekstin yleiskielen mukaisesta tai juridis-teknisestä merkityksestä.
    Lainsäätäjän käyttämät käsitteet, niin kuin myös konkreettisen
    tapauksen ja abstraktin oikeusnormin vastaavuuden toteaminen,
    edellyttävät soveltamistilanteessa lainkäyttäjän tulkintaa.
    Laillisuusperiaatteen tavoitteena on taata oikeusturvan ja ennakoitavan
    laintulkinnan toteutuminen (HE 44/2002 vp s. 29 ja 34).

    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2014/20140007?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=laillisuusperiaate

  6. Menestystä ja pitkää ikää Laittomalle Lehdelle! -tämä julkaisu on juuri sitä mitä VUOSISATOJA kusetettu suomen kansa tarvitsee. Poliisin ja valeoppositiona toimivan perseenmyyjä persujen synkkääkin synkempien touhujen paljastaminen on Laittoman Lehden ”kruunun jalokivi” -KANSALLISMIELISEN KENTÄN PAHIMMAT VIHOLLISET OVAT PIILOUTUNEINA OMISSA JOUKOISSAMME! Tämä on AINUT syy miksi mitään todellista vastavoimaa ole vieläkään saatu aikaiseksi. Vastarinnan syntymisen kannalta pettureiden paljastaminen on välttämätöntä! (ja niitä on valitettavan paljon)

    PS: LAITON LEHTI? tuotteiden myynti on loistava idea!

  7. https://www.doria.fi/handle/10024/67152
    🇫🇮
    ”Ensimmäinen Suomenmaan tilastollinen vuosikirja 1879 ilmestyi erikseen suomeksi ja ruotsiksi. Kummassakin painoksessa oli myös ranskankielinen teksti. Se alkoi ilmestyä vuosittain, aluksi senaatin yhdeksi tai muutamaksi vuodeksi kerrallaan myöntämällä luvalla. Vasta 1885 senaatti antoi luvan kirjan jatkuvaan julkaisemiseen. Vuosina 1892–1915 vuosikirja ilmestyi kolmena painoksena: suomen-, ruotsin- ja venäjänkielisenä. Suomenkieliset on digitoitu.”
    🇫🇮
    https://www.stat.fi/tup/tilastokirjasto/tilastolliset_vuosikirjat.html
    🇫🇮
    https://www.ouka.fi/documents/50085/832671/Tilastollinen+vuosikirja+2018/54e4cc1c-5d5c-4eaf-b37f-df807e88d93a
    🇫🇮
    ”Tämän tilastokirjan tehtävänä on tarjota mahdollisimman luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa Oulun alueesta, asukkaista ja heidän elinoloistaan.”
    🇫🇮
    https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/20_01_09_tilastollinen_vuosikirja2019.pdf
    🇫🇮
    ”Helsingin tilastollinen vuosikirja kokoaa yhteen laajan joukon eri ilmiöalueita kuvaa-via tilastotietoja. Näin se antaa monipuolisen ja luotettaviin tilastotietoihin perustuvan, kuvauksen Helsingistä ja helsinkiläisistä.”
    🇫🇮
    https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/vantaan-kaupungin-tilastollinen-vuosikirja
    🇫🇮
    https://yle.fi/uutiset/3-7920697
    🇫🇮
    ”Korruptoitunut virkamies käy kalliiksi”

  8. Suurin osa lukee tätä mielenvikaista ja harhaista sontaa huumoriarvon takia, minä mukaanlukien :D Uusia kuulusteluita ja käräjiä odotellessa.

  9. Perussuomalaiset loukkaantuvat aina suunnattomasti kun todistetaan selvästi miten Perussuomalaiset ovat vain rahaeliitin hallittu valeoppositio. Eivät vaadi mitään mikä aidosti uhkaisi rahaeliitin valtaa ja suunnitelmia ja tämä on tarkoituskin. Perussuomalaisten tehtävä on imeä tyytymättömät äänet ja sitten neutraloida ne, antaa valheellista toivoa, jotta kansa ei ryhdy kapinaan.

Comments are closed.