
Poliisiopisto ei aio luovuttaa. Se on päättänyt pysytellä mukana ajan hermolla. Rehtorinsa johdolla poliisiopisto jatkaa eturintamassa taistelua rasismia vastaan.
Rehtori on vuosia korostanut poliisiopiskelijoille, ettei nollatoleranssista tingitä milliäkään. Syrjivät mielipiteet eliminoidaan heti!

Täydennyskursseilla uusia poliisioppilaita on opetettu polvistumaan mustien ja muiden sorrettujen edessä, mutta sekään ei ole riittänyt poliisiopiston rehtorille. Myös taistelua makeaa rasismia vastaan on voimistettu.
Poliisiopiston rehtori tuomitsee Fazerin rasistisen mainoskampanjan
Kaikesta tästä työstä huolimatta kentältä on kuulunut, että kaikki poliisit eivät ole sisäistäneet omia etuoikeuksiaan. Niinpä opetuksen apuvälineeksi on otettu uhripyörä.
Uhripyöräkään ei kuitenkaan riitä, koska se ei kunnolla paljasta rakenteellista rasismia. Poliisia johtava sisäministeri Maria Ohisalo vaatii poliisin ottavan huomioon myös intersektionaalisen feminismin.
Poliisiopisto täydennyskouluttaa nyt poliiseja uuteen intersektionalistiseen feminismiin. Yhtälöitä on osattava ratkaista myös kentällä, jotta osaa polvistua oikeaan aikaan sorrettujen edessä. Parhaimmat oppilaat osaavat jopa ratkaista tilanteen ryömimällä mellakoitsijoiden edessä.
Tässä esimerkki Laittomalle Lehdelle lähetetystä opetusmateriaalista.
Rehtori myöntää, että uudelleenkoulutus ei riitä, jos poliisit eivät puhdista myös mielipidehistoriaansa. Jokaisen poliisin pitää sekä tiedostaa että tunnustaa miten rakenteellinen rasismi on myrkyttänyt heidän ajatuksensa.
Varsinkin rasistiset elokuvat ja TV-sarjat ovat vuosikymmenien ajan vaikuttaneet poliisin asenteisiin. Alla esimerkkinä kaksi poliisiopiskelijoihin erityisen vahingollisesti vaikuttanutta elokuva- ja TV-sarjaa.
Indiana Jones -elokuvat ovat vuosikymmenten ajan aivopesseet poliisikokelaita islamophobiaan.
Misogynisti ja islamofobi kuten kolonialistisen brittiyliopiston tohtori Jones on saattanut taistella natseja vastaan. Mutta: pelkkä fasismia vastaan taistelu ei todista ettet ole fasisti, ellet sitten kutsu itseäsi antifasistiksi. https://t.co/KzzVsRlHr5
— Keijo Kaarisade (@keijomedia) July 7, 2020
Vielä vaarallisempi oli Sledge Hammer! Anteeksipyyntö on ehdottoman välttämätöntä tai muuten joutuu uudelleenkoulutukseen.
Rehtori korostaa, että nollatoleranssista pidetään kiinni. Mitään ”lieventäviä” rasistisia asianhaaroja ei ole olemassa. Hammer-vitsistä lentää heti ulos poliisiopistosta!
Olen edistynyt hyvin kesäprojektissani päästää irti nuoruuteni sankareista. Vain siten voi kehittyä paremmaksi ihmiseksi. Moukarimies on oksettavan valkoinen sarja Magnumin norsunluukahvaa myöten. Anteeksi että katsoin joskus joka ikisen jakson ja nauroin. https://t.co/7NPNMlNPsJ
— Keijo Kaarisade (@keijomedia) July 6, 2020
Lue lisää:
Lopettaako poliisi Laittoman Lehden näiden vihapuheiden takia?
Mistä laiton lehti on saanut nämä,käsittääkseni materiaali on salaista eikä luovuteta ihan jokaiselle vaadin selitystä asiaan???
Ja lisäksi nämä on huijausta. Materiaali on väärennytty. Vaadin selvinnystä??
Marco kannattaa poistaa tuo opetusmateriali tai mikä nyt on. Älä levitä valheita