
Lukija kirjoittaa:
USA:ssa käydään ensi maanantaina Kongressin kuulustelu aiheesta, joka koskee suomalaisiakin. Kyllä, suomalaisiakin, koska Googlen laki, jota myös yhteisösäännöiksi kutsutaan, on globaali ja ehdoton.
Kuulustelussa on kyse monopolihinnoittelusta, jota Apple, Amazon, Facebook ja Google harjoittavat omissa Store-kaupoissaan. Pääaiheina ovat:
- Kilpailunrajoitukset, joilla estetään yksityisyyttä suojaavien sovellusten tulo markkinoille.
- Kuluttajan oikeudesta valita haluamansa maksutapa. (Uhri pakotetaan luopumaan yksityisyydestä, että pääsee osaksi sosiaalista verkostoa.)
- Monopolihinnoittelun aiheuttama tuotekehityksen loppuminen kännykkäsovellusten alalla.
LL: Ei kuitenkaan hätää. Ei juutalainen Google tule monopolistista markkina-asemaansa väärinkäyttämään. Jos sellaista epäilet, niin olet antisemiitti!
Kaikki jotka eivät suostu uskomaan että Iranin-arjalaiset eli juutalaiset ovat Jumalia, ovat antisemiittejä. Ennenvanhaan heidät paiskattiin roviolle ja nykyään meno on aivan samanlaista.
Evankeliumi Johanneksen mukaan:
10:34 Jeesus vastasi heille: ”Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ’Minä sanoin: te olette jumalia’?
10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli – ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin.